Keskusta haluaa eläkeläisten verokannustimen mukaan työllisyystoimipakkiin
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kertoo vievänsä eteenpäin esitystä, jossa eläkkeellä tehtävä työ ei nostaisi jo tienatun eläkkeen verotusta.
– Tarkoitus on muuttaa eläkeläisten verotusta niin, että eläketuloa ja ansiotuloa verotettaisiin erikseen. Nyt eläke ja ansiotulot lasketaan yhteen, jolloin työssäkäynti nostaa myös jo tienatun eläkkeen verotusta. Mikäli jo tienatun eläkkeen verotus jätettäisiin rauhaan, toimisi se kannusteena työntekoon, Kulmuni kirjoittaa tiedotteessaan.
Hän sanoo, että esityksen vaikuttavuus, hinta ja perustuslaillisuus on valtiovarainministeriössä arvioitavana.
– Mikäli laillista estettä ei ole ja muutos arvioidaan kustannustehokkaaksi, tulee ministeri Vanhanen tekemään siitä esityksen.
Kulmuni lisää, että suuret ikäluokat eläköityvät ja eläkeläisten joukko kasvaa. Työntekoon tulee hänen mukaansa löytää sopivat kannustimet.
– Työntekijöiden jaksamisesta on huolehdittava ja yritysten pitää kiinni ikääntyvistä työntekijöistä.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) esitti alkuviikosta muutosta eläkeläisten verotukseen.
– Toteutuessaan Vanhasen avaus voi olla yllättävänkin vaikuttava. Vuositasolla jo nyt töissä käy 100 000–150 000 eläkeläistä, toki usein sijaisuuksien ja osa-aikatyön kautta. 70–74-vuotiaiden keskuudessakin työllisyysaste on viisi prosenttia. Potentiaali lienee paljon tätä suurempi, Kulmuni arvioi.
Hän lisää, että vaikka talouden todelliset haasteet ovat edessäpäin, olisi eläkeläisten verokannustimella myös vaikutusta koronan tapaisten kriisien hoitamisessa.
– Nytkin keväällä on tullut paljon sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisia eläkepäiviltä takaisin töihin. Uskon, että tällä muutoksella vastataan osuvasti sekä akuuttiin taloustilanteeseen että varaudutaan tilanteeseen, jossa eläkeläisten määrä tulee merkittävästi kasvamaan.
Kulmuni sanoo, että eläkeläisistä on pidettävä hyvä huoli.
–Tähän tarvitaan puolestaan työssäkäyntiä ja sieltä tulevaa verorahaa.