"Brutaalia väkivaltaa" – Katujengit käyttävät taitavasti hyödyksi sosiaalista mediaa
Katujengit osaavat hyödyntää toiminnassaan varsin tehokkaasti ja taitavasti sosiaalista mediaa.
Julkaisemalla sosiaalisen median kanavilla väkivaltavideoita tai esittelemällä siellä muuta rikollista elämäntapaa jengit ja niiden jäsenet voivat esimerkiksi vahvistaa omaa identiteettiään ja hankkia lisää mainetta sekä ihailua tietyissä piireissä. Sosiaalinen media on myös kanava, jonka kautta jengit voivat saada riveihinsä uusia jäseniä.
Sosiaalisen median väkivaltaa sisältävät aineistot ovat osaltaan omiaan myös ruokkimaan lisää väkivaltaa.
– Väittäisin, että väkivallan kynnys madaltuu, jos ihminen jatkuvasti turruttaa itseään katsomalla brutaalia väkivaltaa. Mikään ei tunnu enää miltään, sanoo oikeustieteen tohtori ja poliisioikeuden dosentti Henri Rikander Itä-Suomen yliopistosta.
Poliisi on Suomessa tunnistanut kymmenkunta erilaista katujengiä, jotka toimivat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi keskusrikospoliisin viestintäpäällikkö, rikosylikomisario Antti Hyyryläinen arvioi aiemmin, että varsinaisia katujengiläisiä on alle 150.
Lisäksi Suomessa on parisataa näiden liepeillä pyörivää, joita ei ainakaan vielä ole määritelty jengiläisiksi.
Rikanderin mukaan katujengi-ilmiö vaikuttaa nostavan päätään myös muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa kuin Helsingin ympäristössä. Potentiaalista kasvualustaa siis on.
– Potentiaalia on enemmän kuin niitä, mitä on nyt nimetty katujengeiksi, Rikander kertoo.
Hän itse määrittelee katujengin niin, että se on pysyväisluonteinen, pääasiassa kadulla toimiva nuorisoryhmä, jonka jäsenille laittomaan toimintaan osallistuminen on osa ryhmäidentiteettiä.
Suomessa olevat katujengiläiset ovat hänen mukaansa tyypillisesti parikymppisiä ja yleensä syrjäytyneitä nuoria aikuisia. Suurelta osin kyse on ulkomaalaistaustaisista ihmisistä.
Rikander katsoo, että nuorisorikollisuuden ja katujengien torjunnassa painopisteen tulisi olla ennen kaikkea ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa puuttumisessa. Tämä tarkoittaa pitkäjänteistä työtä niin kouluissa, kodeissa, sosiaalipalveluissa kuin poliisissa. Paras tilanne on, jos ongelmiin ajautuneen lapsen tai nuoren tilanteeseen pystytään puuttumaan jo ennen ensimmäistäkään rikosta.
– Mitä varhaisemmassa vaiheessa tilanteeseen pystytään puuttumaan, sitä lievemmät interventiot tai sanktiot riittävät.
Tätä ennaltaehkäisevää työtä tehdään muun muassa moniammatillisessa Ankkuritoiminnassa, jota on hallitusohjelmassa linjattu kehitettävän yhä kattavammaksi ja toimivammaksi. Ankkuritoiminta perustuu siihen, että nuoria saadaan pois rikolliselta polulta ja sen vaikutuspiiristä.
Erityisasiantuntija Emilia Hämäläinen sisäministeriöstä sanoo, että vaikka nuorten rikollisuus ja katujengit ovat kaksi eri ilmiötä, voidaan nuorisorikollisuutta ehkäisemällä ehkäistä myös nuorten valumista jengeihin.
Myös Hämäläinen näkee sosiaalisen median roolin tässä merkittävänä, sillä se on nykyään olennainen osa nuorten elämää. Jengit käyttävät tätä hyväkseen, ja kyse on esimerkiksi tietynlaisesta statuksen pönkittämisestä väkivallan avulla.
– Että he toimivat näin ja heillä on hienot autot ja hienoja koruja ja paljon seuraajia. Että mitä minun pitää tehdä, että saan myös tällaisen tilanteen, Hämäläinen avaa.
Hänen mielestään viranomaisten pitäisikin olla aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.
– Jos nuoret eivät ole kadunvarsilla, niin eiväthän viranomaisetkaan voi olla siellä. Jos nuoret ovat sosiaalisessa mediassa tai muualla virtuaalimaailmassa, niin silloin siellä täytyy myöskin olla viranomaisten.
Nuori voidaan ohjata Ankkuritoimintaan esimerkiksi koulusta, jos siellä on herännyt huoli muuttuneesta käytöstä. Yleisimmin ohjauksen tekee kuitenkin poliisi, ja yleisin yhteydenottoa edeltänyt rikos on näpistys.
– Sitä pitää tarkastella laajemmin kuin näpistyksenä, sitä pitää tarkastella oireena jostakin. Minkä takia se nuori oireilee? Hakeeko hän huomiota? Vai onko hän joutunut vääriin piireihin? Hämäläinen sanoo.
Tilannetta käydään läpi yhdessä nuoren kanssa ja usein riittääkin pelkkä keskustelu. Toisinaan huono kierre saadaan katkaistua ohjaamalla nuori harrastusten pariin.
– Hirveän usein ankkurissa nähdään, että nuorella ei ole ohjattua harrastusta, eli sitä tiettyä viiteryhmää, johon kiinnittyä, Hämäläinen sanoo.
Hän huomauttaa, että jos asioihin puututaan riittävän ajoissa, pieni apu usein riittääkin. Jos taas nuorella on jo taustallaan esimerkiksi useita rikoksia, päihteiden käyttöä, laitossijoitusta tai ongelmia kotona, on tilanne hankalampi.
Hämäläinen onkin sitä mieltä, että nuorten kasvanut väkivaltarikollisuus vaatii toimenpiteitä koko yhteiskunnalta.
– Poliisi ei yksin pysty sitä asiaa ratkaisemaan, vaan siihen tarvitaan kaikkia toimijoita, yhtään väheksymättä kotien ja perheiden roolia.