EU:n tullikorotukset amerikkalaistuotteille astumassa voimaan heinäkuussa
EU:n päätös nostaa tiettyjen amerikkalaistuotteiden tuontitulleja on astumassa voimaan heinäkuussa.
EU-komissio vahvisti keskiviikkona, että Euroopan unioni on korottamassa tulleja vastatoimena Yhdysvaltain päätökselle nostaa teräksen ja alumiinin tuontitulleja.
EU on jo informoinut Maailman kauppajärjestöä WTO:ta suunnitelmistaan.
Komissio odottaa, että menettely saadaan valmiiksi kesäkuun aikana, jolloin tullikorotukset tulisivat voimaan heinäkuussa.
Listalta löytyy monia tuttuja amerikkalaistuotteita, kuten vaatteita, jalkineita, astioita ja esimerkiksi appelsiinimehu ja maapähkinävoi.
WTO:n sääntöjen mukaan vastatoimen on oltava samassa suhteessa alkuperäiseen tullikorotukseen.
EU:n mukaan viennin suuruus, joka kärsii Yhdysvaltain tulleista on 6,4 miljardia euroa.
EU-komission mukaan se kohdistaa vastatoimet ensin 2,8 miljardin euron osalta ja mahdollisesti myöhemmin kolmen seuraavan vuoden aikana 3,6 miljardin euron arvosta.
– Olemme pahoillamme, että Yhdysvallat ei jättänyt meille muuta mahdollisuutta kuin turvata etumme, kauppakomissaari Cecilia Malmström lausui tiedotteessa.
Tiettyjen amerikkalaistuotteiden tullien korottaminen on yksi kolmesta tavasta, joilla EU reagoi Yhdysvaltain päätökseen nostaa teräksen ja alumiinin tulleja.
EU on riitauttanut päätöksen WTO:ssa sekä varautuu suojatoimiin, jos Euroopan markkinoille tulee liikaa terästä tai alumiinia.
Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen lupasi Brysselissä, että EU on yhä valmis keskustelemaan Yhdysvaltojen kanssa kaupan esteiden purkamisesta.
– Jos amerikkalaiset haluavat parantaa kaupan olosuhteita, he löytävät aina ystävän tältä puolen Atlanttia, Katainen sanoi.
Kataisen mukaan komissiolla on ehdottamilleen toimille tuki jäsenmailta.