Hömötiaisilta huonoja uutisia puukaupan tekijöille
Hömötiaisen pesimämäärät ovat vähentyneet radikaalisti. Pudotusta on 1970-luvun määristä peräti kaksi kolmannesta. Laji luokitellaankin nykyään erittäin uhanalaiseksi.
Helsingin yliopiston vetämän tutkimuksen mukaan taantumisen taustalla on kohonnut talviaikainen kuolleisuus, joka kasvaa varttuneen metsän vähetessä.
Parhaimmin hömötiaismäärät säilyivät keskitalvesta kevättalveen alueilla, joilla oli enemmän varttunutta metsää, yliopisto kertoo tiedotteessaan.
– Tuloksemme tukevat käsitystä, että varttuneen metsän määrän väheneminen lisääntyneiden hakkuiden myötä on hömötiaisten kohonneen kuolleisuuden ja kannanlaskun taustalla, yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta kertoo.
Varttuneen eli puustoltaan yli 80-vuotiaan metsän osuus on vähentynyt Luonnonvarakeskuksen inventointien mukaan Suomessa 32 prosentista (vuosina 1996–2003) 27 prosenttiin (2014–2018).
Yliopisto kertoo, että valtakunnallisten pesimäaikaisten seurantojen mukaan hömötiaiset säilyivät 2000-luvulla parhaiten alueilla, jossa oli tarkastelujakson alussa suurin metsäpeittävyys.