Politiikkaa ja lehtivihreää

Amerikan vaalien humussa eletään vielä pitkään. Niiden historiallisuus avautuu vasta vähitellen.

Itse heräsin vaaliyönä kahdelta enkä saanut unta. Marraskuisessa pimeydessä havahduin kuin painajaisesta heränneenä miettimään, mitä tapahtuu, jos Donald Trump tuleekin valituksi.

Vitsiä siitä oli väännetty kahvipöytäpuheissa, mutta samalla uskottu lujasti, että maailmanmahti saa mustan presidentin jälkeen naisjohtajan. Ettei muita vaihtoehtoja ole.

Uhkakuvat paisuivat mielessäni, niin kuin yöllä helposti käy. Asioiden suhteet hämärtyvät, paha näyttää todellista toivottomammalta, hyvä kutistuu utopioiksi.

Siinä vaiheessa, kun kuvittelin pakkaavani evakkorekeä (en tiedä, mihin arvelin teknologian kehityksen häviävän Trumpin myötä), nousin ylös ja päätin leipoa pikkuleipiä Hillary Clintonin kuuluisalla reseptillä.

Ei ehtinyt miettiä synkkiä, kun piti keksiä, miten sähkövatkaimen ääni vaimennetaan.

Vaalien kisastudion avautuessa Ylellä olin taikinoineni jo pitkällä. Kun valmiit keksit viimein tuoksuivat rasioissa, jaksoin vielä katsoa kello neljän tulosraportin.

Nukahdin paremman puoliskoni kainaloon siinä luulossa, että gallupit toteutuvat ja aamulla saan kekseineni tarjota työtovereille juhlakahvit.

Toisin kävi. Aamupalapöydässä teini itki. 4-vuotias huokaili, ettei ”Lumpista voi tulla lesitenttiä” ja eskarilainen ilmoitti, että ”Clintonista ois pitäny tulla presidentti, kun se toinen vain räjäyttelee atomipommeja”.

Hätkähdin, mistä pikkupojat olivat tuollaisia päähänsä saaneet.

Oli pakko ryhtyä järjen ääneksi omasta pettymyksestä huolimatta.

Senkin nämä vaalit kummallisine kampanjoineen ovat saaneet aikaan: lapset ovat kiinnostuneet politiikasta.

Yhdysvalloissa asuva suomalainen tutkija kertoi radiossa, miten hänen 8-vuotiaansa oli todennut koulusta palattuaan, että Trump pitäisi valita. Siksi, että meksikolaisten vyöry rajan yli loppuu. Tällaista hän oli koulussa oppinut.

Tutkija piti sitä poikkeuksellisena. Perinteisesti Amerikassa on vältelty politiikan päästämistä kouluihin edes vaalien alla.

Samoin on meillä Suomessa. Politiikkaa tuntuu ympäröivän merkillinen pahan kehä. Siitä ei ole sopivaa puhua lapsille, varsinkaan kouluissa. Pelätäänkö sorruttavan propagandaan vai ajatellaanko, etteivät nuoret, saati lapset ymmärrä?

Omat johtopäätöksensä he yhtä kaikki vetävät sieltä täältä kuulemansa perusteella, kuten edeltä havaitaan.

Saattaisi olla tarpeellista – varsinkin näinä aikoina – avata jo pienille, miten yhteiskunta toimii, miten yhteisistä asioista päätetään, mitä ovat ihmisoikeudet. Keskustella, tarjota tilaisuus kysyä, auttaa pohtimaan.

Kyllä se pitäisi voida tehdä kiihkottomasti ja tasapuolisesti kertomalla erilaisista tavoista ajatella.

Vähän ennen vaaleja yhteiskuntaopista innostunut ysiluokkalaiseni istui sohvalla vieressäni (harvinaista kyllä). Juttelimme koulusta ja elämästä.

Jossain vaiheessa poika puuskahti vain teineille ominaista ehdottomuutta äänessään:

– Ohan se järetöntä. Eka koulussa opetetaan kaheksan vuotta, miten lehtiviheriä toimii. Ja ysillä vasta, miten yhteiskunta toimii. Kyllä pitäs alakoulussa jo alkaa puhua siitäkin.

En väittänyt vastaan.