Kalaa ei oteta, sitä pyydetään, tietää ammattikalastaja – "Luonto säätelee pelin säännöt"
Yöpakkaset ovat jäädyttäneet verkkoavantoon kymmenisen senttiä paksun jään. Kalastaja Janne Herranen leikkaa avannon auki pitkälaippaisella moottorisahalla. Hän koukkaa verkkonarun ja alkaa vetää kuhaverkkoa jäälle.
Olemme Etelä-Savossa Oravissa Haukiveden jäällä. Herrasella on keskisellä Haukivedellä 55 kuhaverkkoa, joista tänään on tarkoitus kokea puolet.
Pari metriä verkkoa lojuu lumettomalla jäällä, ja Herranen irrottaa verkon silmästä päivän ensimmäistä kuhaa. Se on noin kilon painoinen.
– Meillä on ollut nyt puolta vähemmän verkkoja kuin normaalina talvena. Alkutalvi oli haastava kelien suhteen, liikkuminen jäällä oli mahdottoman työlästä. Mutta kuhaa on tullut hyvin, siinä mielessä on ollut hyvä tuuri.
Normaaleina talvina Herranen on laskenut kauimmaiset verkkonsa 32 kilometrin päähän kotirannasta. Nyt kaikki ovat reilun kymmenen kilometrin päässä. Kotirannan ja verkkojen väliin jää Linnansaaren kansallispuisto, jossa verkkopyynti on saimaannorpan takia kielletty, muualla kielto alkaa huhtikuussa.
Pian verkossa taipuilee jo toinen kuha. Se on painoltaan reilun kilon.
– Kaiken parasta myyntikokoa, luonnehtii kalastaja.
Herranen kertoo, että päiväsaalis talvella on keskimäärin sata kiloa. Alkutalvella kuha liikkuu paremmin, ja silloin kalaa nousee noin 150 kiloa päivässä.
– Alkutalvi on aina parempi. Olisikin hyvä, jos saisi joulukuussa verkot järveen. Helmikuussa saaliit putoavat aina 30 prosenttia. Nyt kun jäältä ovat lumet lähteneet ja valoa tulee jään alle, kuhakin liikkuu taas enemmän.
Ensimmäiset verkot on vedetty takaisin jään alle. Herranen käynnistää moottorikelkkansa ja ajaa seuraaville verkoille.
Herranen on työskennellyt päätoimisena ammattikalastajana vuodesta 1996. Hän oppi jo pikkupoikana tuntemaan kotijärvensä Haukiveden, kun oli isän mukana kuhan ja muikun pyynnissä. Ammattikalastajan uran valitseminen olikin hänelle luontevaa.
– Mieli veti järvelle ja halusin asua maaseudulla, perustelee Herranen.
Hänen vakituinen kalakaverinsa viettää tänään talvilomaa. Siksi Herrasen avuksi on lähtenyt Risto Holopainen, joka kiskoo verkkonarusta verkot takaisin jään alle, kun ne on koettu.
Herranen tainnuttaa kalat, laskee veret ja lajittelee saaliin ahkiossa oleviin laatikoihin. Verestäminen on tärkeää kalan laadun kannalta.
– Se on ihan sama, jos ammutaan nauta eikä sitä verestetä, muistuttaa ammattikalastaja.
Kalankäsittely on muuttunut 2000-luvulla monin tavoin huolellisemmaksi.
– Suomeen tuli vasta 2000-luvun alussa kalan jäähdyttäminen. Muistan, kun isä veti vuonna 1982 nuottaa. Silloin muikut, kaikki 36 kiloa laitettiin vielä puulaatikoihin – ei minkäänlaisia jäitä kesällä. Islannissa taas, miten pitkään lie jäähdyttäneet.
Isompaan 330-litraiseen laatikkoon menevät kuhat, pienempään mustaan muu saalis: hauet, ahvenet ja siiat.
– Pakko tästä hommasta on tykätä. On tässä oma vapautensa, ja saa olla luonnon vuodenaikojen kanssa tekemisissä.
Korppi ja harmaalokit odottavat kelkkojen lähtöä. Ne lentävät heti tarkistamaan, jäikö niille perkeitä syötäväksi.
Haukivedellä jäätä on nelisenkymmentä senttiä. Teräsjäätä tästä on noin kolmannes. Jäät jäivät tänä talvena normaalia heikommiksi. Lunta satoi paljon järvien jäädyttyä ja samalla jäälle nousi vettä. Tämä sohjo jäätyi heikommaksi kohvajääksi.
Herranen sanoo, että ammattikalastajana on hyväksyttävä, että luonto sanoo aina viimeisen sanan.
– Saaliita ei oteta, ne saadaan. Kaloja ei tule joka vuosi samalla tavalla, vaikka niitä on järvessä. Luonto säätelee pelin säännöt. Viime vuonna se nähtiin hyvin, kuinka vesi jäähtyi syksyllä aivan älyttömästi. Se meni kolmeen asteeseen, ja kuhan liike oli hirmu huonoa. Kesällä taas vedet lämpenivät älyttömästi ja suurin osa muikuista oli pohjassa, joka on niin kivikkoinen, ettei sieltä voi kalastaa.
Verkossa nousee jäälle päivän kookkain, noin kuusikiloinen kuha. Kalamiestäkin hymyilyttää.
Maaliskuun lopun aurinko lämmittää, mutta pohjoistuuli on kolea. Ajamme yhden pienen saaren suojaan kahville. Kallio ja saaren rinne ovat lumettomat, mutta rantakivet tuntuvat vielä viileiltä. Rannat järvellä ovat kallioisia ja kivisiä ja saaret mäntyjen peittämiä. Haukivesi on karu järvi.
– Hyvä kalavesi, toteaa Herranen.
Hän käy kuhaverkoilla kolmesti viikossa. Yleensä hän lähtee talviverkoille samaan aikaan, kun lapset kiirehtivät kouluun.
– Olen yrittänyt olla talvella viikonloput kotona ja viedä lapsia harrastuksiin, kun kesällä menevät kaikki viikonloput töissä.
Kesällä hän troolaa muikkua kuutena päivänä viikossa joko Haukivedellä tai Pihlajavedellä. Silloin tehdään myös vuoden tulos.
Talvista kuhapyyntiä Herranen luonnehtii ennemmin mielekkääksi ajankuluksi kuin tilinteoksi. Talvikalastuksen jatkamista on toivonut tukku, sillä kaikki kala menee kaupaksi, mitä tulee.
– Talviaikaisella kuhanpyynnillä maksaa vain bensat, talviajan elämisen ja kaverin palkan. Talvikalastamisen kaikki välineet hankitaan kesäajan muikunpyynnillä. Muikku on tärkein saaliskala, ja se säätelee koko homman.
Muikun troolaus alkaa viikon päästä jäiden lähdöstä. Haukivedellä se jatkuu yleensä syyskuun puoliväliin ja Pihlajavedellä syyskuun loppuun tai lokakuulle.
Työpäivät ovat pitkiä, vähintään kymmentuntisia. Ennen troolin vetoa on haettava jäät muikuille, ja troolauksen jälkeen kalat on vietävä Savonlinnaan kalatukkuun. Keväällä troolaus alkaa alkuillasta ja jatkuu yöhön, juhannuksen jälkeen voi aloittaa iltapäivällä.
Muikun troolaukseen kiteytyvät myös ammattikalastajan työn hankaluudet. Herranen kertoo, että lupia on vaikea saada. Haukivedellä hänellä ei ole ollut vaikeuksia, mutta toisilla järvillä on. Muikkukantojen heilahtelujen vuoksi ammattikalastaja tarvitsee alueita useammalta järveltä, jotta voi toimittaa muikkua tasaisesti.
Herrasta harmittaa se, että troolaukseen liittyy vahvoja ennakkoluuloja.
– Kuten se, että vedetään kaikki kalat tai että troolaus häiritsee. Järkevät ihmiset eivät ajattele, vaan menevät tunteella.
Muikku on pysynyt sisävesikalastuksen kivijalkana. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan Tapio Keskisen mukaan muikkua on valtaosa kaupallisen kalastuksen saaliin määrästä ja arvosta.
– Kuha on noussut viimeisen 20 vuoden aikana, samoin täplärapu, joka on noussut saaliin arvossa jo kolmanneksi merkittävimmäksi. Lisäksi särkikalat ovat nousussa koko ajan.
Särkikaloja menee erityisesti elintarviketeollisuuden käyttöön erilaisiin särkipulliin ja -pihveihin. Keskinen kertoo, että särkikalojen pyynti on jo taloudellisesti kannattavaa, vaikka osa saaliista tulee kylmän veden aikaan tehtävistä hoitokalastuksista.
Kuhan menestyksen takana ovat kohentuneet kannat, jotka ovat pääosin 1990-luvulla tehtyjen laajojen istutusten tulosta. Lisäksi ilmaston lämpeneminen on auttanut kuhaa.
– Kuha on lämpimän veden kala, ja meillä on ollut lämpimiä kesiä, jotka ovat tuottaneet hyviä vuosiluokkia.
Järvikalojen suosio on nousussa, ja Keskinen toteaa, että särkikalojen ja muikun pyyntiä voitaisiin vielä lisätä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa on arvioitu karkeasti, että särkikalojen ekologisesti kestävä pyyntimäärä olisi 20 miljoonan kilon haarukassa, kun niitä pyydetään nyt alle kymmenen miljoonaa kiloa.
– Muikun ekologisesti kestävä pyyntimäärä olisi lähellä kymmentä miljoonaa kiloa, kun tällä hetkellä ollaan jossain neljässä miljoonassa kilossa.
Muikun troolauksen ajatuksena on kalastaa tehokkaasti, mutta tutkimusnäyttöä ei ole siitä, että se tuhoaisi muikkukannat.
– Troolaaminen ei ole nykyisellään kannattavaa, jos muikkukanta menee alas.
Eli jos muikkukanta on riittävän hyvä troolaamiseen, kalaa riittää myös muille.
Muikun kannan heilahteluihin vaikuttavat monet tekijät: muikun eri ikäluokkien keskinäinen kilpailu, huonot sääolot ja petokalojen määrä, luettelee tutkija.
– Jos meillä on vahva ahvenkanta, se voi estää muikkukantaa nousemasta kannan aallonpohjasta.
Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa pitkällä aikavälillä kalakantoihin. Keskinen kertoo, että vesien lämpeneminen suosii ahventa ja kuhaa ja syrjii muikkua. Hän ei kuitenkaan usko, että muikun osalta tapahtuu vielä mitään dramaattista muutosta seuraavan 20 vuoden aikana.
– Ehkä suurin muutos näin alkuvaiheessa on jääpeitteisen ajan lyheneminen, joka vaikuttaa kalastusmenetelmiin.
Kalastuksen tulevaisuutta Keskinen luonnehtii hyväksi, ei vain siksi, että suomalaiset haluavat järvikalaa. Suomessa ollaan menossa myös kohti laajempia järvikohtaisia lupa-alueita, jotka helpottavat ammattikalastajien lupien saantia.
– Puulavesi on hyvä esimerkki, jossa osakaskunnat ovat yhdistyneet. Tämä tulee varmasti olemaan tulevaisuuden trendi.
Herranenkin uskoo, että joskus tulevaisuudessa kalatalousalueet vastaavat lupien myöntämisestä, mutta kaivattu uudistus voi tulla liian myöhään. Hän kokee tämän ammattikalastuksen kohtalonkysymyksenä. Jos lupabyrokratia ei pian helpotu, hiipuu koko ammattikunta.
– Kaupallisille kalastajille tarvitaan järvikohtaiset yhteisluvat, jotka myöntäisivät kalatalousalueet. Näin turvattaisiin tämänhetkisten kalastajien toimeentulo ja saataisiin uusia kalastajia.
Uusia kalastajia ei ole Herrasen mukaan heidän kulmilleen ilmaantunut eläkkeelle jääneiden tilalle. Mestari ja kisälli -toiminta voisi myös helpottaa nuorten hakeutumista alalle. Herranen voisi ottaa kisällin mukaansa.
Hänen oma poikansa on kymmenenvuotias ja virvelöi ja pyytää kotirannasta katiskalla kalaa, mutta pojan unelma-ammatti on tällä hetkellä jääkiekkoilija. Eikä isä aio ohjailla poikaa uravalinnassa.
– Poika saa itse valita, mitä tekee.
Tänään kuhaa on noussut noin 120 kiloa. Herranen kertoo, että kuhan suhteen lähitulevaisuus näyttää Haukivedellä hyvältä. Muikkuakin riittää ainakin kohtalaisesti kaksi seuraavaa vuotta.
– Siellä on kerran kutenut iso kala, ja sitä on kohtalaisen hyvin siellä. Keväällä näkee, mikä on kututilanne eli jäävätkö muikunpoikaset henkiin vai kuolevatko ne jostain syystä.
Virtapaikka saarten välissä kimaltelee sulana, mutta norppia ei makaile tänään jäällä. Toisella puolella selkää näkyy laivaväylän merkkejä. Reilun viikon päästä avataan laivaväylä Savonlinna–Varkaus–Kuopio.
Verkkoja voi vielä pitää kolmisen viikkoa, jos jäät vain kestävät. Haukivesi on saimaannorpan keskeistä lisääntymisaluetta, ja verkkokalastuskielto alkaa 15. päivä huhtikuuta.
– Norpansuojelu ja verkkorauhoitukset olivat jo, kun aloittelin verkkokalastuksen. Minulle se ei ole ollut uusi juttu, olen aina ollut niiden kanssa tekemisissä, Herranen sanoo.
Hän osallistuu tänäkin keväänä norppalaskentaan, joka alkaa verkkokalastuksen loppuessa.
Mutta seuraavaksi on vietävä kalat Savonlinnaan tukkuun, noin 40 kilometrin päähän. Huomenna aamulla verkkojen kokeminen jatkuu.
Sitten kun jäät lähtevät, varrotaan viikko ja aloitetaan muikun troolaus.
Syksyllä Haukiveden jäätyessä Herranen odottaa, että teräsjään paksuus ylittää kymmenen senttiä. Hän kulkee mittaamassa verkkopaikoilla jään paksuuden ja jos se riittää, hän laskee verkot jään alle.
– Näille samoille alueille laitetaan ensi vuonnakin. Jos ensi talvi on parempi, niin viedään verkot varmasti taas edemmäs.
Juttu on julkaistu alunperin Suomenmaassa 26.4.2019. Suomenmaan voit tilata täältä .