"Keskusta menetti kosketuksen ihmisten kahvipöytiin" – Suomenmaa matkasi Sipilän lapsuuspitäjään kysymään tappion syitä
– Lähtivät jo, tulevat kolmen aikaan uudestaan, huoltoaseman kassan takana seisova nuori mies sanoo verkalleen.
Puolangan pikkuruinen Shellin huoltoasema tuo elävästi mieleen 1980-luvun keltaisine peltiseinineen ja kahvio-kyltteineen.
Täällä kokoontuu paikallinen huoltoasemaparlamentti, pääosin miehistä koostuva porukka, jolla on päivittäin tapana istua kahvikupin ääressä ja rupatella kaikista maailman asioista.
Shellin parlamentti olisi monien kyläläisten mielestä paras paikka kysyä, miksi keskusta romahti tässä kainuulaispitäjässä niin paljon kevään 2019 eduskuntavaaleissa.
Keskusta menetti Puolangalla kannatustaan peräti 22 prosenttiyksikköä edellisvaaleista. Vuonna 2015 puolueen kannatus oli 64,9 prosenttia ja tämän kevään eduskuntavaaleissa kannatus oli 42,8 prosenttia. Pudotus on kaikkein suurin Oulun vaalipiirin alueella.
Vielä mielenkiintoisemman tapauksesta tekee se, että Puolanka on keskustan väistyvän puheenjohtajan ja entisen pääministerin Juha Sipilän lapsuus- ja nuoruuspitäjä.
Mutta Shellin parlamenttia ei nyt näy. Eivätkä kyläläiset tunnu muutenkaan olevan kovin innokkaita juttelemaan keskustasta tai vaaleista.
– Tunnen Sipilän liian hyvin. Olimme yhtä aikaa koulussa, perustelee torin laidalla istuskeleva mies, joka ei halua nimeään julki.
– Sipilän periaate oli, että kaikki, mikä on sinun, on kohta minun, vieressä istuskeleva toinen mies lisää, mutta ei suostu selittämään, mitä hän tarkoittaa.
Molemmat nauravat rehvakkaasti puheidensa päälle.
– Yhteen mieheen se pettymys täällä tiivistyy, puolankalainen Eino Väisänen myöntää.
Kolmas pyörähdys Shellin pihassa tuottaa tuloksen. Huoltoaseman pihalla seisovien puisten pöytien ääressä istuu kuin istuukin jonkinlainen porukka, tarkemmin sanoen neljä miestä. Kolme heistä kaikkoaa heti, kun esitän ensimmäisen kysymykseni.
Väisänen on kuitenkin valmis puhumaan. Hänen t-paidassaan lukee ”Mitäpä se hyvejää”. Se on pessimismillään itseään markkinoivan Puolangan tunnetuimpia lausahduksia.
– Juha oli semmonen 10-vuotias, kun minä olin jotain 16 tai 17. Muistan hänet hyvin, Väisänen sanoo.
Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Sipilällä oli Puolangalla laaja tuki. Oman kylän pojasta oltiin ylpeitä, hänen tyylistään tykättiin. Pian jokin kuitenkin muuttui.
– Pääministerinä hänen johtamisensa muistutti sanelupolitiikkaa, ja keskusta näytti olevan vahvasti kokoomuksen talutusnuorassa. Se oli monille todella vaikea pala, Väisänen pohtii.
Kyläläisten mielestä syrjäseutujen asiat eivät hallitusta paljon kiinnostaneet. Tai jos kiinnostivat, ne olivat kuitenkin selvästi sivuroolissa.
Väisäsen mukaan moni halusi osoittaa vaaleissa keskustalle pettymyksensä, vaikka tyytymättömyys henkilöityikin ennen kaikkea Sipilään.
– Poikonen oli meidän poika. Hanskat eivät olleet tukevasti käsissä, huikkaa ohikävelevä mies viitaten Sipilään.
Alueiden kosto. Käsite tuntuisi kuvaavan hyvin Väisäsen kertomaa.
Alueiden kostosta alettiin puhua pian eduskuntavaalien jälkeen. Käsitteen lanseerasi Helsingin yliopiston aluesuunnittelun ja -politiikan professori Sami Moisio, joka kirjoitti Helsingin Sanomissa, että kansalaisten tyytymättömyys kanavoitui perussuomalaisiin ennen kaikkea suurimpien kaupunkien väliin jäävillä perifeerisillä vyöhykkeillä, jotka ovat perinteisesti olleet keskustan valta-alueita.
Moision esiin nostamasta alueiden kostosta on vaalien jälkeen puhunut myös keskustaveteraani Seppo Kääriäinen.
Moisio ei ole kuitenkaan keksinyt termiä itse, vaan niin sanotusta ”paikkojen kostosta” on puhuttu kansainvälisessä aluetutkimuksessa jo jonkin aikaa.
Tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota ihmisten äänestyskäyttäytymiseen, jossa alueperusteiset syyt ylittävät usein sosio-ekonomiset perusteet.
Reuna-alueilla valtion läsnäolo ihmisten arjessa on kaventunut, kun kylistä on viety palveluja ja julkiset turvaverkot ovat heikentyneet.
Julkisessa keskustelussa näistä alueista puhutaan helposti sellaisilla termeillä kuin toivottomuus, näköalattomuus tai taantuvan kehityksen kierre.
Puheet tietointensiivisestä globaalitaloudesta tai ilmastonmuutoksen hillitsemisestä tulkitaan alueilla helposti keskusten kritiikiksi alueita kohtaan.
– Se synnyttää alueen ihmisissä tunteen, ettei meistä kukaan välitä. Moni protestoi julkista valtaa vastaan kannattamalla populisteja, Moisio summaa.
Usein ajatellaan, että populistiset puolueet saavat äänensä taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevilta matalan koulutustason ihmisiltä, mutta alueiden kostossa protestihenki lyö kuitenkin läpi kaikki sosiaaliluokat. Äänestyskopissa kapinoivat niin rikkaat kuin köyhät.
– Se on yllättänyt monet, Moisio sanoo.
Esimerkkejä alueiden kostosta ei ole Moision mukaan vaikea löytää.
Saksassa äärioikeistolainen AfD hankki vuoden 2018 liittopäivävaaleissa paljon ääniä Itä-Saksan taantuvilta seuduilta.
Yhdysvalloissa Donald Trumpia äänestettiin presidentiksi ennen kaikkea suurten kaupunkien ulkopuolella sekä niissä osavaltioissa, joissa rakennemuutos on vienyt ison osan perinteisistä teollisuustyöpaikoista.
Britanniassa brexit sai kannatusta Pohjois-Englannin kaupungeissa, joiden asukkailla oli vahva taantuman kokemus. Brexitin puolesta äänestäminen oli kapinointia myös Lontoon edustamaa valtaa vastaan.
– Suomessa alueiden erot eivät vielä ole niin jyrkkiä, mutta ilmiö on sama: pettymys kanavoitui perussuomalaisten kannatuksen nousuun keskustan kustannuksella, Moisio sanoo.
Alueiden kosto -käsitteen merkitystä korostaa Moision mukaan se, että Suomessa ei ole enää niin selkeitä suuria puolueita. Kokoomus, SDP, keskusta, perussuomalaiset ja vihreät ovat kannatuslukemissa hyvin lähellä toisiaan.
– Alueilta saatava muutaman prosentin nousu tai lasku kannatukseen voi sitten heilauttaa suomalaista poliittista kenttää huomattavasti.
– Tunnustan, minä protestoin. Halusin ihan puhtaasti näyttää keskustalle, että tästä menosta en tykkää, puolankalainen Riitta Nykänen sanoo.
Kylän torilla on keskipäivällä verkkainen tunnelma. Toisella puolen aukiota on pessimistien grilli ja kahvila.
Nykänen on äänestänyt usein keskustaa, myös vuoden 2015 vaaleissa. Sipilästä hän kertoo olleensa aivan innoissaan. Pettymys tuli kuitenkin nopeasti.
Anne Bernerin valinta liikenne- ja viestintäministeriksi oli ensimmäinen käänne, jota oli vaikea hyväksyä.
Kohta Suomeen vyöryi turvapaikanhakijoiden aalto ja pääministeri Sipilä lupasi Kempeleen kotinsa heidän käyttöönsä. Sitä Nykänen ei enää sulattanut.
– Maahanmuuttajia ei vielä ole Puolangalla, mutta Hyrynsalmella jo on. Se huolettaa valtavasti, että milloin he tulevat tänne ja mitä kaikkea he saavat aikaiseksi, Nykänen kertoo.
Vaalikauden edetessä eteen tuli vielä taksilain uudistusta, aktiivimallia ja leikkauksia. Nykäsen tuttavat purnasivat ja monet kyläläiset huokailivat kaupan kassajonossa, että ei tässä ole mitään järkeä.
Kun poliittista keskustelua alkoi vielä hallita ilmastonmuutos, Nykäsestä tuntui, että kaikki on ”yhtä turhanpäiväistä kouhotusta”.
Kevättalvella 2019 keskustan eduskuntavaaliehdokkaat jakoivat puolankalaisille makkaraa tällä samaisella torilla. Nykänenkin tuli paikalle. Hän halusi kertoa, kuinka pettynyt oli keskustan politiikkaan.
Nykäseltä jäivät kuitenkin makkarat syömättä. Hän koki istuvan kainuulaisedustajan käytöksen niin ylimieliseksi, että lähti torilta suuttuneena pois.
– Äänestin perussuomalaisia, kehtaan sen myöntää.
Puolangan keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Markku Nivakoski huokaisee ja on hetken hiljaa. Puolueen rajussa vaalitappiossa on riittänyt pohdittavaa.
Hän myöntää, että ihmisten syvä pettymys jäi monin osin kuulematta ennen vaaleja.
– Ehkä sitä tuli poristua liikaa vain aktiivikeskustalaisten kanssa, joiden keskuudessa kritiikki oli melko lievää, hän miettii.
Saman ongelman Nivakoski arvelee vaivanneen puoluetta laajemminkin. Kansan viestit menivät ohi korvien. Eikä keskustan oma koneistokaan ollut kunnossa, hän kokee.
Aktiivikeskustalaisillakin oli sulattelemista hallituksen varsin oikeistolaiseksi mielletyn politiikan kanssa. Puolueen suunnalta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän keskusteluhaluja, jolloin ristiriitaisia ajatuksia olisi voitu sulatella yhdessä.
Välillä Helsingistä tuli joku puolueen edustaja kertomaan hallituksen saavutuksista ja puolustelemaan ikäviä päätöksiä, mutta keskustelulle ei ollut yleensä aikaa.
– Sanoin joskus ääneen, että kyllä me täälläkin kymppiuutiset katsotaan ja tiedetään, mitä hallitus tekee, ei sitä tarvitse meille tulla toistamaan. Halusimme keskustelua. Keskusta on demokraattinen kansanliike, jonka pitäisi kuunnella kaikkia jäseniään.
Jossain vaiheessa hallituskautta puolustelupuheet menivät jo niin pitkälle, että niitä oli vaikea ymmärtää. Tavallisten ihmisten asiat unohtuivat.
– Se on silti tosiasia, että mitä tavallisemmista asioista puhutaan, sitä suurempaa osaa ne koskettavat. Keskusta menetti kontaktin tavallisten ihmisten kahvipöytiin, Nivakoski sanoo.
Alueiden kostosta puhuminen ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen. Tai se on liian heppoinen selitys, sanoo Kuhmon kaupunginjohtaja, harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Tytti Määttä.
Hänen mielestään ongelman ydin on alueiden sijaan se, että perinteisten puolueiden retoriikka ei puhuttele ihmisiä.
Kun perussuomalaiset sitten heittävät populistiseen sävyyn, että maahanmuuttajat ulos, tuntuu se äänestäjistä siltä, että nyt sanottiin ääneen heidän isoimmat huolensa.
Määttää myös häiritsee tapa puhua alueista ja maaseudusta taantuvana perähikiänä, jossa populismi saisi helposti jalansijaa.
– Voitaisiinko alueista puhua mahdollisuuksien ja elinvoimaisuuden näkökulmasta? Vaikka täällä väki vähenee, se ei tarkoita, etteikö täällä voitaisi kehittää vaikkapa ilmastonmuutoksen torjuntaan toimivia ratkaisuja.
Mielikuvaa näivettyvistä alueista voi Määtän mukaan vahvistaa sekä alueita sortavilla että alueita puolustavilla kannanotoilla.
– Toiset puhuvat mielellään kaupungistumisen vauhdittamisesta ja toiset siitä, että alueilta on viety kaikki. Molemmat korostavat, että täällä ei muka olisi mitään, vaikka monilla alueilla on paljon elinvoimaa.
Tästä näkökulmasta käsin Määttä ei näe, että keskusta olisi saanut tuntuvan iskun kylkeensä nimenomaan alueiden ja maaseudun äänestäjiltä.
Siihen ei hänen mielestään olisi syytäkään, sillä esimerkiksi Kainuussa on ollut jo pitkän aikaa hyvät taloudelliset näkymät, paremmat kuin vuosikymmeniin.
Määttä huomauttaa, että keskusta menetti kannatusta kaikenlaisilla alueilla, myös kaupungeissa ja asutuskeskuksissa.
Syy löytyy hänen mielestään jostain paljon syvemmistä asioista.
– Puoluekenttä on moninaistunut. Identiteettipolitiikka on tullut vahvasti osaksi puolueiden viestintää niin vihreissä kuin perussuomalaisissa. Keskusta ei pärjää tässä, koska sen on vaikea tällä hetkellä kertoa, ketä varten puolue oikeastaan on olemassa.
– Alueiden kosto on media-seksikäs sana. Ymmärrän siitä käsin, miksi se uppoaa moniin, hän lisää.
Sami Moisio kuitenkin kiistää, että termi olisi nostettu esiin pelkän raflaavuuden vuoksi. Hän korostaa, että se on vain nimi ilmiölle, joka tunnetaan kansainvälisestikin.
– En arvostele keskustaa tai selitä alueiden kostoa keskustan harjoittamalla huonolla aluepolitiikalla. Puhun vain asiasta, jonka voin tieteellisin keinoin nähdä toteutuvan myös Suomessa.
– Minä äänestän keskustaa hautaan asti, puolankalainen Aino Vyyryläinen vannoo.
Puolueelle hän on antanut äänensä jo silloin, kun se oli Maalaisliitto. Eikä hän löydä moitittavaa kuluneesta neljästä vuodestakaan. Suomen talous laitettiin kuntoon, ja se on Vyyryläisen mukaan pääasia.
Hän kuitenkin myöntää sen, että puolueen pitäisi vedota myös muihin kuin uskollisimpiin keskustalaisiin.
Tytti Määtän mukaan keskustaa äänestävien ikä on asia, josta pitäisi puolueessa puhua enemmän. Etenkin harvaan asutuilla seuduilla monet keskustan äänestäjät ovat iäkkäitä. Luonnollinen poistuma saattaa vähentää kannattajakuntaa neljässä vuodessa merkittävästi.
Samaan aikaan keskusta ei ole onnistunut vakuuttamaan nuoria äänestäjiä taakseen. Kyse ei ole Määtän mukaan äänestäjien kostosta, vaan siitä, että aikuisikään tullessaan nuoret löytävät muita vaihtoehtoja.
– Keskustan pitäisi katsoa nyt peiliin ja miettiä, miten se voisi tuoda omia periaatteitaan radikaalisti esiin.
Keskustan jäsenet ovat Määtän mukaan esimerkiksi hyvin tyytyväisiä omaan periaateohjelmaansa, mutta sitä ei välttämättä osata sanoittaa ulkopuolisille kiinnostavalla tavalla.
Määtän mielestä keskustan ei pidä pohtia sitä, miten se asemoituisi ääripäiden välissä olevaksi maltillisen keskitien puolueeksi, joka haravoi siipiensä suojaan äänestäjiä isolla kammalla.
– Keskustan pitää kirkastaa, keitä varten me olemme olemassa ja lopettaa oman identiteetin rakentaminen peilaamalla itseään muihin. Keskustassa ajatellaan ihan liikaa, että maltilliselle keskitien puolueelle on kysyntää, mutta onko sitä ihan oikeasti?
– Puolueen tulee jatkossakin olla ratkaisuja hakeva, mutta samalla radikaalinen ja uudistuksia esittävä kansanliike, Määttä tiivistää.
Identiteettikriisi kuvaa hyvin tilannetta, jossa keskusta nyt on.
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän mukaan puolueella on ratkottavanaan yhtäaikaisesti monia uudenlaisia tilanteita, joissa se ei oikein tiedä, miten olisi.
Jäsenistö on yhä hieman pöllämystynyt siitä, että puolue on maan hallituksessa keväällä äänestäjiltä saadun selkäsaunan jälkeen.
Nykytoimijoiden on myös hankala hahmottaa puolueen asemaa hallituksen kakkospuolueena. Vuodesta 1991 alkaen keskusta on ollut aina joko pääministeripuolue tai oppositiossa.
– Siinä tilanteessa pitäisi sitten kantaa yhtäaikaisesti hallitusvastuuta ja käydä puolueen sisäistä keskustelua. Hyvin haastava ja vaikea yhtälö. Kenttätyö tuppaa jäämään puolueilla sivuun silloin, kun ollaan hallituksessa, Jokisipilä summaa.
Oma kriisinsä on myös siinä, että puolue on yhtäkkiä hallituksessa niiden kanssa, jotka sitä eniten viime kaudella haukkuivat. Se nostaa Jokisipilän mukaan esiin kysymyksen siitä, onko keskusta porvari- vai punamultapuolue.
Kysymys ei ole helppo. Viime vaalikaudella keskustan linjaa arvosteltiin myös puolueen sisältä käsin alkiolaisuuden unohtamisesta. Nyt moni keskustalainen pelkää, että hallitus tekee liian löperöä talouspolitiikkaa.
– Puolueen sisään mahtuu kahdenlaista ääripäätä. Iso kysymys on, miten puolue saa molemmat tahot pysymään tyytyväisenä.
Halusin ihan puhtaasti näyttää, että tästä menosta en tykkää.
Riitta Nykänen
Keskusta valitsi reilu viikko sitten Katri Kulmunin puolueen uudeksi puheenjohtajaksi.
Sipilä poistui näyttämöltä. Hänen ylleen on mediassa ja kansalaisten kommenteissa puettu keskustan nykytilan syntipukin leimaa. Se tulee läpi myös tässä jutussa.
Mutta kuinka paljon puheenjohtajan vaihtaminen toiseen oikeasti vaikuttaa puolueen tilaan? Uudet kasvot tuovat aina raikkautta ja mahdollistavat uuden alun puhtaalta pöydältä, mutta kuinka pitkälle se riittää?
– Olennaisempaa on se, mihin suuntaan puolue kehittyy. Pelkällä henkilövaihdoksella ongelmia ei ratkaista, Jokisipilä vastaa.
Tärkeintä on puolueen sisäinen keskustelu, Markku Nivakoski sanoo. Sisäisen kriisin keskellä keskustan pitäisi kuunnella ennen kaikkea jäseniään, hän uskoo.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana tämä puoluetoiminta on mennyt pelkäksi vaaliorganisoinniksi. Siitä pitää päästä irti. Nyt tarvitaan aatteellista keskustelua ja syvällistä pohdintaa siitä, miksi tämä puolue on olemassa.
Tytti Määtän mukaan viime vaalikaudella keskustassa perusteltiin useita hallitusratkaisuja ajatuksella, että näin jouduttiin tekemään “yleisen edun nimissä”.
Se periaate täytyy hänen mielestään nyt unohtaa. Kenttää täytyy kuunnella, ja helpoiten se tapahtuu niin, että kaikki päätökset perustellaan keskustan periaateohjelmalla.
Määtän mukaan keskustan on kyettävä tekemään poliittisia keskustelunavauksia ja ratkaisuehdotuksia yli hallitusohjelman. Näin puolue voi profiloida omia teemojaan itsenäisesti eikä vain peilaamalla itseään muihin.
– Keskustan linjan täytyy olla selvä jokaiselle toimijalle. Silloin puolue voi tuoda julkisuuteen useampia ihmisiä eikä puheenjohtajan tarvitse vastata kaikesta yksin. Yhdet kasvot kuluvat nopeasti puhki.
Lue tästä, miten keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kommentoi Suomenmaan reportaasia
Reportaasi on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 6.9. Voit tilata lehden täältä .