Historia | Pajatson kilinä ei enää palaa – rakastetun pelin tyhjentämiseen kehitettiin monenlaisia vippaskonsteja
Ei ole enää pajatsoja, mutta eipä pyöri taskujen pohjilla juuri enää kolikoitakaan.
Suomalaisten baarien ja kahviloiden ilmapiiriin ja äänimaisemaan olennaisesti vuosikymmenien ajan kuulunut “jasso” katosi lopullisesti jo vuosikymmen sitten, kun Raha-automaattiyhdistys veti alkuvuodesta 2015 viimeiset laitteet pois markkinoilta.
Kaipaamaan jäi moni, eikä mitään vastaavaa ole tullut tilalle.
Ensimmäiset pajatsotyyppiset automaatit valmistettiin Saksassa 1900-luvun alussa, mutta laitteen alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa.
Suomeen ensimmäiset ”taitavuuskoeautomaatti Bajazzot” tuotiin 1920-luvun puolivälissä. Pajatsotoimintaa ei alun perin Suomessa säännelty, ja kuka tahansa saattoi sijoittaa pelejä kansan pelattavaksi. Pajatsoja oli kiinnitettynä jopa Helsingin Mustikkamaan puissa.
Vuonna 1933 säädettiin asetus, jossa pajatsojen pito sallittiin vain hyväntekeväisyysjärjestöille ja vuoden1937 tiukennuksella pelien pitäminen sallittiin vain sitä varten varta vasten perustetulle Raha-automaattiyhdistykselle.
RAY ryhtyi valmistamaan pajatsoja ja esimerkiksi 1980-luvun taitteessa Helsingin Pitäjänmäen tehtaalla rakennettiin noin 3 500 pajatsoa vuosittain.
Laitteen mekaaninen rakenne pysyi pääosin alkuperäisen kaltaisena vuoteen 1967 asti, jolloin markkinoille tuli 50 pennin pajatso uusine teknisine ratkaisuineen.
Seuraava virstanpylväs oli vuonna 1982 markkinoille tullut elektroninen pajatso. “Sähköpajatsosta” ei kuitenkaan koskaan tullut klassisen mekaanisen pajatson, varsinkaan rakastetun 50 pennin version kaltaista kansansuosikkia.
Pajatsot olivat pitkään Suomessa ainoita rahapeliautomaatteja. Sittemmin niiden rinnalle ilmaantuivat muun muassa suuren suosion saavuttaneet hedelmäpelit.
Pajatson idea oli yksinkertainen: pelivälineenä käytetty kolikko yritettiin saada osumaan tai kimpoamaan laitteen keskikohtaan sijoitettuun pääporttiin. Sen molemmin puolin sijainneissa porteissa voitto oli pienempi.
Laidoilla sijainneet “ressut” sai laukeamaan vain, jos ne olivat täynnä. Harjaantuneen pajatson pelaajan tunnisti yleensä takaviistosta asennosta ja keskelle lasia sijoitetusta vasemman käden etusormesta.
Vuonna 1967 markkinoille tulleessa 50 pennin pajatsossa oli voittoaukkojen päällä ”nastat”, joiden asentoa muuttamalla peliä saatiin vaikeutettua niin haluttaessa.
Päävoitto laitteessa oli ensin vain 2,50 markkaa, mutta sitä nostettiin useita kertoja. 1980 -luvulla päävoittoa korotettiin vielä markalla 7 markkaan, jossa se myös pysyi vuoteen 1993, jolloin peli poistui kolikkouudistuksen myötä markkinoilta.
Vuonna 1976 päivänvalon näki markan pajatso, jonka päävoitto oli aluksi 7 markkaa. Vuoteen 1993 mennessä se nousi kuitenkin 12 markkaan.
Vuonna 1986 pajatsojen portit varustettiin jousilla, joiden myötä kolikko alkoi pomppia “oudosti”. ja peli menetti osan taitopelin luonnettaan. Kolikon putoamista voittoaukkoon oli nyt mahdollista vaikeuttaa ilman että pelissä oli ulkoisesti havaittavissa minkäänlaista muutosta.
Pajatson tyhjentämiseen kehitettiin monenlaisia vilunkikonsteja. Tyypillinen pikkupoikien temppu oli tukkia voittoaukko, jolloin muiden pelaajien voitot eivät tulleet koneesta ulos. Hämmentyneen pelaajan poistuttua tukko poistettiin, ja rahat käytiin korjaamassa omiin taskuihin.
Monet yrittivät tehostaa voitonmaksua lyömällä voittorahojen tipahtaessa nyrkillä pajatson alaosaan, mikä saattoi joskus tuottaa jonkun ylimääräisen kolikon. Perimätiedon mukaan myös herätyskellon jousella on saanut käännettyä kolikkojonoa pidättelevää vipua, jolloin kolikot tipahtivat koneesta ulos.
Myös erilaiset magneettiviritykset ja kolikon korvikkeena käytetyt prikat tai vasaralle litistetyt pullonkorkit olivat tavallisia. Jotkut valmistivat siimaan kytkettyjä kolikoita, joilla pajatson tyhjentäminen kävi helposti “pilkkimällä”. Joihinkin pajatsoihin kävi tiukalla kuminauhalla 50 pennin kokoiseksi “vahvistettu” 20 pennin kolikko.
Kun suomalaiset kolikot uudistettiin 1990-luvun alussa, pajatsot jäivät muutamaksi vuodeksi pois käytöstä. Ne palautettiin kuitenkin myöhemmin.
Suomalaisesta pajatsosta yritettiin aikanaan myös jonkinlaista vientituotetta, mutta melko huonolla menestyksellä Norjaa lukuun ottamatta. Tie nousi usein pystyyn erilaisen lainsäädännön tai tapakulttuurin vuoksi.
Myös espanjalaiset yrittivät Norjan markkinoille kopioiduilla suomalaisilla pajatsoilla, jotka olivat kuitenkin laadultaan heikkoja.
“Mikään suomalainen ei tunnu olevan espanjalaisille pyhää. Pörrörintaisten rantavipeltäjien heimoveljien uusin isku osuu peruspeliimme pajatsoon”, Helsingin Sanomat hersytteli vuonna 1980.