Sotahistoria | Viimeinen viiden tähden kenraali loisti länsirintaman ratkaisuvaiheissa – Omar Bradley oli Pattonin pomo ja Eisenhowerin luottomies

Sotahistoria

Syyskuussa 1950 Washingtonissa kirjoitettiin luku Yhdysvaltain sotilashistoriaa.

Kenraali Omar Nelson Bradley sai armeijakenraalin arvon ja olkapäilleen viidennen tähden. Kaikkiaan poikkeuksellisen kunnian oli saanut vain yhdeksän miestä: neljä maavoimista, neljä laivastosta ja yksi ilmavoimista.

Mutta kuka oli mies, joka johti toisen maailmansodan loppuvaiheessa yli 1,3 miljoonan amerikkalaissotilaan massaa – suurempaa joukkoa kuin kukaan muu yhdysvaltalainen kenttäkomentaja koskaan?

Ennen kaikkea Bradley oli ”Sotilaiden kenraali”, jonka lempeän maalaismiehen ulkokuoren alla piili viileän analyyttinen logistiikan ja strategian mestari aikana, jolloin sodat ratkaistiin teräksen ja ammusten määrällä.

Omar Bradleyn tarina alkoi Missourin maaseudulla vuonna 1893 maatalouden ja opetustyön välillä luovivan isänsä ja ompelijaäitinsä poikana. Kun isä kuoli Omarin ollessa vasta 15-vuotias, nuori mies joutui tarttumaan raskaisiin töihin. Hän ansaitsi 17 senttiä tunnilta rautatieyhtiöllä kattilaseppänä ja haaveili lakitieteen opinnoista.

Pyhäkoulun opettajan kannustamana Bradley haki kuuluisaan West Pointin sotilasakatemiaan ja pääsi sisään. Vuoden 1915 vuosiluokasta tuli legenda, ”jolle tähdet satoivat”. Luokan 164 kadetista peräti 59 kohosi kenraaleiksi.

Bradley pelasi akatemian baseball-joukkueessa ja jakoi jalkapallokentän muuan Dwight D. Eisenhowerin kanssa. Nuoruuden toveruudesta tuli myöhemmin liittoutuneiden länsirintaman selkäranka.

Ensimmäinen maailmansota oli Bradleylle ammatillinen pettymys: hänet määrättiin vartiointitehtäviin Montanan kuparikaivoksille. Sotien välillä hän kuitenkin syvensi opintojaan. Fort Benningissä kenraali George C. Marshall pani merkille hiljaisen maalaismiehen ja arvosti tämän rauhallista, harkitsevaa ja pätevää otetta.

Toisen maailmansodan sytyttyä Eisenhower tarvitsi Pohjois-Afrikkaan luotettavan miehen rauhoittamaan tilannetta Kasserinen solan katastrofaalisen tappion jälkeen. Eisenhower lähetti Bradleyn eturintamaan edustajakseen ja arvioimaan tilannetta.

Tunisiassa alkoi myös Bradleyn ja George S. Pattonin välinen erikoinen ja draamantäyteinen suhde. Patton valittiin II armeijakunnan komentajaksi ja Bradley nimettiin hänen varakomentajakseen.

Miehet olivat toistensa täydellisiä vastakohtia: Patton oli impulsiivinen rämäpää, joka uskoi jälleensyntymään ja roomalaisiin sotureihin, kun taas Bradley luotti aikatauluihin, karttoihin ja polttoainelaskelmiin.

Pohjois-Afrikan kampanjan loppuvaiheessa Bradley nousi itse II armeijakunnan komentajaksi Pattonin siirryttyä valmistelemaan Sisilian maihinnousua.

Bradley johti armeijakuntaa myös Sisiliassa. Hän ihaili Pattonin taktista aggressiivisuutta, mutta piti tätä vaarallisen arvaamattomana. Kun Patton löi sairaalassa taistelustressistä kärsineitä sotilaita Sisiliassa, Eisenhowerin oli pakko puuttua asiaan.

Asetelma kääntyi dramaattisesti päälaelleen kesällä 1944. Bradley kohosi Yhdysvaltain 12. armeijaryhmän komentajaksi, jolloin hänestä tuli entisen esimiehensä Pattonin uusi pomo. Patton kirjoitti raivoissaan päiväkirjaansa pitävänsä Bradleytä liian varovaisena ja ”tylsänä”, mutta sotanäyttämöllä kaksikon oli pakko puhaltaa yhteen hiileen.

Kesäkuun 6. päivänä 1944 Bradley seisoi komentolaiva USS Augustan kannella ja seurasi kaukoputkella, kuinka hänen 1. armeijansa miehet ryntäsivät maihin Normandian rannoilla.

Kun veriset uutiset maalta saapuivat, Bradley joutui käymään läpi elämänsä piinallisimpia hetkiä arvioidessaan, miten Omaha Beachin katastrofaaliseen tilanteeseen pitäisi vastata. Hän päätti pitää operaation käynnissä, ja verenvuodatuksen jälkeen sillanpääasema piti.

Normandian maihinnousua seurasi kuitenkin piinallinen juuttuminen Ranskan tiheille pensasaita-alueille. Saksalaiset olivat linnoittautuneet jokaiseen puskien reunustamaan maalaistiehen, ja amerikkalaisten eteneminen mitattiin metreissä.

Ratkaisuksi Bradley suunnitteli rohkean ja vaarallisen operaatio Cobran. Heinäkuun 25. päivänä 1944 tuhannet liittoutuneiden lentokoneet iskivät St. Lôn alueen saksalaisasemiin. Bradleyn ajatus oli yksinkertainen ja armoton: raskas ilmapommitus murskaisi saksalaisten puolustusasemia, minkä jälkeen jalkaväki ja panssarijoukot pääsisivät läpimurtoon.

Pahaksi onneksi pommitukset osuivat myös amerikkalaisiin asemiin. Maa tärisi ja amerikkalaissotilaita sai surmansa – heidän joukossaan Bradleyn läheinen ystävä, kenraaliluutnantti Lesley J. McNair, jonka ruumis tunnistettiin vain kauluksessa olleista kolmesta tähtimerkistä.

Bradley oli murheen murtama, mutta ei pysäyttänyt hyökkäystä. Riskinotto kannatti, sillä Saksan puolustus mureni ja läpimurto oli tosiasia. Syntyneestä aukosta Pattonin 3. armeija syöksyi Ranskan maaseudulle.

Joulukuun 16. päivänä 1944 Saksan johtaja Adolf Hitler käynnisti viimeisen suuren vastahyökkäyksensä Ardennien lumisten metsien läpi. Saksalaisten panssarikiila tunkeutui syvälle Bradleyn armeijaryhmän rintamaan ja muodosti valtavan pullistuman liittoutuneiden linjoihin.

Luxemburgin päämajassaan istunut Bradley piti hyökkäystä aluksi vain paikallisena hämäyksenä. Kun tilanteen vakavuus paljastui, ylipäällikkö Eisenhower teki siirron, joka raivostutti Bradleytä: hän siirsi Bradleyn 1. ja 9. armeijan brittiläisen kenttämarsalkka Bernard Montgomeryn komentoon.

Vaikka Bradley nieleskeli ylpeyttään, taistelukentällä hänen ja Pattonin yhteistyö toimi tehokkaasti. Verdunissa pidetyssä hätäkokouksessa Patton astui eteen ja julisti uhmakkaasti kääntävänsä koko 3. armeijansa hyökkäyssuunnan 90 astetta pohjoiseen ja rientävänsä Bastognen saarrettujen joukkojen avuksi 48 tunnissa.

Monet pitivät Pattonin puheita teatraalisena hulluutena, mutta Bradley tiesi, että 3. armeijan nopea liike voisi auttaa kääntämään tilanteen. Patton teki lupauksensa mukaisesti, marssi pohjoiseen ja mursi Bastognen saarron, kun taas Bradley piti eteläisen rintaman kasassa.

Sodan päätyttyä Bradley johti Yhdysvaltain veteraaniasiainhallintoa ja ryhtyi laajaan organisaation uudistamiseen. Hän kasvatti muun muassa lääkintäpalvelujen kapasiteettia aikana, jolloin miljoonat sodasta palaavat veteraanit tarvitsivat palveluja.

Kesäkuussa 1950 syttyneen Korean sodan aikana Bradley toimi Yhdysvaltain asevoimien ylimmän sotilasjohdon, Joint Chiefs of Staffin, puheenjohtajana. Konkarikenraali joutui jälleen kerran toimimaan ”aikuisena huoneessa”, kun legendaarinen kenraali Douglas MacArthur alkoi julkisesti vastustaa presidentti Harry S. Trumanin linjauksia ja vaati Korean sodan laajentamista Kiinaan.

Bradley oli ratkaisevassa roolissa presidentin ja muun sotilasjohdon tuessa MacArthurin erottamiselle. Kongressin edessä Bradley lausui kuuluisat sanansa siitä, että MacArthurin strategia veisi Yhdysvallat ”väärään sotaan, väärään paikkaan, väärään aikaan ja väärää vihollista vastaan”.

Suurelle yleisölle Omar Bradleyn hahmo tuli eläväksi vuoden 1970 klassikkoelokuvassa Patton, jossa Bradleytä näytteli Karl Malden. Oikea Omar Bradley toimi elokuvan sotilaallisena neuvonantajana ja oli merkittävästi mukana tuotannossa.

Valkokankaalla Maldenin Bradley oli täydellinen tasapainottava voima George C. Scottin maaniselle Pattonille – mies, joka ymmärsi Pattonin taktisen sotanerouden, mutta joutui jatkuvasti tasapainottamaan tämän räväkän persoonan vaikutuksia.

Huhtikuun 8. päivänä 1981 Bradley saapui vaimonsa Estherin kanssa New Yorkiin osallistuakseen National Institute of Social Sciences -järjestön vuosittaiseen illallisjuhlaan Manhattanilla sijaitsevassa Plaza Hotelissa.

Tilaisuudessa Bradleylle luovutettiin järjestön kultamitali hänen elämäntyöstään ja palveluksestaan Yhdysvalloille. Iäkäs kenraali otti palkinnon vastaan pyörätuolissaan, kiitti yleisöä ja sai läsnäolijoilta seisaaltaan annetut myrskyisät suosionosoitukset.

Vain minuutteja palkinnon vastaanottamisen ja juhlasalista poistumisen jälkeen Bradley menetti äkillisesti tajuntansa hotellin aulatiloissa. Iäkkään kenraalin sydän oli pettänyt, eikä elvytys enää auttanut. Hänet todettiin kuolleeksi sairaalassa samana iltana.

Bradley oli kuollessaan 88-vuotias ja viimeinen amerikkalainen viiden tähden kenraali. Hänet haudattiin Arlingtonin sotilashautausmaalle ja Yhdysvaltain armeija kunnioitti hänen muistoaan nimeämällä M2/M3 Bradley -rynnäkköpanssarivaunun hänen mukaansa.