Petri Honkonen pyrkii jatkokaudelle keskustan varapuheenjohtajana – "Työ on vielä kesken"

Keskusta

Kansanedustaja Petri Honkonen pyrkii jatkokaudelle keskustan varapuheenjohtajana ensi kesän puoluekokouksessa.

Honkonen kertoo asiasta Suomenmaan laajassa henkilöhaastattelussa. Juttu on luettavissa kokonaan Suomenmaan kuukausilehden tammikuun numerosta.

Honkonen perustelee halukkuuttaan jatkokaudelle muun muassa sillä, että työ puolueen eteen on vielä kesken.

– Haluan olla eduskuntavaaleihin viemässä tätä puoluetta, hän sanoo.

Honkonen on toiminut keskustan varapuheenjohtajana syyskuussa 2019 pidetystä Kouvolan puoluekokouksesta lähtien. Hän uusi paikkansa Oulun puoluekokouksessa vuonna 2020.

Suomenmaan haastattelussa Honkonen toivoo keskustan tuovan jatkossa paljon rohkeammin esiin puolueen omasta arvomaailmasta kumpuavia uusia avauksia, jotka puhuttavat tavallista suomalaista keskiluokkaa.

Hänen mielestään on hämmästyttävää, ettei keskusta viesti nykyisin juurikaan esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoon liittyvistä teemoista, vaikka se on ollut puolueen osaamisaluetta historian aikana.

Honkosen mielestä keskustan pitäisi puhua enemmän myös asumisesta. Tavallisilla keskituloisilla palkansaajilla alkaa olla varsinkin isoissa kaupungeissa vaikeaa löytää itselleen omistusasuntoa. Asuntomarkkinat eriytyvät.

– Kokoomus, demarit ja vihreät katsovat vain asuntojen määrää tai ajattelevat asuntosijoittajia. Siksi ne haluavat panostaa vain yleiseen asumistukeen, joka kasvattaa valtion menoja hurjasti. Keskustan pitää tässä tilanteessa löytää oma viestinsä, sillä mikä muu asia koskettaa kaikkia suomalaisia kuin asuminen.

Honkonen kaipaisi keskustalta myös kriittistä ja rakentavaa keskustelua Euroopan unionista. 

– Me on ihan turhaan annettu kansalaisten EU-kritiikin purkautua perussuomalaisten kautta sillä tavalla kuin se nyt tapahtuu. Kritiikki olisi voinut purkautua meidän kauttamme paljon sivistyneemmällä ja tuloksekkaammalla tavalla.

Keskustan sääntömääräinen puoluekokous on tarkoitus järjestää Lappeenrannassa 10.–12. kesäkuuta 2022.