Entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski on kuollut
Valtiopäiväneuvos Kyösti Virrankoski on kuollut nopeasti edenneeseen syöpään, hänen lähiomaisensa kertovat. Virrankoski kuoli tänään torstaina Kauhavalla. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Virrankoski toimi keskustan kansanedustajana vuosina 1991–1995, minkä jälkeen hän toimi Euroopan parlamentin jäsenenä 13 vuoden ajan vuosina 1996–2009.
Paikallispolitiikassa Virrankoski oli mukana sekä maakuntavaltuustossa että kaupunginvaltuustossa. Koulutukseltaan hän oli filosofian maisteri.
Politiikan lisäksi Virrankoski työskenteli vuoden talousmatematiikan opettajana Seinäjoella sekä 20 vuotta matemaattisten aineiden opettajana Kauhavalla. Lisäksi hän työskenteli vuoden virkaa toimittavana rehtorina.
Lisäksi Virrankoski viljeli kotitilaansa Kauhavan Kleemolassa, jossa hän osallistui aktiivisesti töihin aina viimeisimpään satokauteen saakka.
Virrankoski työskenteli Euroopan parlamentin budjettivaliokunnassa koko meppiuransa ajan ja saavutti siellä merkittävän aseman muun muassa varapuheenjohtajana.
STT teki keväällä 2009 pienen kyselyn, jossa parlamenttia ja suomalaismeppejä hyvin tuntevia asiantuntijoita pyydettiin nimeämään parhaiten onnistuneet EU-parlamentaarikot. Virrankoski nousi esiin muita korkeammalle. Hänet mainittiin kirkkaasti tärkeimmäksi suomalaisvaikuttajaksi ja poliitikoksi, jota arvostetaan yli puoluerajojen.
– Puhtaasti parlamenttityön kannalta vaikutusvaltaisin suomalainen euroedustaja viime kaudella. EU-kriitikko, jolle EU on salarakkaus. Huippuhyvää työtä matalalla profiililla, häntä luonnehdittiin tuolloin.