Eurooppa ja Yhdysvallat kulkivat eri suuntiin myrskyisen pörssiviikon päättyessä

Talous

Euroopan pörssit päättivät kaupankäyntiviikon pieneen nousuun perjantaina, kun taas Yhdysvalloissa kaikki kolme keskeistä indeksiä kääntyivät laskuun.

Helsingissä yleisindeksi kampesi 0,6 prosenttia plussalle ja pistelukuun 10  826. Vaihdetuimpien listalla Sampo luisui prosentin verran, mutta Fortum ja Kone kipusivat kolme prosenttia plussalle.

Myös Lontoossa ja Frankfurtissa päivän päättyi nousuun.

Samalla Wall Streetillä aamun nousuyritys taittui laskuksi. Kiinan keskuspankin päätös elvyttää taloutta ennakoimattomalla ohjauskoron laskulla jaksoi nostattaa kursseja vain hetken. Sekä S&P 500, Dow 30 että Nasdaq olivat noin prosentin laskussa, kun Euroopan pörssit sulkeutuivat. Yhdysvalloissa laajapohjainen S&P 500 -indeksi on laskenut jo seitsemän viikkoa putkeen ja luisunut lähes viidenneksen vuodenvaihteen huipusta.