Eduskuntauransa alussa Eeva-Maria Maijala itki usein peiton alla ihmisten pahoja puheita – "Sitten tajusin, etteivät ne minusta välitä. Itkut loppuivat siihen."

– Mie olen tämmönen luonnonlapsi, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala heläyttää ja pukkaa punaisen potkukelkan vauhtiin kotitalonsa pihalla Savukosken Nousun kylällä.

Pakkanen nipistelee yli 20 asteen voimalla, mutta Maijalan nutukkaisiin verhottuja varpaita ei palele.

Nahkakintaansa hän luovuttaa vieraan käsiä lämmittämään. Ikänsä pohjoisessa asuneen poronaisen kourat ovat tottuneet koviin keleihin.

Toisen kauden kansanedustaja on muutenkin parkkiintunut eikä vähästä hätkähdä.

Hän puhuu rohkeasti tärkeinä pitämistään asioista silläkin uhalla, että se usein tarkoittaa ”itsensä pieksettämistä”, kuten hän asian ilmaisee.

Petopolitiikka, poro- ja kalatalous, maa- ja metsätalous, keminlappalaisten asema, energia sekä harvaanasuttujen seutujen tilanne herättävät voimakkaita tunteita.

– Ne ovat vaikeita asioita, mutta olen Helsingissä pitääkseni niitä esillä. Kaikki eivät ole samaa mieltä, mutta tavoitteeni on toimia rakentavasti, Maijala sanoo.

Katso video

Ensimmäisen poliittisen puheensa Maijala piti Lapin piirikokouksessa vuonna 2010. Hän kertoi kokousväelle olevansa se akka, jolta karhut tappoivat 75 lammasta.

Väärän akan lampaat erehtyivät syömään. Siitä alkoi paitsi totinen taistelu petopolitiikasta, myös Maijalan poliittinen ura.

– Puhun samoja asioita, joita jo isäni piti esillä. Juttuja,
joita olen lapsesta saakka kuunnellut. En osaa laskelmoida, mistä kannattaa puhua. Haukkuja tulee, mutta myös kiitoksia.

Ensimmäisenä eduskuntavuotenaan Maijala itki usein peiton alla ihmisten pahoja puheita.

– Sitten tajusin, etteivät ne minusta välitä. Asia niitä suututtaa. Itkut loppuivat siihen.

Siksi hän on eduskunnassakin vääntänyt rautalangasta ja paatoksella, vaikka välillä olisi naureskeltukin.

– Mie elän tätä koko ajan todeksi känsät käsissä, Maijala sanoo ja pyöräyttää kaaren ympärilleen.

– Ja se on minulla täällä, hän jatkaa ja painaa sydänalaansa.

Ennen joululomaa istuntosalin vierustoveri Antero Laukkanen (kd.) ihasteli sitä, että saa istua aidon luonnonihmisen vieressä.

– Helsinkiläisen näkökulmasta olen kai jotenkin eksoottinen, Maijala myhäilee.

Ja onhan suorapuheisessa ja reipasotteisessa Maijalassa omaleimaisuutta.

Hänen kielessään kaikuu jäljittelemätön lappilaisaksentti. Murre saa kuulua niin televisioväittelyssä kuin eduskunnan salissakin. Siitäkin on tullut sanomista, mutta moni on myös tykännyt.

Poliitikkouden lisäksi Maijala on suurperheen äiti, parhaimmillaan SM-tason urheilija, himomarjastaja, partiolippukunnan johtaja, poromies, lammastilan emäntä, kirjailija, perinneleipuri ja kokki – näin alkuun.

Joka paikkaan ehtimisen salaisuus ratkeaa hänen joulukortin välissä lähettämästään vihkosesta, jonka yksi slogan kuuluu: Vuorokaudessa on 25 tuntia. Aina on aikaa sille, mitä haluaa tehdä.

Vaalityötä Maijala tekee läpi eduskuntakauden. Hän vierailee vuosittain pariinkin otteeseen kaikissa Lapin kunnissa.

– Olen pitänyt kiinni lupauksestani kiertää maakuntaa. Tärkeimmät evästykseni ja voimani saan keskusteluista lappilaisten ihmisten kanssa, hän perustelee.

Välimatkat ovat pitkiä ja monesti Maijala yöpyy tupailtojen pitopaikoissa – kuin kuka tahansa matkasaarnaaja.

Poroaitauksessa vaatimet ja vasat tulevat katsomaan, onko ruokaa tarjolla. Osaa antautuu rapsutettavaksi, toiset kavahtavat kauemmaksi.

Auringon kajo näkyy persikanvärisenä raitana lumisten havupuiden takana. Maisema on kaunis. Ei ihme, että Maijalan mieli halajaa tänne joka viikko. Kun kysyn, onko hän koskaan kaivannut muualle, kansanedustaja katsoo kuin vähäjärkistä.

– Miksi haluaisin muualle? Täällä on kaikki, mitä ihminen voi toivoa.

Porot hamuavat lehtikerppuja.

– Tuo on minun omamerkkinen vasa, Maijala osoittaa.

Isänsä mukana lapsesta saakka tilan töissä kulkenut Maijala halusi poromieheksi jo pikkulikkana. Se tuntui hienoimmalta ammatilta.

Moni päivitteli, kun laudaturin paperit kirjoittanut tyttö lähti lukion jälkeen maatalousoppilaitokseen.

– Hulluna pitivät, mutta minulla oli jo silloin vahva usko maaseutuun. En edes ajatellut muuta.

Isä tosin ennusti ”meidän Marin” menevän vielä oikeustieteelliseen. Niin tämä tekikin 2000-luvun taitteessa.

– Mullaon tosi hyvä pohja kansanedustajan hommiin. Agrologina tiedän perusteellisesti maa- ja metsätaloudesta. Juridiikka taas on loistava työkalu lainsäädäntötyössä, Maijala toteaa.

Arkadianmäellekin Maijala tiesi haluavansa jo nuorena. Agrologin paperit saatuaan hän hoiti poro- ja lammastilaa miehensä Jari Puskan kanssa, toimi sen ohella maataloussihteerinä ja elinkeinoasiamiehenä Savukoskella, sai neljä lasta.

Kerran hän uskoutui valtuuston puheenjohtajalle aikeestaan pyrkiä kansanedustajaksi.

– Se nauroi rapaisesti päälle. Totesi, ettei ikinä voi Savukoskelta nainen päästä eduskuntaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin kunnanisän väite osoittautui paikkansapitämättömäksi.

– Moni piti minua täyte-ehdokkaana. Läpimenoni oli yllätys, Maijala toteaa.

Nyt olisi taas valtakirjan uusimisen paikka. Edessä häämöttävien vaalien asetelma on Lapissakin tiukka. Mielialat keskustaa kohtaan ovat paikoin kriittisiä. Moni kokee pettymystä puoluetta kohtaan.

– Olen kysynyt ihmisiltä, mitä sinulta on leikattu. Useimmat ovat todenneet, että ei mitään. Yleinen mielikuva vain on se, että kaikilta on viety.

Toisaalta työllisyyden kehittyminen on näkynyt Lapissa vahvasti, ja se on vaikuttanut myönteisesti.

– Vaalikentillä on kerrottava saavutuksista, Maijala painottaa.

Palataan sisälle. Maijala kattaa pöytään puikulaperunoita ja käristystä. Jälkiruokana tarjoiltavassa mustikkasopassa ei ole marjoissa säästelty.

Haastattelun lomassa kansanedustaja leipoo gluteenittomia kampanisuja, kun sivulauseessa on paljastunut toisen vieraan keliakia.

Kaurajauhot pöllyävät ja taikinapyörä hyrrää, mutta puhe ei katkea hetkeksikään. On helppo uskoa, että tältä naiselta valmistuu 500 torttua urheilutapahtuman kahvitukseen tuosta vain.

– Lapissa ei kenenkään tarvitse lähteä talosta tien päälle kylmissään eikä nälissään, Maijala tokaisee ja vetää uunista tuoksuvan pellillisen.

Kysytään nyt, onko eduskuntatyö koskaan kyllästyttänyt.

– Ei sinne päinkään. Rakastan sitä, Maijala huudahtaa.

Somepopulisitien kohkaus on kuulemma tuonut siihen oman leimansa, mutta kovin paljon ilmapiiri ei hänen mielestään ole muuttunut.

– Ei tunnu yhtään, että haluaisin lopettaa. Olen saanut luotua hyvät verkostot ja päässyt vaikuttamaan koko ajan enemmän.

Tämän kauden Maijala on toiminut hallituspuolueiden vastaavana ympäristövaliokunnassa ja tarkistanut jokaisen mietinnön maaseutuvaikutukset.

– Valiokunnassa ovat kaikkien puolueiden idealistit. Minä olen ollut realismin äänenä.

Erityisesti Maijalaa harmittavat punavihreiden vaatimukset hakkuiden vähentämisestä. Hänen mielestään metsien hiilensidontaa voidaan lisätä vain hoitamalla niitä nykyistä paremmin. Vajaatuottoisten metsien uudistaminen pitäisi saada mukaan ilmastopaketteihin.

– Hoitamattomia metsiä on liikaa. Tämä on asia, jolla seuraavaksi alan itseäni pieksettää.

Vaikka välillä otetaan ronskisti kantaa, diplomatia on Maijalan mukaan kuitenkin tärkein työkalu. Ei kannata liikaa kehua itseään saati moittia muita.

– Erävoitoista pitää nauttia hiljaisuudessa, jotta voi pärjätä seuraavassa erässä. Pitää saada luottamus aikaiseksi. Politiikka on yhteistyötä.

Ikkunan takana kaamospäivä hämärtyy, vajoaa pimeyteen. Pohjanpystykorva Lilli käpertyy keittiönsohvalle, nytkähtelee uneen.

Jari Puska ja poika Ari-Veikko tulevat porohommista, asettuvat pöydän ääreen.

Puskalla on paljon hyvää sanottavaa puolisostaan.

– Se ei oo ikinä paikoillaan, vaan aina työn touhussa, hän sanoo ja lohkaisee ison palan hillakakkua.

– Ja se on loistava ruuanlaittaja ja leipuri, tekee kunnollisilla vanhan kansan resepteillä.

Puhutaan maaseudun ahdingosta, nyky-Suomen ilmapiiristä. Kuulee, että kotoa kansanedustaja saa vahvaa evästystä ja tukea.

– Maaseudun byrokratian purkamisessa ei ole onnistuttu, Maijala toteaa.

Keskustakaan ei ole hänen mielestään riittävästi pitänyt syrjäseutujen puolta. Paljon on jäänyt puheiden tasolle.

– Yritetään mielistellä kaikkia. Pitää muistaa, että Suomen vahvuudet kumpuavat harvaan asutuilta alueilta: puu, kaivannaiset, matkailu, luonnontuotteet. Ei niissä ole häpeämistä, Maijala posmentaa.

Työsarkaa ja haasteita riittää edelleen. Ja intoa, sitä Maijalalla on – jos mahdollista – vieläkin enemmän.

Pari viikkoa joulun aikaan voimia kerättyään hän aikoo olla vaalikentillä pitelemätön.