Keskustan Siposelta esitys: Lakiin mahdollisuus kahteen kotiin – käyttöön asuinpaikkakalenteri
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen esittää, että Suomeen luodaan mahdollisuus kahteen kotikuntaan. Käytännössä uudistus toteutettaisiin digitaalisella asuinpaikkakalenterilla.
– Monella suomalaisella on jo kaksi kotia. Ei ole mitään järkeä, että ihmiset voivat tehdä etätöitä mistä tahansa, mutta päivähoito, koulu ja terveyskeskus ovat edelleen sidottuja yhteen kotikuntaan, Siponen sanoo tiedotteessaan.
Asuinpaikkakalenterissa suomalainen ilmoittaisi kansanedustajan mukaan kerran vuodessa, millä paikkakunnalla ja kuinka pitkään hän asuu seuraavan vuoden.

Samassa yhteydessä ilmoituksen tekijä kertoisi, millaisia palveluja tarvitsee toisessa kotikunnassa asumisjaksonsa aikana.
– Kunnat tietäisivät hyvissä ajoin, kuinka paljon ihmisiä on tulossa ja mitä palveluja tarvitaan. Näin palvelut, verotus ja kuntien rahoitus voitaisiin kohdentaa sinne, missä ihmiset oikeasti elävät.
Siposen mukaan uudistus hyödyttäisi koko Suomea, mutta erityisesti pieniä kuntia, joissa on paljon vapaa-ajan asuntoja.
– Suomessa on lähes puoli miljoonaa mökkiä. Moni haluaa viettää niissä enemmän aikaa ja tehdä sieltä etätöitä. Kun kahden kodin arki tehdään mahdolliseksi, myös pienet kunnat saavat lisää elinvoimaa ilman, että ihmisten tarvitsee muuttaa pysyvästi.