Keskustan varapuheenjohtajaehdokas patistaa hallitusta: Aito kestävä talous syntyy vain korjaamalla kasvua
Keskustan varapuheenjohtajaksi pyrkivä Petri Roininen toivoo hallitukselta kehysriihestä ratkaisuja myös kasvun tukemiseen ja kannustimiin leikkaamisen ja veronkiristysten lisäksi.
Roininen on myös keskustan eurovaaliehdokas kesäkuun alussa pidettävissä vaaleissa.
Lyhyessä tiedotteessaan hän sanoo toivovansa, että pääministeri Petteri Orpolta (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purralta (ps.) löytyisi kehysriihessä kasvu- ja yhteistyöhaluja.
Tietty määrä leikkaustoimia on Roinisen mukaan välttämätöntä. Aito kestävä talous syntyy hänen mukaansa kuitenkin vain korjaamalla 16 vuotta reaalisesti nollassa ollut kasvu kuntoon.
Roinisen mukaan yhden prosenttiyksikön kasvu vuodessa parantaa dramaattisesti hyvinvointia tulevina vuosina.
– Tiedän pitkästä kokemuksesta miten kasvua tehdään ja mitä se tuo tullessaan. Nyt on aika nostaa katse ylös ja täydentää työkaluvalikoimaa, hän summaa.