Kärsitkö näistä oireista? – Se voi kertoa tärkeän aineen puutteesta
Raudanpuute on yleinen terveysongelma, joka voi vaikuttaa merkittävästi ihmisen hyvinvointiin. Siitä huolimatta raudanpuutetta ei aina tunnisteta.
Potilaan Lääkarilehti kertoo, että raudanpuutteen oireet voivat vaihdella lievistä vakaviin. Yleisimpiä oireita ovat väsymys, heikkous, kalpeus, päänsärky, huimaus, hengenahdistus ja hengästyminen.
Raudanpuute voi aiheuttaa myös korvien huminaa, sykkeen nousua, kylmä sietokyvyn heikkenemistä, kynsien ja hiusten haurastumista, keskittymisvaikeuksia ja heikentynyttä suorituskykyä.
Raudanpuute tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että elimistössä on liian vähän rautaa. Rauta on välttämätöntä hemoglobiinin muodostumiselle.
Yleensä raudanpuute johtuu riittämättömästä raudan saannista ravinnon kautta. Hyviä raudan lähteitä ovat liha, kala, kananmuna ja maitotuotteet. Kasviskunnan tuotteista hyviä raudan lähteitä ovat täysjyväviljatuotteet, pavut ja linssit.
Raudan imeytymistä parantaa C-vitaminiini. Sen vuoksi ravintoon kannattaa sisällyttää myös sitrushedelmiä, marjoja ja paprikaa. Ne sisältävät paljon C-vitamiinia.
Raudanpuutteen syitä voivat olla myös raudan imeytymishäiriöt, runsaat kuukautiset, raskaus tai jotkin krooniset sairaudet ja tulehdukset.
Raudanpuute voidaan selvittää lääkärin vastaanotolla. Hoitomuodot riippuvat siitä, mistä raudanpuute johtuu.