Analyysi: Jäävätkö haastajien paukut suutareiksi puheenjohtajakisoissa?
Kolmessa puolueessa käydään parhaillaan kädenvääntöä puheenjohtajasta. Ensimmäisenä puoluekokouksensa pitää SDP helmikuun alussa.
Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen haastavat Antti Rinteen.
Kisassa on aistittavissa revanssia edellisestä puheenjohtajakisasta, jossa Rinne suisti Jutta Urpilaisen puheenjohtajan paikalta. Urpilaisen tukijat eivät ole vieläkään täysin toipuneet tappiostaan.
Edes mielipidemittausten kohonneet lukemat eivät ole saaneet tappiolle jäänyttä joukkoa seisomaan yhtenäisenä Rinteen takana. Harakalla ja Tuppuraisella on hyvät mahdollisuudet kerätä tämän joukon kannatusta.
Vanhana ammattiliiton kehäkettuna Rinne lienee kuitenkin varmistanut jatkokautensa jo etukäteen.
Puoluekokousedustajat valittiin jo syksyllä, ja Rinne tuskin toimi yhtä löperösti kuin Urpilainen, joka luotti liiaksi uudelleenvalintaansa ja jätti taustatyön tekemättä. Rinne tietää, ettei toverin solidaarisuuteen kannata sinisilmäisesti luottaa.
Puheenjohtajakierroksen aikana Harakka ja Tuppurainen onnistuvat varmaan saamaan vielä lisää kannatusta sulavalla esiintymisellään, mutta perinteiselle demarille he voivat tuntua liiankin lipeviltä.
Rinteen kilpakumppaneitaan jähmeämpi esiintyminen ja jämähtäneemmät linjaukset ovat monelle kokousedustajalle enemmän etu kuin haitta.
Rinne tuskin toimi yhtä löperösti kuin Urpilainen.
Vihreät joutui sisäiseen kähinään, kun yhtenä vahvana Ville Niinistön seuraajana pidetty Outi Alanko-Kahiluoto ”pissi omiin muroihin” moittimalla Niinistöä Emma Karin suosimisesta.
Sen vuoksi Alanko-Kahiluoto ilmoitti jättävänsä puheenjohtajakisan väliin.
Vihreissä on muitakin puoluejohtajan paikasta kiinnostuneita ensimmäisen kauden kansanedustajia kuin Kari. Ainakin Touko Aalto on ollut kiinnostunut tehtävästä ja muitakin ehdokkaita voi astua esiin.
Niinistön jälkeen miehen valinta olisi sukupuolen tasa-arvoa korostavassa puolueessa lähes majesteettirikos.
Jos Niinistö vielä hieman avittaa, niin Emma Karin osakkeet ovat puoluekokouksessa vahvaa valuuttaa.
Kari olisi myös sopiva samaistuskohde vihreiden ja vasemmistoliiton väliltä arpoville äänestäjille. Li Andersson ei enää yksin pystyisi vetoamaan vihervasemmistolaisiin nuoriin äänestäjiin.
Perussuomalaisissakin käy kuhina. Kisaan ovat jo ilmoittautuneet puolueen talousjohtaja ja Keski-Suomen nuorten puheenjohtaja.
Varteenotettavista ehdokkaista kiinnostuksensa on ilmaissut euroedustaja Jussi Halla-aho.
Timo Soini on luvannut ilmoittaa jatkohaluistaan kevään korvalla.
Hän jättäisi varmasti jo mielellään ”kivireen” vetämisen, mutta samalla menettäisi todennäköisesti ulkoministerin paikan seuraajalleen. Mieltymys ulkopolitiikan tehtävään pitänee hänet mukana.
Halla-ahon perussuomalaisilla olisi helposti sama kohtalo kuin Ruotsidemokraateilla.
Soinin voi olla vaikea luopua puheenjohtajuudesta myös siinä tapauksessa, että se näyttäisi menevän Halla-aholle.
Puolustusministeri Jussi Niinistö, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho tai oikeus- ja työministeri Jari Lindström tekisivät luopumisesta helpompaa.
Soini tuskin haluaa nähdä puolueensa kuihtumista Halla-ahon käsissä pelkäksi maahanmuuttovastaisten ja EU-eroa haikailevien temmellyskentäksi.
Sellaisena puolue kuihtuisi väkisinkin marginaaliin, eikä sen kanssa mikään muu puolue haluaisi tehdä yhteistyötä.
Halla-ahon perussuomalaisilla olisi helposti sama kohtalo kuin Ruotsidemokraateilla.
