Henry Kissinger sata vuotta – ristiriitainen rauhannobelisti on kehunut Suomen linjaa ja toivoo Ukrainasta nyt Naton jäsentä
Harvoin vietetään kuuluisien henkilöiden satavuotispäiviä. Tänään lauantaina pitkän linjan yhdysvaltalaisdiplomaatti, ulkoministerinäkin toiminut Henry Kissinger saa nauttia vuosisadan täyttämisestä.
Kissingerin maine on ristiriitainen, mutta merkitys ilman muuta valtava. Hän voitti Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1973 ansionaan Vietnamin sodan rauhanneuvottelut. Häntä on toisaalta syytetty sotarikosten ja sortohallitusten tukemisesta.
Heinz Alfred Kissinger syntyi 27. toukokuuta 1923 juutalaiseen perheeseen Saksassa. Juutalaisten vainoamisen natsivallan alla käydessä yhä pahemmiksi perhe muutti vuonna 1938 Yhdysvaltoihin. Heinz amerikkalaisti kutsumanimensä Henryksi.
Hän palveli Yhdysvaltojen armeijassa vuosina 1943–46 edeten kersantin arvoon. Hän oli torjumassa Ardennien offensiivia ja palveli sodan jälkeen miehitysjoukoissa Länsi-Saksassa jahdaten muun muassa entisiä salaisen poliisin Gestapon agentteja.
Kotiutumisen jälkeen Kissinger opiskeli Harvardin yliopistossa valmistuen 1950. Kissinger aloitti kirjanpidon opinnoissa, mutta siirtyi kansainvälisten suhteiden opintoihin Yhdysvaltojen presidentinhallinnossa työskennelleen Kissingerin ”löytäjän” neuvosta.
Tohtoriksi hän väitteli 1954 aiheenaan Euroopan diplomaattinen historia Napoleonin aikojen jälkeen. Vuonna 1957 Kissinger aloitti työt apulaisjohtajana Harvardin ulkomaisten suhteiden keskuksessa ja vuodesta 1958 hän toimi yliopiston puolustustutkimuksen ohjelmajohtajana.
Kissinger on eräitä tunnetuimpia reaalipolitiikan koulukunnan edustajia. Hän esitteli ja toi suuntauksen osaksi Yhdysvaltojen valtionhallintoa aloittaessaan presidentti Richard Nixonin neuvonantajana 1969.
Kansallisen turvallisuuden neuvonantajana hän toimi 1969–1975 ja ulkoministerinä 1973–1977.
Reaalipolitiikka on ulkopolitiikan hoidon koulukunta, joka korostaa reaalista asioiden hoitamista ideologiat, periaatteet ja moraaliset seikat sivuuttaen. Puhutaan ”mahdollisen politiikasta”. Koulukunta ei ole yhtä kuin realistinen koulukunta. Reaalipoliitikkoja pidetään inhorealistisempina kuin realistisen koulukunnan kannattajia.
Kissingerin toiminta ei tietenkään ollut tavoitteetonta. Yhdysvaltojen upotessa yhä syvemmälle Vietnamin sodan suohon Kissinger kallistui sodan lopettamisen kannalle. Tärkeänä tavoitteena hänellä oli samalla Yhdysvaltojen maineen varjelu, eikä hän kannattanut nopeaa vetäytymistä. Oleellisempaa oli varjella kuvaa vakaasta politiikasta.
Vahvuus piti osoittaa niin, että Pohjois-Vietnam ja sitä aseistanut Neuvostoliitto antaisivat Yhdysvalloille myönnytyksiä. Kissingerin aloitteesta Yhdysvallat alkoi tämän tavoitteen pohjalta pommittaa Pohjois-Vietnamin Kambodzan puolella sijainneita tukikohtia.
Kambodzan pommittaminen on saanut monet syyttämään Kissingeriä sotarikolliseksi. Vuosien 1969–1970 pommituksissa kuoli noin miljoona ihmistä.
Samoin latinalaisessa Amerikassa Kissingerin maine on huono. Häntä on syytetty Argentiinan diktatuurin avustamisesta samoin kuin Chilessä vuoden 1973 verisen vallankaappauksen tukemisesta ja demokraattisesti valitun sosialistipresidentti Salvador Allenden kaatamisesta. 1970 tapahtuneesta Chilen armeijan kenraali Rene Schneiderin murhasta Kissingerin on katsottu myös olevan vastuullinen, ja häntä yritettiin tästä syystä saada myöhemmin myös oikeuteen.
Rauhantekijänä Kissingerillä on kuitenkin ansionsa. Hän neuvotteli Vietnamiin rauhan ja sai siitä hyvästä Nobelin palkinnon. Kissinger oli avaintekijä Yhdysvaltojen avatessa suhteet kommunistiseen Kiinaan. Lähi-Idässä Kissinger auttoi Jom Kippur -sodan rauhanneuvotteluissa. Kissinger onnistui neuvottelemaan myös Egyptin ja Yhdysvaltojen diplomaattisten suhteiden onnistuneen palauttamisen.
Neuvostoliiton suuntaan Kissinger toteutti liennytystä ja neuvotteli vuonna 1972 SALT-sopimusta strategisten ydinaseiden sekä ballististen ohjusten rajoituksista.
Myöhemmin Kissinger on ollut tärkeimpiä harmaita eminenssejä eli vaikutusvaltaisia politiikan taustavoimia. Hän on ollut tärkeä välittäjä etenkin Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteissa.
1990-luvulla Kissinger vastusti Yhdysvaltojen voimapolitiikkaa Balkanilla Jugoslavian hajoamissotien selvittelyssä. Hyökkäystä Irakiin 2003 hän tuki, mutta joitain sen suhteen tehtyjä toimia arvosteli.
Kissinger on puhunut myös Suomesta. Hän on kiittänyt Suomen roolia puolueettomana, liennytystä edistävänä maana kylmän sodan aikaan ja Suomen liittoutumattomuuden merkitystä myös tämän jälkeen. Suomessa 1975 järjestettyä Etyk-konferenssia, johon osallistui, Kissinger on myös kiittänyt, ja korostanut sen vahvistaneen Suomen asemaa samoin kuin koko Euroopan vakautta.
Ukrainan kriisin alettua 2014 Kissinger kehotti Ukrainaa tekemään kuten Suomi.
– Ukrainalla pitäisi olla vapaus muodostaa sellainen hallitus, jonka sen kansa tahtoo. Ukrainan johtajat tekisivät viisaasti, jos he valitsisivat maan eri osien välejä sovittelevan politiikan. Kansainvälisesti heidän pitäisi tavoitella samanlaista asennetta kuin Suomella. Suomi tekee selväksi suhtautuvansa itsenäisyyteensä kiihkeästi ja tekee suurimmaksi osin yhteistyötä lännen kanssa, mutta välttää tarkasti institutionaalista vihamielisyyttä Venäjää kohtaan, hän korosti.
Ukrainan olisi pitänyt Kissingerin mukaan omaksua Suomen mallin ajattelu siltana toimimisesta idän ja lännen välillä.
Kriisin edettyä sodaksi, jossa Venäjä lähti suoraan sotimaan Itä-Ukrainan kapinallisten rinnalla, Kissinger on katsonut tilanteen muuttuneen. Aiemmin hän oli ehdottomasti Ukrainan Natoon liittymistä vastaan, mutta hän on aivan äskettäin (17.5.) kommentoinut, että nyt Ukraina pitäisi saada Natoon, jotta Eurooppaan voidaan luoda vakaa turvallisuuden kokonaisjärjestely.
– Euroopan turvallisuuden kannalta on parempi, että Ukraina on Natossa, jossa se ei voi enää tehdä kansallisia päätöksiä aluevaatimuksista.
Suomen päätöstä hakea sotilasliiton jäsenyyttä Kissinger piti viime heinäkuussa antamassaan haastattelussa ”merkittävänä”.
– Suomen tavalla hoitaa diplomaattisia suhteita voi olla suuri vaikutus europpalaiseen turvallisuuteen ja rauhan takaamiseen Euroopassa, hän toisti vanhan viestinsä.
Sadan vuoden ikäisenä Kissinger on harvinaisuus merkittäviä poliittisia tehtäviä hoitaneiden sarjassa. Vireä vanhus todennäköisesti jatkaa politiikan kommentointia niin pitkään kuin vähänkin voi.
Tavatonta valtionjohtajille ja ministereille sadan vuoden saavuttaminen ei kuitenkaan ole. Suomessa ministerit Aarne Nuorvala (amm., 1912–2013) ja Nestori Kaasalainen (kesk., 1915–2016) elivät 101-vuotiaiksi. Entisistä kansanedustajistakin Suomessa jotkut ovat Kaasalaisen lisäksi eläneet yli sata vuotta. Kokoomusta ja perustuslaillista oikeistopuoluetta edustanut Salme Katajavuori (1912–2016) ehti 104 vuoden ikään.
Lähteitä
Ilta-Sanomat 6.3.2014 ja 19.5.2023
Chomsky-info 2010 (englanniksi)
The Guardian 12.9.2001 (englanniksi)
Kissingerian realism -artikkeli, United States Studies Centre 2014 (englanniksi)
