Keskustan Kemppi patistaa EU:ta auttamaan itäistä Suomea – vertaa tilannetta brexitiin
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kemppi esittää, että Euroopan unioni loisi uuden Venäjän vastaisia rajaseutuja koskevan rakenneohjelman, jolla vahvistettaisiin raja-alueiden taloudellista elinvoimaa.
Kemppi huomauttaa, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on merkinnyt unionin rajaseuduilla kaupankäynnin, viennin ja matkailun pysähtymistä.
– Asia koskee koko unionin itäisiä rajaseutuja, mutta erityisesti itäistä Suomea, joka joutuu kärsimään Venäjän aiheuttaman tilanteen talousvaikutuksista todella paljon, Kemppi sanoo tiedotteessa.
Keskustan varapuheenjohtaja muistuttaa, että Ison-Britannian erottua unionista EU loi viiden miljardin euron rahaston tukemaan maita ja yrityksiä, joihin maan EU-ero eniten vaikutti.
– Nyt EU:n on vastaavasti luotava uusi rakenneohjelma niille maille ja rajaseuduille, jotka kärsivät eniten Venäjän kaupan ja kanssakäymisen pysähtymisestä.
Kempin mukaan unionin läntisiä ja itäisiä ulkorajoja on kohdeltava yhteisessä päätöksenteossa tasapuolisesti, varsinkin kun itäisiin raja-alueisiin liittyy vahva turvallisuuspoliittinen näkökulma. Kyse on sekä taloudesta että turvallisuudesta.
– EU on kyennyt nopeasti vastaamaan erilaisiin kriiseihin, mutta itäisten raja-alueiden elinvoiman tukeminen muuttuneessa geopoliittisessa ja geotaloudellisessa tilanteessa on jäänyt vähälle huomiolle. On koko unionin ja koko Suomen etu, että itäisessä Suomessa on vireää yritystoimintaa, uusia työpaikkoja, koulutusta ja tutkimusta ja toimivat liikenneyhteydet.