Lapset saavat näkyä ja kuulua

Muutama vuosi sitten perheessämme oli pienet kaksosvauvat ja samaan aikaan myimme kotiamme, koska tarvitsimme tuplaperheenlisäyksen vuoksi isomman.

Olimme siivonneet koko päivän ja asuntonäytön ajaksi päätimme evakuoitua kivaan kahvilaan.

Kahvit ja leivokset ovat raatamisen jälkeen ansaittuja, ajattelimme. Vauvat voisivat nukkua turvaistuimissaan tai katsella maailmaa sylistä.

Pääsimme pöytään herkkujen kanssa, kun näin iäkkään rouvan lähestyvän. Ajattelin, että hän tulee varmaankin ihastelemaan vauvoja.

Mielipaha oli suuri, kun hän tiuskaisikin, että ”miksi noin pieniä vauvoja pitää tuoda tänne”.

Tänä kesänä ravintolareissulta jäi paha maku, koska joku nainen oli ärtynyt siitä, että lapseni olivat jääneet käytävän tukkeeksi silittämään koiraa.

Nämä kohtaamiset saavat tuntemaan, että lapset eivät ole tervetulleita. Eivät vain ravintolaan, vaan koko yhteiskuntaan.

Perheministeri Annika Saarikko kirjoittaa blogissaan olevansa pahoillaan Suomessa vallitsevasta ilmapiiristä.

Saarikko oli tuonut yrittäjien tilaisuuteen pian nelivuotiaan poikansa, joka oli singahtanut penkistään juoksuun ja kysynyt kuuluvalla äänellä, että ”äiti, voiko tuonne lavalle mennä?”

Ministeri sai tästä kipakan palautteen.

”Jos tilaisuudessa olisi ollut yhtään tämän suurempia yrityksiä, lapsen juokseminen olisi estetty. Tällainen on jo ihan arvovaltakysymys”, perheministerille kerrottiin.

Palaute oli toki yksittäinen näkemys asiaan, valtaosa salissa olijoista ilmeisesti vain naurahti pikkumiehelle.

Ilmapiiriä ei voi Suomessa silti kehua kovin lapsiystävälliseksi – etenkään, jos on sattunut käymään ulkomailla.

Eräs tuttava käy usein Kuubassa ja kertoo, että siellä lapset ovat aina ykkösiä ja apukäsiä on koko ajan tarjolla. Jonoissa lapsen kanssa pääsee heti kärkeen, ravintoloihin ja kahviloihin ollaan ilolla tervetulleita ja missä tahansa kadunkulmassa ohikulkijat ryntäävät kilpaa auttamaan.

Suomalaisista ei tule räiskyviä latinoita, eikä tarvitsekaan.

Itsekään en välttämättä osaa luontevasti leperrellä tuntemattomille lapsille, mutta lupaan aina hymyillä heille paheksunnan sijaan.

Suomessa lapset saavat periaatteessa liikkua julkisilla paikoilla, mutta he eivät saisi näkyä, kuulua tai häiritä muita ihmisiä.

Kaikkien ei missään nimessä tarvitse haluta omia lapsia. Mutta lapsia ja heidän ääniään täytyy sietää. Lapset eivät ole mikään erillinen laji, vaan ihmisiä siinä missä muutkin.

Kahvilan rouvan tapauksesta olen päätellyt, että ennen vanhaan vauvoja tai pieniä lapsia ei ilmeisesti viety ihmisten ilmoille. Mutta ajat muuttuvat, ja onneksi ehkä tavatkin pikkuhiljaa.

Teinit ovat ihania! Heiltä olemme saaneet monia vilpittömiä hymyjä.