Kansanopistot palvelevat nyt myös maahanmuuttajia – "Joku kuulee täällä ensimmäisen kerran, että maapallo on pyöreä"

Kainuun opistossa peruskouluopintoja suorittavien suomen tunnilla suunnitellaan lehden tekemistä.

Juttuja aiotaan kirjoittaa ainakin vanhojen tansseista ja siitä, miksi Suomessa syödään niin paljon perunaa.

Yksi suomen kieltä pänttäävistä on Egyptistä 2,5 vuotta sitten Suomeen tullut Renean Kasem. Hän ei säästele kiitoksia kouluaan kehuessa.

– Täällä on tosi hyvät opettajat ja rehtori. Tämä on kuin yksi perhe.

Päättötodistuksen jälkeen jatkosuunnitelmat ovat selvät. Nuori nainen haluaa opiskella laboratoriohoitajaksi.

Vaikka koulunkäynti on ollut mukavaa, haasteitakin on ollut. Suomen kieli on vaikeaa, mutta ruotsi sitäkin hankalampaa.

– Mutta se on tosi tärkeää, Kasem korostaa.

Kainuun Mieslahdessa jo yli sata vuotta toiminut kansanopisto perustettiin alun perin sivistämään maakunnan nuorisoa. Monelle se tarjosi ainoan mahdollisuuden opiskeluun.

Samoihin aikoihin Suomeen nousi monta muutakin vapaan sivistystyön laitosta eri taustayhteisöistä käin. Kainuun opiston perustana oli herännäisyys.

Sitä perintöä ei ole unohdettu vieläkään, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana toiminta opistolla on muuttunut paljon. Nykyään lähes kaikki opiskelijat ovat peruskouluopintoja suorittavia aikuisia maahanmuuttajia. Sadan opiskelijan joukossa on vain muutamia suomalaisia.

Kansanopistojen tilanne ja markkinarako ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Moni opisto kamppailee olemassaolostaan. Vapaalle sivistystyölle on edelleen sijansa, mutta ehkä erilaisena kuin aiemmin.

Maahanmuuttajat ovat tietyssä mielessä Kainuun opiston pelastus. Selvää on, että opiskelijaprofiilin vaihtuminen on vaatinut uudenlaista otetta.

Tietynlainen joustavuus on tosin Kainuun opiston rehtorin Helena Ahosen mukaan aina liittynyt kansanopistojen toimintatapaan.

– Ne ovat vastanneet ajan vaatimuksiin ketterästi, kun formaalissa koulutusjärjestelmässä on aukko. Aikanaan kansanopistot tarjosivat nopeasti koulutusta esimerkiksi kehitysvammaisille ja työttömille.

Ketteryydelle on ollut kysyntää myös järjestettäessä muualta tulleiden koulutusta. Toimintatapoja ja -kulttuuria on muokattu opiskelijoiden tarpeiden mukaan.

Opetuksessa esimerkiksi käytetään selkokieltä, mietitään perusteellisesti, mikä on opetettava ydinasia ja pitäydytään siinä.

Opiskelijoiden lähtötason skaala on laaja. Osa aloittaa opettelemalla lukemaan ja kirjoittamaan, osa on voinut saada kotimaastaan hyvät perusvalmiudet.

– Joku kuulee täällä ensimmäisen kerran, että maapallo on pyöreä. Käsitys maailmasta voi mullistua, Ahonen toteaa.

Sisäoppilaitoksena toimivassa opistossa voidaan huomioida opiskelijoiden erilaiset tarpeet.

Somaliasta pian kahdeksan vuotta sitten Suomeen tullutta Abdi Seynabin koulunkäyntiä se on helpottanut paljon.

– Saan apua läksyjen teossa. Kun yritin käydä tavallista koulua, olin aika hukassa, kun en osannut tai ymmärtänyt, hän sanoo.

Opisto tuntuu niin hyvältä paikalta, että hän ei voi olla halaamatta vieressä seisovaa rehtoria.

– Kaikki ovat ystävällisiä, Seynab ihastelee.

Kun yritin käydä tavallista koulua, olin aika hukassa, kun en osannut tai ymmärtänyt.

Abdi Seynab

Opiskelijoiden tausta huomioidaan myös ruokalassa, jossa on aina tarjolla kasvisvaihtoehto. Kunkin ruokalajin kohdalla kerrotaan kuvilla, mitä se sisältää. Juhlapyhien osalta opiskelija voi valita, pitääkö vapaapäivän islamilaisten id-juhlana vai kiirastorstaina.

– Näistä asioista neuvotellaan ja sovitaan. Samalla tehdään selväksi, että työelämässä vastaavat mahdollisuudet eivät ole itsestään selviä. Avaamme Suomen käytäntöjä, Ahonen kertoo.

Joustavuus ei opistossakaan koske kaikkea.

– Suomalainen ihmisoikeuskäsitys ja laki pätevät aina. Hienotunteisuus toisen uskontoa kohtaan on tärkeää, mutta tarvittaessa kerron tiukasti, että tietyt asiat eivät ole Suomessa mahdollisia, Ahonen sanoo.

Suurin osa Kainuun opiston opiskelijoista on tullut Suomeen humanitaarisista syistä. Taustalla voi olla hyvin traumaattisia kokemuksia. Moni kantaa huolta tulevaisuudesta tai omaisista.

Opistossa on kuitenkin haluttu pitää kiinni selkeistä käytännöistä esimerkiksi poissaolojen ja kurssisuoritusten suhteen.

– Vaikka elämäntilanne olisi mikä, tietyistä asioista on huolehdittava. Uskon, että se on hyväksi. Opiskelulla ihminen voi vaikuttaa elämäänsä myönteisesti, Ahonen sanoo.

Pienessä Mieslahden kylässä opistoa ja sen oppilaita ei vieroksuta. Rasismia ei juuri kohtaa. Toisin on heti, kun lähtee vaikkapa Kajaaniin.

– Sairaalassa eräs nainen käski minun ottaa huivin pois tai lähteä takaisin kotimaahan. Se tuntui pahalta, Kasem kertoo.

– Kyllä rasismi pelottaa. Toivon, että kasvava sukupolvi osaa tarttua ongelmaan paremmin, Ahonen toteaa.

Kainuun opistossa tähytään edelleen eteenpäin. Tavoitteena on muun muassa tukea naisopiskelijoiden koulunkäyntiä entistä vahvemmin.

– Naisten kouluttaminen on tärkeää jo siksi, että sitä kautta seuraava sukupolvi päätyy opintielle ja työelämään, Ahonen perustelee.

Alkamassa on myös romanityö. Ihan toisenlaiselle alalle suuntaa Valtimolle jo rakenteilla oleva omavarakylä, jonka kanssa opisto aikoo ryhtyä yhteistyöhön.

– Hienointa tässä työssä ovat tilanteet, kun näkee jonkun oivaltaneen jotain itselleen tärkeää, Ahonen tiivistää.

Hän toivoo, että kansanopistot voisivat olla jatkossa eräänlaisia oppimislaboratorioita, joissa kokeillaan uusia asioita nopeasti.

Digitaalisuus on osa kansanopistojenkin arkipäivää, mutta Ahosen mukaan niiden yksi tärkeä tavaramerkki on vuorovaikutus.

– Lähiopetusta pitää olla, jotta opiskelijat tunnetaan. Tällä konseptilla kansanopisto on myös hyvä kotoutumiskoulu.

Juttu on alun perin julkaistu Suomenmaan viikkolehdessä 2.3.2018. Lehden voit tilata täältä .