Arkkipiispa Leon Karjala-seurassa epäiltyjä väärinkäytöksiä, ministeriö penää lähes 300 000 euron tukia takaisin

Järjestöt

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) vaatii Karjalan kielen seuralta takaisin liki 300 000 euron edestä sille maksettua julkista tukea. Asia käy ilmi ministeriön juhannuksen edellä kokoamasta tarkastuskertomuksesta.

Ministeriön mukaan seura on käyttänyt jopa puolet saamistaan avustuksista sääntöjen vastaisesti. Asiasta ovat uutisoineet viime torstaina sanomalehti Karjalainen ja maanantaina Suomen Kuvalehti.

STT:n näkemässä raportissa kerrotaan, että Karjala-seura on toiminut monin tavoin yhdistyslain vastaisesti. Talousvaikeuksien kanssa paininut seura asetettiin konkurssiin viime vuoden syyskuussa.

Seuraa johtaa Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo eli Leo Makkonen. Arkkipiispa ja seuran sihteeri Juha Kotipelto vaativat vastineessaan takaisinperinnästä luopumista.