Keskustan puoluesihteeri vertailee äänien hintalappuja eurovaaleissa – "Rahalla saa, mutta ei välttämättä pääse"
Keskusta loi eurovaalien poliittisen asetelman, näkee keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho.
– Hallituspuolueet hermostuivat, kun sanoimme kyllä Suomen edulle ja ei liittovaltiolle ja yhteisvelalle. Paljastimme heidän aikeensa, kerroimme oman vaihtoehtomme, Siika-aho kirjoittaa Suomenmaan Puheenvuorossa.
– Loimme asetelman, jossa selittäjän rooli jäi muille ja me saatoimme peräänkuuluttaa leuka pystyssä ryhtiä Eurooppaan.
Siika-ahon mukaan tässä onnistuttiin, vaikka keskusta ei voinut käydä vaaleja isolla rahalla.
– Keskustalle yksi ääni maksoi 1,14 euroa ja meppipaikan hinnaksi tuli 125 000 euroa.
Siika-aho vertaa tätä siihen, että kokoomukselle meppipaikka maksoi ainakin 200 000 euroa ja ääni 1,77 euroa. Perussuomalaisilla yhden äänen hinnaksi tuli puolestaan 5,04 euroa ja meppipaikan hinnaksi noin 700 000 euroa, Siika-aho laskee. Perussuomalaisten kannatus jäi 7,6 prosenttiin.
– Rahalla saa, mutta ei välttämättä pääse, sanoo Siika-aho.
– Vasemmiston Li Anderssonin menestys osoittaa, että henkilöt korostuvat. Sitoutuminen puolueisiin heikkenee. Tämä on syytä ottaa huomioon myös meillä keskustassa, puoluesihteeri toteaa.
Keskustan kannatukseksi mittautui vaaleissa 215 000 ääntä ja 11,8 prosentin kannatus.
– Kolmanteen paikkaan olisi tarvittu arviolta 93 000 ääntä lisää.
Siika-aho kertoo, että itä- ja pohjoissuomalaiset äänestivät keskustaa, suuret kaupungit ja Salpausselän eteläpuoleinen Suomi eivät juurikaan.
– Tämä tosiseikka on pidettävä mielissä kaikissa tulevissa koitoksissa, sillä se on keskustan menestymisen isoin haaste.
Siika-ahon mukaan keskustan kannatus on vakaa, parin vuoden takainen yhdeksän prosentin pohjakosketus on takana ja nyt toimitaan noin 12 prosentin kannatuslukemilla.
– Nykylukemien parantamiseksi haetaan tietenkin lisää luottamusta suomalaisilta. Me aiomme tarjota suunnan Suomelle. Orpon hallitus tekee parhaansa, että keskustalla olisi otolliset mahdollisuudet menestyä.