Hetemäen siirtyminen professoriksi lykkääntyy puolellatoista kuukaudella

Valtiovarainministeriö

Valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen siirtyminen työelämäprofessoriksi lykkääntyy puolellatoista kuukaudella, ministeriö kertoo.

Valtiovarainministeriön mukaan Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa on sovittu, että Hetemäen aloitus työelämäprofessorina Helsinki Graduate School of Economicsissa siirtyy maaliskuun alusta huhtikuun puoliväliin.

Ministeriö kertoi tiistaina, että valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) haastattelee lähiviikkoina viisi Hetemäen tehtävää hakenutta henkilöä. Haastateltavat henkilöt ovat kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.), valtiovarainministeriön virkamiehet Päivi Nerg, Leena Mörttinen ja Markus Sovala sekä Lauri Kajanoja Suomen Pankista.

Ministeriön mukaan tavoitteena on, että päätös Hetemäen seuraajasta syntyisi viimeistään maaliskuun aikana.