Berner: Huomenna saadaan lisää tietoa, onko Trafi toiminut lain mukaisesti – jatkotoimet päätetään sen jälkeen
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan ministeriöllä ei ole ollut tietoa siitä, että tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on jo elokuussa pyytänyt Trafilta selvitystä kohutusta sähköisestä palvelusta.
– Trafi on asiaa käsitykseni mukaan käynyt läpi ja siihen myös tarttunut, mutta ministeriöllä ei ole ollut tietoa tästä tietosuojavaltuutetun kyselystä, Berner sanoi medialle eduskunnassa.
Aarnion mukaan Trafin vastaus on parhaillaan tietosuojavaltuutetun toimiston käsiteltävänä ja kannanotto on valmistumassa näinä päivinä.
Ruotsissa kaksi ministeriä jätti hallituksen viime vuonna ajoneuvohallinnon tietovuotokohun takia. Suomessa vastuu on Bernerin mukaan viranomaisen.
– Tämä on ennen kaikkea lain toimeenpanokysymys, joka on viranomaisen vastuulla. Nyt katsotaan, onko viranomainen toiminut lain mukaisesti ja toimeenpannut lakia sen mukaisesti kuin on pitänyt. Tästä tiedämme lisää huomenna iltapäivällä, ja jatkotoimista päätetään sen jälkeen.
Trafi sulki sähköiset palvelunsa sunnuntaina, kun ajokorttitietojen luovuttamisesta verkossa syntyi kovaa arvostelua.
Bernerin mukaan Viestintävirasto ja mahdolliset ulkopuoliset toimijat arvioivat palvelua parhaillaan, ja Trafin pääjohtaja on menossa huomenna ministeriöön keskustelemaan selvityksen tuloksista.
Ministerin mukaan tällä hetkellä ei ole näyttöä siitä, että tietoa olisi luovutettu keskimääräistä enemmän.
– Mitään massaluovutusta ei näyttäisi tapahtuneen, mutta tällä hetkellä meillä ei ole vielä kaikkia tietoja olemassa. Ensin selvitetään ja sitten katsotaan jatkotoimenpiteet.
Ruotsissa tietovuotokohun taustalla oli ajoneuvohallinnon tekniikkapalveluiden taannoinen ulkoistaminen. Sen myötä rekistereihin oli pääsy myös sellaisilla ulkomaalaisilla työntekijöillä, joiden taustoja ei ollut tarkistettu turvallisuusnäkökohdat huomioiden.