Suhteellisuudentajun jäljillä

Oi että on monesti vaikeaa säilyttää suhteellisuudentaju. Niin helposti sitä käpertyy oman todellisuutensa ympärille, kuvittelee pieniä suuriksi ja omia vastoinkäymisiään ylivertaisiksi muiden kärsimyksiin nähden. 

Näin jankutin itselleni, kun poikani sai viikolla moottorisahasta osuman pohkeeseensa. Meinasin äityä hysteeriseksi, sillä se oli perheessämme puolen vuoden sisällä jo toinen metsätyötapaturma. Jotenkin eivät helpottaneet todenpitävät huomautukset siitä, että tekevälle sattuu tai olisi siinä voinut käydä pahemminkin.  

Rauhoituttuani tartuin näihin lohdunmurusiin ja yritin ajatella suhteellisesti; kukaan ei kuollut, jalka ei mennyt poikki, apua saatiin nopeasti. 

Suhteellisuudentajusta on ollut maailmanlaajuista pulaa keväästä saakka, kun korona pakotti ihmiskunnan polvilleen ja kaikkivoipaisuuden harha koki kovan kolauksen.  

Yhtäkkiä meillä oli keskuudessamme pieni vihulainen, joka saattaisi iskeä kehen tahansa, rikkaaseen tai köyhään, nuoreen tai vanhaan. Kuoleman varjo häälyi jokaisen yllä, niidenkin, jotka kuvittelivat itseään haavoittumattomiksi. 

Ja niin hävisi suhteellisuudentaju. 

Vanhukset teljettiin hoitolaitosten yksinäisyyteen, lastensuojelulapset ja perheväkivallan uhrit riutuivat neljän seinän sisällä, mielenterveysongelmaisten määrä lisääntyi ja he harhailivat vailla hoitoa, sairaat jättivät kontrollikäynnit väliin koronan pelossa ja pahimmassa tapauksessa menehtyivät tai muodostivat ainakin komeat jonot erikoissairaanhoitoon. Monet yritykset menettivät asiakkaansa ja työntekijät ansionsa, aika moni koululainen tipahti kärryiltä ja kansatalous kyykistyi.  

Pystyyköhän joku tilasto joskus osoittamaan korona-rajoitusten aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen ja välillisten hengenmenetysten määrää? 

Tuntemattoman edessä päättäjät toimivat parhaan taitonsa mukaan, eikä se meillä Suomessa huonosti mennyt. Päinvastoin.  

Silti odotan päivää, jona vaikkapa alkoholikuolemien (vuonna 2018 niitä oli Suomessa lähes 1 700) ja viisasten juoman muiden kerrannaisvaikutusten vuoksi ryhdytään vastaaviin rajoitustoimiin. Tai kansainvälinen yhteisö päättää lopettaa tai edes puolittaa nälkäkuolemien määrän maailmassa. Juuri tarkistin laskurista: alkuiltaan mennessä oli tänäänkin aliravitsemukseen kuollut jo lähes 22 000 ihmistä.  

Vai onko rikkaan länsimaalaisen henki niin paljon arvokkaampi kuin maailman köyhien, että vertailuni on absurdi? Tai onko valtiomonopolin virvokkeiden koukkuun joutuneen ihmisen elämä ja hänen läheistensä hyvinvointi niin mitätön asia, ettei näistä kannata ääneen puhua? Päinvastoin, vapautetaan seuraavaksi huumeetkin. Riippuvaiset olkoot aina keskuudessamme. 

Joka tapauksessa on oikein ottaa koronakriisissäkin vähitellen kehiin suhteellisuudentajua ja terveysnäkökulmien ohella tarkastella kokonaisuutta. Niin on jo tehtykin. 

Nuorimies palasi päivystyksestä hyväkuntoisena. Pyysi tuomaan karkkia, sipsejä ja limsaa. Aikoi kaiketi nauttia ylimääräisestä lomasta tosissaan.  

Suhteellisuudentajun puutetta tai ei, päätin, että jälkikasvuni ei jatkossa mene lähellekään moottorisahoja, kirveitä, puukkoja, vesureita, vasaroita tai muita terällä varustettuja astaloita.