Eläköitynyt avustajakolmikko on nähnyt poliittisen kulttuurin muutoksen – "Lööpeistä on tullut asioita tärkeämpiä"
Taloa tulee toisaalta ikävä, toisaalta on huojentavaa päästä eläkkeelle.
Talolla eduskunnan väki viittaa eduskuntataloon. Samalla kun joukko pitkän linjan keskustan kansanedustajia jäi talolta eläkepäivien viettoon, jäi eläkkeelle myös pitkän päivätyön taustajoukoissa tehneitä työmyyriä.
Raija Hamina, Kristiina Loikkanen ja Merja Heikkilä kehuvat kilvan taakse jäänyttä työpaikkaansa.
– Yhteistyö ja hyvä henki toimivat yli puoluerajojen. Asioista pystytään keskustelemaan. Mukavaa on myös, kun innokkaita nuoria, omien lasten ikäisiä kollegoita on niin paljon. Se on tuonut piristystä vanhan rouvan elämään, Heikkilä hymyilee.
– Täällä elämme toistemme murheita ja iloja. Kaikki ovat samaa porukkaa siivoojista puhemieheen. Ei täällä riidellä, niin kuin kyselytuntien perusteella jotkut luulevat, Hamina kertoo.
– Täällä ei keljuilla. Ja monipuolistahan tämä on, päivät eivät ole samanlaisia. Kaikkeen pitää olla valmiina, sillä poliittinen tilanne voi muuttua hetkessä aivan täysin, Loikkanen sanoo.
Kaikkeen pitää olla valmiina, sillä poliittinen tilanne voi muuttua hetkessä aivan täysin.
Kristiina Loikkanen
Hamina oli laskelmiensa mukaan ollut tauotta kunnan ja valtion vakinaisissa viroissa
yhteensä 47 vuotta, 6 kuukautta ja 17 päivää.
– Kansanedustajan avustajana olen työskennellyt 22 vuotta, yhtä kauan kuin avustajajärjestelmä on ollut olemassa, ja tällaisena olen ainoa. Koko ajan olen ollut Timo Kallin avustajana.
Heikkilä tuli kansanedustaja Tero Mölsän avustajaksi samana päivänä huhtikuussa 1997, mutta on välissä käynyt muuallakin.
– Olen ollut europarlamentaarikko Mikko Pesälän kotimaan avustaja ja Brysselissä avustanut sekä Pesälää että Samuli Pohjamoa. Juha Rehulaa olen avustanut eduskunnassa ensimmäisen kerran 2006–2007, sitten taas vuodesta 2010 lähtien. 2012 alkaen olen ollut myös Anu Vehviläisen avustaja, Heikkilä kertoo.
Myös Loikkanen on tehnyt mittavan päivätyön Brysselin leivissä, aina tosin kotimaan avustajan tittelillä. Näissä hommissa hän aloitti heti Suomen tultua EU:n jäseneksi 1995.
– Silloin olin Mirja Ryynäsen avustaja ja myöhemmin avustin Anneli Jäätteenmäkeä. Kotimaassa työskentelin täältä eduskunnasta käsin, Loikkanen sanoo.
Keskustalle Loikkanen tuli töihin ensimmäisen kerran vuonna 1979. 1980-luvulla hän oli jonkin aikaa puoluesihteeri Seppo Kääriäisen sihteeri, ja nyt viimeiseksi työrupeamakseen hän palasi Kääriäiselle, nyt kansanedustajan avustajana.
Politiikkaan ja keskustaan kaikilla on ollut innostusta jo ennen apilanvihreiden työsopimusten kirjoittamistakin.
– Olimme Mölsän kanssa samanaikaisesti Orimattilan kaupunginvaltuustossa, ja yhden kerran valtuuston kokouksen jälkeen hän sitten kysyi minulta, josko tällainen avustajanpesti kiinnostaisi. Vastasin heti, että kyllä kiinnostaa, Heikkilä muistelee.
– Kyllä tässä hommassa kannattaa olla puolueen jäsen, en itse olisi voinut kyllä näitä pestejä hoitaa, jos en olisi ollut keskustalainen henkeen ja vereen, Loikkanen lausuu.
– Edustajat on aatteen mukaan valittu. Se pitää avustajankin ymmärtää, että voi auttaa edustajaa parhaalla mahdollisella tavalla, Hamina sanoo.
Kaikki kolme ovat sitä mieltä, että avustajalta vaaditaan kykyä joustaa, sillä poliittinen tilanne ja asiat voivat muuttua nopeasti. Avustajan on myös muistettava roolinsa. Avustaja voi sparrata ja selvittää asioita, mutta kaikki eduskunnassa palvelee sitä työtä, mitä kansanedustajat kansan mandaatilla tekevät.
Ihmisten tunteminen on myös tärkeää. Edustajan taustajoukkoihin kun kuitenkin pitää pitää yhteyttä. Hamina tuntee satakuntalaiset, Loikkanen savolaiset ja Heikkilä hämäläiset.
Heikkilä on tosin Vehviläisen myötä päässyt tutustumaan myös pohjoiskarjalaiseen ajatteluun ja asioihin. Mepin avustajan työpiiri on koko maa.
Poliittisen kulttuurin he kokevat muuttuneen vuosikymmenten varrella täysin.
– Politiikanteko on julkisuushakuisempaa, ja siksi tahallinen väärinymmärrys ja asiattomuus puheissa on lisääntynyt. Politiikan tahti on hektisempi. Lööpeistä on tullut asioita tärkeämpiä, Heikkilä harmittelee.
Matkan varrella on tapahtunut isoja asioita, jotka ovat pysäyttäneet koko eduskunnan.
– Jäätteenmäen ero pääministerin paikalta on jäänyt poliittisista asioista lähtemättömästi mieleen. Edustaja Susanna Haapojan kuolema taas oli aivan järkyttävä tapaus. Hän oli vielä niin nuori. Muistan, kun tapasin hänet päivällä eduskunnan kahvilassa ja hän jutteli niin iloisesti. Mitään hätää ei ollut. Sitten illalla tuli tieto, että hän makaa aivokuolleena sairaalassa, Hamina muistelee.
Tahallinen väärinymmärrys ja asiattomuus puheissa on lisääntynyt.
Raija Hamina
Ilon hetkiä talon seinien sisään mahtuu onneksi enemmän. Kollegoille on syntynyt lapsia ja lastenlapsia, ja siitä ovat iloinneet kaikki.
Loikkasen tytär oppi lukemaan eduskunnassa.
– Hän ei millään meinannut oppia lukemaan. Kaverit sanoivat hänelle, että siihen tulee sellainen automaatti, jonka vain huomaa, kun lukemisen oppii. No, olimme sitten valtiosalissa, taisimme olla Kääriäisen vieraina, ja sitten yhtäkkiä hän hyppii vastaan ja huutaa lapsen kirkkaalla äänellä, että ”äiti, nyt se automaatti tuli! Tuossa lukee Kek-ko-nen”, Loikkanen nauraa.
Suurempia eläkesuunnitelmia kolmikolla ei vielä ole. Politiikan puurtaminen saa jäädä, seuraaminen ei.
– Jos sitä nyt ei ainakaan vielä ala sellaiseksi eläkeläiseksi, joka vain valittaa vaivoistaan. Tällä hetkellä on mielessä tuleva mökkikesä, Heikkilä hymyilee.
Juttu on julkaistu alunperin Suomenmaan viikkolehdessä 3.5.2019. Lehden voit tilata täältä .