Kaleva: Sairaala oli siirtämässä miestä märissä vaipoissa 90 kilometrin päähän – Puolisolle ei kerrottu mitään
Oulun yliopistollinen sairaala (OYS) oli viemässä 77-vuotiasta oululaismiestä märissä vaipoissa osastohoitoon Pudasjärvelle ilman, että asiasta kerrottiin hänen puolisolleen. Tapauksesta kertoo sanomalehti Kaleva.
Lehden mukaan oululaismies oli viety edellisenä päivänä OYSin päivystykseen pyörtymisen takia. Tuossa yhteydessä hän oli kaatunut sen lonkan puolelle, joka on leikattu muutama viikko sitten.
Miehen puolison mukaan mies ei ollut voinut lonkkansa takia kurottaa kohti puhelinta ja soittaa väliaikatietoja kotiin. Mies pääsi soittamaan vasta seuraavana aamuna, kun taksi jo odotti viedäkseen hänet Pudasjärvelle.
Oulusta Pudasjärvelle on matkaa lähes 90 kilometriä.
Kaleva kertoo, että aikeet Pudasjärvelle siirtämisestä tulivat pariskunnalle yllätyksenä. Edellisenä päivänä heille oli kerrottu, että mahdollisia jatkotutkimuksia tehtäisiin OYSissa, ei Pudasjärvellä.
Puolisolle ei oltu kerrottu missään vaiheessa, että mies siirrettäisiin Pudasjärvelle. Häneltä ei myöskään kysytty, voidaanko mies tuoda kotiin.
Kun puoliso kuuli siirtoaikeista, mies tuotiin kotiin.
Pahinta puolison mukaan oli se, että mies tuli kotiin läpimärissä vaipoissa. Ilman rollaattoria mies ei ollut päässyt käymään vessassa koko päivystysreissun aikana.
Jos mies ei olisi päässyt kotiin, hän olisi joutunut matkustamaan Pudasjärvelle märissä vaipoissa.
– Mieheni on tyyni ja asiallinen, mutta en muista, että hän olisi koskaan aiemmin ollut niin hädissään, puoliso kertoo Kalevalle.
Pariskunta kertoo olevansa tyytymättömiä hoitohenkilökunnan toimintaan tapauksen yhteydessä.
OYSin päivystyskeskuksen johtajan sijaisena toimiva apulaisylilääkäri Mika Virsu ei ota Kalevan haastattelussa kantaa kyseiseen tapaukseen, koska hän ei ole perehtynyt siihen.
Virsun mukaan asiat OYSin päivystyksessä pyritään hoitamaan inhimillisesti. Tavallisesti potilaan tai hänen omaisensa kanssa keskustellaan hoidosta ja tarvittavista jatkotoimista.