Kekkosen kuolemasta 35 vuotta – "Hän on viitoittanut meille tien kulkea"
Presidentti Urho Kekkosen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi tasan 35 vuotta. Kekkonen kuoli sunnuntaina 31. elokuuta 1986, kolme päivää ennen 86-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän oli syntynyt Pielavedellä 3. syyskuuta 1900.
Missä sinä olit, kun kuulit Kekkosen kuolemasta? Olettaen, että olet riittävän vanha muistamaan.
Nuoremmillekin polville Kekkosesta on muodostunut legendaarinen hahmo. Kekkosta näkee t-paidoissa, internet-meemeissä ja kuulee opiskelijoiden sitsilauluissa. Moni kaupallinen tuotekin on kantanut Kekkosen kuvaa.
Legendaa Kekkosesta tehtiin jo tämän eläessä. Tarina kansakunnan kaapin päälle nousseesta savupirtin pojasta, joka presidenttinäkin hiihti ja kalasti kuin kuka tahansa, ja paremminkin, vetosi suomalaisiin. Olkoonkin, että Lepikon torppa ei ollut savupirtti, ja vanhemmiten hiihtokilometrit lyhenivät sekä kalakilot olivat kevyempiä.
Harva on ainakaan eläessään saanut kuvansa seteliin tai nimikkokadun. Kekkosta nämä kunniat kohtasivat.
Urho Kaleva Kekkonen toimi Suomen tasavallan presidenttinä pidempään kuin kukaan muu, melkein 26 vuotta. Hän aloitti tehtävässä 1. maaliskuuta 1956 ja luopui tehtävästä 27. lokakuuta 1981.
Virallisesti hän toimi presidenttinä 27. tammikuuta 1982 asti. Ehdolla hän oli jo vuonna 1950, mutta ei kyennyt voittamaan istuvaa presidenttiä J. K. Paasikiveä.
Presidentiksi valinta oli vuonna 1956 kuitenkin veitsenterällä. Valitsijamiesvaalissa Kekkonen voitti vastaehdokas K. A. Fagerholmin vain yhden valitsijamiehen erolla. Kekkonen sai taakseen 151 valitsijaa, Fagerholm 149.
Tänäkin päivänä spekuloidaan sillä, kuka lipesi Fagerholmin rintamasta, ja takasi Kekkoselle voiton. Esimerkiksi valtioneuvos Johannes Virolainen ja muutama muu tuon ajan poliitikko on epäillyt pian vaalien jälkeen kuollutta SDP:n Penna Tervoa, mutta toteen tätä ei voida näyttää.
Myöhemmissä vaaleissa Kekkonen valittiin jo selvällä enemmistöllä. Vuonna 1973 säädettiin vastustustakin herättänyt poikkeuslaki, eikä presidentinvaaleja edes käyty vuonna 1974. Vuonna 1978 Kekkonen valittiin taas vaaleilla.
Korkeimman tason vallankäyttäjänä hänen voidaan katsoa toimineen jopa pidemmän, melkein yhtenäisen ajanjakson, sillä maalaisliittolainen Kekkonen toimi viiden hallituksen pääministerinä vuosien 1950 ja 1956 välillä yli viiden vuoden ajan. Eduskunnan puhemiehenä hän toimi vuosina 1948–1950.
Erityisen paljon Kekkoseen luotettiin ulkopolitiikan takuumiehenä. Paineet itänaapuri Neuvostoliiton läheisyydessä vaativat Suomen poliittiselta johdolta jatkuvaa tasapainoilua idän ja lännen välillä.
Toisaalta Neuvostoliiton vasallivaltioksi ei haluttu itäblokin maiden tapaan lipua, toisaalta ystävälliset suhteet olivat välttämättömyys.
Tätä idänpolitiikkaa nimitettiin Paasikiven-Kekkosen linjaksi, Kekkosen ja edeltäjä Paasikiven mukaan. Pelättiin, että Neuvostoliiton valta kasvaisi Suomessa, ellei Kekkonen taidoillaan ja suhteillaan takaisi puolueettomuuspolitiikkaa.
Ehkä Kekkosen uran suurin huippuhetki oli vuonna 1975 Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin huippukokous. Kokous loi toivoa kylmän sodan kahtia jakaman maailman kykyyn löytää myös yhteistyön elementtejä.
Sisäpolitiikassakin Kekkosen vaikutus oli suurempi kuin ehkä kenenkään toisen Suomen presidentin. Hänen vaikutuksensa hallitusten hajoamiseen ja muodostamiseen oli valtava. Käyttipä Kekkonen valtaansa myös eduskunnan hajottamiseen.
Lähestyvää syksyä aistittiin elokuun lopulla. Entistä presidenttiä ei oltu julkisuudessa nähty aikoihin, eikä hänen kunnostaan yleisesti paljon tiedettykään.
Ylimääräinen uutislähetys aamulla alkoi hiljaisilla kuvilla puolitangossa olevasta lipusta. Kamera laajensi kuvaansa, ja tarkensi sen rakennukseen, jonka saattoi tunnistaa Tamminiemeksi, Kekkosen vanhaksi virka-asunnoksi ja vanhuudenkodiksi.
– Presidentti Urho Kekkonen on kuollut. Entinen tasavallan presidentti kuoli kotonaan Tamminiemessä viime yönä kello yksi. Välitön kuolinsyy oli aivorungon verenkiertohäiriö, Yleisradion uutistenlukija Kari Toivosen lausumat sanat kuuluivat.
Valtion virastot suruliputtivat kuolinpäivänä, ja kansalaisten toivottiin tekevän samoin. Ulkovaltojen johtajista surunvalittelunsa esitti ensimmäisenä Ruotsin pääministeri Ingvar Karlsson.
Hautajaiset järjestettiin päivälleen viikko kuoleman jälkeen, sunnuntaina 7. syyskuuta. Valtiolliset hautajaiset olivat suuri kansallinen surujuhla.
Siunauksen toimitti arkkipiispa John Vikström. Ulkomailta vieraina nähtiin esimerkiksi Norjan kuningas Olavi V ja Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa.
Hautajaisissa puhunut tasavallan presidentti Mauno Koivisto totesi muistopuheessaan, että Kekkosen merkityksen saattoi jo silloin todeta valtavaksi, vaikkei sitä ehkä koko merkityksessään vielä saattanut nähdä.
Koivisto korosti eritoten Kekkosen ulkopoliittista merkitystä, mutta myös Kekkosen merkitystä suomalaisille.
– Olemme todistamassa sen valtiomiehen viimeistä matkaa, joka kansankuntansa ahdingon hetkellä näki tosiasiat tarkemmin kuin monet muut. Tällä valtiomiehellä oli muita herkempi korva kuulla ennalta aikansa vaatimukset. Hänellä oli myös muita herkempi tunto sille, mitä kansakunta tulisi hyväksymään, kun se oli näkevä tulokset.
– Kansakunta on kiitollinen edesmenneelle valtionpäämiehelle. Se toivoo, että kansainväliset vastakohtaisuudet lieventyisivät, että yhteistoiminta ja yhteisvastuu lisääntyisivät. Me toivomme, ettei tulevaisuus toisi mukanaan sellaisia koettelemuksia, joita Urho Kekkosen sukupolvi sai kokea.
– Mutta mikä meidän osaksemme on tuleva, siitä me uskomme selviytyvämme sen työn tukemana, jonka Urho Kekkonen on meidän puolestamme tehnyt. Hän on viitoittanut meille tien kulkea, presidentti Koivisto totesi.