Kaikkonen perää enemmän yhteistyötä ja vähemmän riitelyä: "Onko kiistely irtisanomislaista enää missään mittasuhteissa?"
Työllisyyden parantaminen samalla, kun työelämä mullistuu on Suomen lähitulevaisuuden merkittävin kysymys, keskustan Antti Kaikkonen toteaa.
Hän muistuttaa, että kinkkinen yhtälö pitää ratkaista riippumatta siitä, mitkä puolueet muodostavat hallituksen ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen.
Kaikkosen mukaan viimeaikainen vastakkainasettelun ilmapiiri ei povaa hyvää maan tulevaisuuden kannalta.
– Joutuu kysymään, onko kiistely pienimpien yritysten työllistämiskynnyksen madaltamisesta enää missään mittasuhteissa? Uho, periaatteet ja arvovalta samaan asiaan yhdistettynä eivät yleensä johda muuhun kuin umpikujaan.
Kansanedustaja kuitenkin korostaa, ettei etsi syyllisiä.
Hänestä on luonnollista, että hallitus pyrkii tehtävänsä mukaisesti edistämään työllisyyttä ja ay-liike puolestaan jäsentensä etua.
Metsään mennään, jos tavoitteena on nujertaa vastapuoli tai vaikuttimena on vain valtapolitiikka.
Antti Kaikkonen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja toivoo, että tilanne työmarkkinoilla saataisiin pian rahoittumaan.
– Kokemukseni mukaan ylivoimainen enemmistö päättäjistä niin hallituksessa, eduskunnassa kuin työmarkkina- ja etujärjestöissäkin on tolkun porukkaa. Kysymysten kysymys on, onko tällä joukolla valmiutta tulla toisiaan puolitiehen vastaan ja hakea yhdessä ratkaisuja – jos ei heti, niin pölyn laskeuduttua?
Kaikkonen on väläytellyt ”kansallisen työkokouksen” järjestämistä.
– Se olisi mahdollisuus hakea keskustellen yhteistä näkemystä siitä, miten maamme työllisyys nostetaan hyvinvointimme tulevaisuuden turvaamiseksi välttämättömään 75 prosenttiin, Kaikkonen linjaa.
Hän painottaa, että Suomi tarvitsee sopimista ja yhteistyötä pärjätäkseen tulevaisuudessa.
– Metsään mennään, jos tavoitteena on nujertaa vastapuoli tai vaikuttimena vain valtapolitiikka.