Ohjuslaukaisu sotaharjoituksen alla: Pohjois-Korea pullistelee lihaksiaan Japaninmerellä
Pohjois-Korea laukaisi varhain keskiviikkona ohjuksen kohti Japaninmerta, kertoo Etelä-Korean asevoimat. Etelä-Korean mukaan maan pohjoisnaapuri oli laukaissut ballistisen ohjuksen.
Etelä-Korean asevoimien mukaan ohjus lensi yli 700 kilometrin matkan Japaninmeren yllä. Asevoimien mukaan Etelä-Korea ja Yhdysvallat analysoivat ohjuksen ominaisuuksia.
Japanin puolustusministeriö sanoi, että ballistiseksi ohjukseksi epäilty ammus oli pudonnut, muttei tarjonnut tarkempia tietoja asiasta.
Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen yhteisten 11 päivää kestävien sotaharjoitusten on määrä alkaa maanantaina. Pohjois-Korea on aiemminkin ajoittanut ohjuskokeitaan tämänkaltaisten sotaharjoitusten yhteyteen.
– Pohjois-Korea ei ole koskaan antanut Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen yhteisten sotaharjoitusten mennä ohi ilman vastausta, eteläkorealaisen Kyungnamin yliopiston Pohjois-Korea-asiantuntija Lim Eul-chul kommentoi uutistoimisto AFP:lle.
Pohjois-Korea on arvostellut myös Japania, jonka se katsoo uudelleenmilitarisoituvan.
Pitkään rauhanomaisesti elänyt Japani on viime aikoina lisännyt sotilasmenoja ja vahvistanut puolustussopimuksia sekä sijoittanut ohjusjärjestelmiä ulkosaarilleen.
Pohjois-Korea itse on ottanut viime vuosina aiempaa aktiivisempaa roolia kansainvälisissä konflikteissa, erityisesti tukemalla Venäjää sen hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan.
Ukraina syytti tiistaina Venäjän käyttäneen pohjoiskorealaisia ohjuksia iskussa, joka surmasi kymmenen ihmistä ja haavoitti kymmeniä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on varoittanut, että Venäjä on vastaanottanut lisää ballistisia ammuksia ja joukkoja Pohjois-Korealta. Zelenskyi ei ole kuitenkaan esittänyt tästä todisteita.
Asiantuntijoiden mukaan Pohjois-Korea on saanut Venäjältä taloudellista ja sotilaallista hyötyä vastineeksi antamastaan tuesta. Pohjois-Korean joukot ovat lisäksi saaneet ratkaisevaa kokemusta nykyaikaisilla taistelukentillä.