"Eihän tämä näin nyt voi olla" – Tehyä närästää hallituksen suojelutyötä koskeva lakiesitys
Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattiliitto Tehyä närästää hallituksen suojelutyötä koskevassa lakiesityksessä työnantajille annettava mahdollisuus teettää hätätyötä viimesijaisena keinona hengelle, terveydelle, omaisuudelle ja ympäristölle koituvien vahinkojen välttämiseksi.
Työnantaja saa jo nyt teettää hätätyötä suuronnettomuuksien kaltaisissa ennalta-arvaamattomissa poikkeustilanteissa, joissa henki, terveys, ympäristö tai omaisuus ovat välittömässä vaarassa.
Tehyn lakiasianjohtajan Kari Tiaisen mukaan työehtosopimusneuvotteluihin liittyvät työtaistelut eivät kuitenkaan ole ennalta-arvaamattomia poikkeustilanteita, sillä työehtosopimusten päättymisajankohdat tiedetään yleensä jo vuosia etukäteen.
– Jos tämä lakiesitys säilyy tällaisena, hätätyötä tullaan käyttämään entistä enemmän työtaistelujen murtamiseen, Tiainen arvioi STT:lle.
– Tämä pitää nyt nostaa eduskunnassa tikunnokkaan ja arvioida erityisesti tämä hätätyön osuus. Eihän tämä nyt näin voi olla, Tiainen sanoo.
Tiaisen mukaan hallituksen lakiesitys ei laimenna Tehyn valmiutta työtaisteluun omien työehtojensa parantamiseksi. Hoitajien työehtosopimukset ovat voimassa huhtikuun loppuun saakka.
– Pikemminkin tämä vain lisää meidän taistelutahtoamme entisestään, Tiainen sanoo.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström pitää hallituksen esitystä suojelutyölaista tarpeettomana, ylimitoitettuna ja työnantajia suosivana.
– Miksi säätää lakiin, kun on vastuullisesti toimien ja neuvotellen päästy lähes poikkeuksetta hyväksyttäviin lakkorajoihin tai suojelutyön tarjoamiseen, Ekström kummastelee JHL:n tiedotteessa.
Ekströmin mukaan ammattiliitot ovat käyttäneet Suomessa työtaisteluoikeuttaan erittäin vastuullisesti, ja hän kaipaakin lakimuutokselle parempia perusteluja.
– Perusoikeutena taattuun yhdistymisvapauteen liittyvää lakko-oikeutta ollaan rajoittamassa ilman, että sitä on riittävästi perusteltu, Ekström sanoo.