Ei pelkkää kahvinjuontia – jaksaminen on koetuksella kansanedustajan työssä
Poliitikon työssä on kuormittavia piirteitä, jotka altistavat uupumukselle. Kansanedustajille tehtyjen haastattelujen perusteella jaksamista koettelevat kova työtahti, jatkuva tavoitettavissa olo ja liian vähäinen aika paneutua asioihin.
Asiaa kartoitettiin tutkimuksessa, johon haastateltiin 20:tä vaalikauden 2015–2019 kansanedustajaa. Heiltä kysyttiin ajanhallinnasta, sosiaalisesta mediasta ja työn kuormittavuudesta. Katsaus kuuluu monitieteiseen Kansalaisuuden kuplat ja kuilut -tutkimushankkeeseen.
Vastausten perusteella poliitikon työssä on vaikeaa asettaa rajoja. Tunneista ei useinkaan pidetä lukua vaan hyväksytään se, että ollaan aina työssä.
– Politiikassa kiire on kova ja tahti tuntuu vain kiihtyneen, arvioi erikoistutkija Mona Mannevuo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Hän on tarkastellut aihetta kulttuurin ja työn tutkijan näkökulmista.
Mannevuo kuvailee politiikkaa tunne- ja intohimotyöksi, johon kohdistuu joskus epärealistisiakin odotuksia. Hän korostaa, että kaikki kansanedustajat eivät toki ole uupuneita, mutta työn rakenteet altistavat heitä sille.
Poliitikkojen jaksamiseen pitää Mannevuon mukaan kiinnittää huomiota, koska demokratia edellyttää toimintakykyisiä päättäjiä.
– Siksi heidän työskentelyolosuhteensa kuuluvat myös kansalaisille, ja niistä on hyvä käydä keskustelua.
Paineet voivat vaikuttaa jopa poliitikkojen kykyyn tehdä harkittuja päätöksiä, jos he eivät ehdi hankkia tietoa ja pohtia rauhallisesti eri vaihtoehtoja.
Kansalaiset lähestyvät edustajiaan aktiivisesti eri kanavien kautta, mikä on demokratian kannalta hyvä asia. Monella on huolia, joita edustajat kuuntelevat. Yleensä tällaista emotionaalista työtä pidetään kuluttavana, mutta Mannevuon mukaan poliitikoilta vaaditaan poikkeuksellista stressin sietokykyä ja tavoitettavana olemista. Paineita luo myös median kiihkeä rytmi, joka vaatii nopeaa reagointia.
Poliitikoille tulvii paljon tietoa joka suunnasta. Haastatellut pohtivatkin sitä, että kansanedustajan työ ei välttämättä sovi kovin tunnolliselle ihmiselle, joka yrittää omaksua kaiken informaation ja kokee epäonnistuessaan riittämättömyyden tunteita.
Mannevuon mukaan kiire lisää kysyntää politiikan liepeillä askaroivalle avustajakaartille, kuten viestintätoimistoille, lobbareille ja ajatushautomoille. Ne sparraavat kansanedustajia tiivistämällä tietoa helposti omaksuttaviksi paketeiksi ja auttamalla viestien terävöittämisessä.
– Tämä yhteistyö ei ole automaattisesti ongelmallista. Kansalaisille ja joskus myös poliitikoille itselleen voi kuitenkin jäädä epäselväksi, mistä avustajien paketoima tieto on peräisin.
Julkisessa ammatissa olevan odotetaan kestävän enemmän kielteistä palautetta kuin muiden. Sosiaalinen media on lisännyt epäasiallisia viestejä etenkin naisille. Usein poliitikot kuitenkin pitävät kovaa palautetta osana työtään.
– Jokainen voi silti miettiä, miten jaksamiseen vaikuttaa esimerkiksi se, jos saa toistuvasti omaa ulkonäköä solvaavia viestejä.
Kansanedustajat keskustelevat jaksamisestaan yleensä lähimpien kollegoidensa kanssa. Ulkopuolisille ongelmista ei niin paljon hiiskuta, koska se voidaan kokea riskiksi. Avautumista voidaan pitää heikkoutena tai turhasta valittamisena.
Julkisuudessa kuitenkin jotkut poliitikot ovat kertoneet uupumisestaan. Touko Aalto luopui vihreiden puheenjohtajuudesta masennuksen takia. Ministerinpesti ja sote-vyyhti veivät Juha Rehulan (kesk.) lähelle burnoutia. Ex-työministeri Jari Lindström (sin.) oli sairaslomalla uupumisen vuoksi, samoin entiset vihreiden kansanedustajat Rosa Meriläinen ja Jani Toivola.
Poliitikkojen kertomukset muistuttavat Mannevuon mukaan yllättävän paljon muita tunteella työtä tekevien kokemuksia esimerkiksi luovilla aloilla.
– Poliitikot suhtautuvat usein intohimolla työhönsä, aatteeseen ja puolueeseen. Työn eteen tehdään myös paljon uhrauksia, esimerkiksi vapaa-ajan kustannuksella.
Moni kansanedustaja pitää työstään ja haluaa asettua uudelleen ehdolle. Toisaalta he kyseenalaistavat poliitikon työn houkuttelevuuden. Jatkossa yhä useampi voi haluta vaikuttaa politiikkaan vain kulisseista.
Mannevuo katsoo, että vallanpitäjiin tulee suhtautua kriittisesti, mutta samalla heitä voi kohdella inhimillisesti. Nämä kaksi suhtautumistapaa eivät sulje toisiaan pois.