"Häire, laival on häire," kuulutti heikko naisääni, kun Estonialla vallitsi jo täysi sekasorto – 852 ihmistä hukkui
”Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.” Hauras ääni hieman särisevällä ääninauhalla on piirtynyt syvästi monen suomalaisen mieleen.
Kyse on viimeisistä sanoista, jotka kuultiin Itämeren pohjaan painuneelta autolautta Estonialta yön pimeinä tunteina 28. syyskuuta 1994. Tapauksesta tulee lauantaina kuluneeksi tasan 30 vuotta.
Alukselta oli lähetetty ensimmäinen hätäkutsu noin kello 1.20. Estonia kertoi pahasta kallistumasta oikealle puolelle. Kallistuma oli hätäkutsun ilmoittajan mukaan 20–30 astetta. Laivalla oli sähkökatko, joten tarkkoja sijaintitietojaan Estonia ei voinut antaa.
Joitakin minuutteja myöhemmin Estonialta tuli jälleen viesti, jossa kerrottiin laivan sijainnista. Perään suomea puhunut mies sanoi hyytävän todenmukaiset sanansa, joissa hän kertoi tilanteen näyttävän todella pahalta.
Sen jälkeen Estonialta ei kuultu mitään.
Estonia oli lähtenyt liikkeelle aiemmin illalla Tallinnasta. Sen oli tarkoitus matkustaa Tukholmaan, niin kuin se oli tehnyt jo puolentoista vuoden ajan. Estonia seilasi vuoropäivin Itämeren yli noiden kahden kaupungin väliä.
Itämerelle povattiin tuoksi yöksi kovaa tuulta. Sen ei pitänyt kuitenkaan olla mahdoton sää Estonian kaltaiselle autolautalle. Yli 990 ihmistä kuljettanut alus lähti liikenteeseen. Heistä noin 180 kuului aluksen miehistöön.
Ongelmat alkoivat kello 1 jälkeen yöllä. Moni Estonialta pelastunut kertoi kuulleensa valtavan pamahduksen. Toiset kertoivat äänen kuulostaneen siltä, kuin jokin iso metallinen esine olisi hakannut tai kirskuttanut laivan kylkeä.
Estonian autokannella ei havaittu alkuun mitään poikkeavaa. Mutta pian sinne alkoi tulvia vettä.
Laivan keulavisiiri oli vahingoittunut kovassa aallokossa. Kokonaan keulavisiiri irtosi arvion mukaan noin kello 1.15. Sen jälkeen koko keulaportti ammotti apposen auki kovassa merenkäynnissä.
Itämeren vesi pääsi vyörymään valtavalla voimalla suoraan autokannelle. Pian Estonia kallistui voimakkaasti oikealle puolelle.
Laivan komentosillalla tilannetta koitettiin ratkaista vähentämällä nopeutta ja kääntämällä alusta vasemmalle. Se ei kuitenkaan auttanut. Estonia ajelehti merihädässä ja kallistui entisestään.
Laivalta kuuluneet voimakkaat äänet olivat saaneet monet matkustajat valppaiksi. Sekasorto repesi päälle viimeistään siinä vaiheessa, kun laiva keikahti kallelleen.
Ihmiset yrittivät pelastua kaaoksen vallassa kukin tavallaan. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä liikkuminen kallistuneessa laivassa oli hyvin hankalaa.
Suurimmalle osalle se oli mahdotonta. Ihmiset jäivät jumiin hytteihinsä tai paiskautuivat päin seiniä kallistuvassa laivassa. Monien kohtaloksi koitui se, kun laivan irtotavarat lähtivät kallistuman vuoksi liikkeelle ja lensivät ihmisten päälle.
– Häire, häire, laival on häire, sanoi Estonian kaiuttimista kuuluva heikko naisääni siinä vaiheessa, kun tilanne oli jo täysin toivoton.
Se oli ainoa hätäkuulutus, joka laivan matkustajille annettiin.
Selviytyminen laivan sisätiloista ulos yläkansille vaati valtavasti ponnisteluja. Yläkannella tilanne ei helpottunut lainkaan.
Pahan kallistuman vuoksi Estonian pelastusveneitä ei voitu laskea. Laivan miehistö jakoi ihmisille pelastusliivejä ja heitti mereen pelastuslauttoja.
Valtavat aallot huuhtoivat ihmisiä mereen. Suurin osa yläkannelle selvinneistä joutui uimaan hyisessä, jopa nelimetrisessä aallokossa pelastuslautalle. Meri vei mukanaan lukemattoman määrän pelastusta kohti pyrkineistä.
Estonia kallistui kallistumistaan. Lopulta laivasta ulos päässeet ihmiset seisoivat Estonian kyljellä. Vähän ennen kahta Estonia upposi perä edellä 80 metrin syvyyteen. Alus katosi myös sitä kohti saapuvien muiden matkustaja-alusten tutkasta.
Pelastuslautoille selvinneillä ihmisillä jatkui taistelu elämästä. Tuuli oli kova, vettä pääsi lauttojen sisään, uupuneet ihmiset kärsivät hypotermiasta. Moni menehtyi ennen kuin pelastajat ehtivät saapua paikalle.
Ensimmäisenä uppoamispaikalle tulivat muut matkustaja-alukset, sitten pelastushelikopterit pintapelastajineen. Merestä saatiin pelastettua kaikkiaan 138 ihmistä. Yksi heistä menehtyi sairaalassa.
Estonian uppoamispaikka sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Suomelle kuuluvasta Utön saaresta. Pelastustöitä johdettiin Suomesta käsin, sillä paikka kuuluu Suomen meripelastusalueelle.
Estonia vei mukanaan syvyyksiin 852 ihmistä. Heistä yli 500 oli ruotsalaisia ja yli 280 virolaisia. Suomalaisia Estonialla hukkui 10. Pelastuneiden joukossa suomalaisia oli kolme.
Onnettomuuden jälkeen Viron, Ruotsin ja Suomen hallitukset asettivat kansainvälisen tutkintakomission selvittämään Estonian uppoamisen syitä ja tapahtumaketjua.
Suomalaisen Kari Lehtolan johtama tutkintakomissio totesi loppuraportissaan, että Estonian uppoaminen johtui keulavisiirin irtoamisesta kovassa merenkäynnissä.
Tutkintakomission päätelmät eivät ole kuitenkaan vakuuttaneet kaikkia. Estonian uppoamisesta on kerrottu vuosikymmenten aikana lukemattomia salaliittoteorioita, joissa syylliseksi on epäilty niin laivalla räjähtänyttä pommia, KGB-agentteja kuin ruotsalaista sotilassukellusvenettäkin.
Laivan mukana hukkuneen Estonian kapteenin on kerrottu selvinneen alukselta hengissä, mutta kadonneen sittemmin kuin maan nielemänä. Onnettomuustutkijoita sekä Suomen, Ruotsin ja Viron valtaapitäviä on syytetty salailusta.
Vaihtoehtoiset teoriat ja niiden tueksi esitetyt todisteet eivät kuitenkaan ole pystyneet kumoamaan tutkintakomission tulkintaa Estonian onnettomuuden syistä.
Estonian hylky rauhoitettiin onnettomuuden jälkeen uhrien viimeiseksi leposijaksi. Alueelle sukeltaminen ja muu hautarauhan rikkominen kiellettiin.
Kansainvälisillä merialueilla sijaitsevan hylyn hautarauha koskee kuitenkin vain sopijaosapuolten eli Viron, Suomen ja Ruotsin kansalaisia. Estonialle on tehty muutamia sukelluksia vuosien aikana.
