Kun viha arkipäiväistyy, hälytyskellojen pitäisi soida
Rasti ruutuun: hyväksy, piilota, ilmianna, estä.
Asiattomien ja vihaa huokuvien verkkokommenttien moderointi on sekä epämieluisa että kasvava osa toimitustyön arkea.
On aiheita, jotka houkuttelevat törkyviestejä lähes poikkeuksetta: maahanmuutto, tasa-arvo- ja sukupuolikysymykset, uskonto. Yksittäinen kommentti saattaa sisältää pitkän rimpsun rasistista ja alatyylistä nimittelyä.
Suomenmaan verkkokeskustelun moderoiminen on ollut viime vuosina raskas työsarka.
Edellisen hallituksen epäsuositut päätökset henkilöityivät voimakkaasti pääministeri Juha Sipilään. Häneen kohdistunut viha vyöryi kommenttien kautta verkkosivuille hyökyaallon lailla. Erityisesti se ryöpsähti esiin vuodenvaihteessa, kun Oulun seksuaalirikoksista uutisoitiin.
Rajut henkilöön käyvät syytökset ja uhkailut olivat jokapäiväisiä. Sivulla alkoi vierailla trolleja, jotka lähettivät saman kommentin jokaiseen julkaistuun uutiseen.
Kevään aikana vihaa herätti maahanmuuton ohella etenkin ilmastokeskustelu, jossa keskitien linja hermostutti kaksi toisilleen täysin vastakkaista tahoa. Joidenkin mielestä keskusta meni aivan liikaa mukaan punavihreään ilmastovouhotukseen; toiset taas pitivät puolueen linjaa räikeän ilmastovihamielisenä.
Kommentit molemmilta tahoilta olivat yhtä lailla vihantäyteisiä. Kielenkäyttö oli ajoittain niin rajua, että kyse ei ollut enää normaalista poliittisesta debatista.
On kuvaavaa, että kun Ilta-Sanomien kolumnisti toukokuussa vertasi Sipilää kauhuelokuvien sarjamurhaajaan, joka ”ei kuole millään”, asiasta ei noussut minkäänlaista some-kohua. Ilmaus oli nykyisessä julkisessa sanankäytössä niin tavanomainen, ettei kukaan lotkauttanut korvaansakaan.
On selvää, että poliitikolla pitää olla paksu nahka ja julkista kritiikkiä on kestettävä. Ihan vain ihmisyyden nimissä silti toivoisi, että jossain kulkisi raja.
Poliittiset päättäjät eivät tietenkään ole ainoa ryhmä, joka saa vihaviestejä ammattinsa vuoksi. Somen vihakampanjoiden eli maalittamisen kohteeksi on Suomessakin joutunut virkamiehiä, journalisteja, tutkijoita, taiteilijoita ja pappeja.
Valtiovalta on ottanut asian vakavasti. Emeritusarkkipiispa Kari Mäkisen johtama, sisäministeriön asettama työryhmä esitti toukokuussa vihapuheen vastaisen toimenpideohjelman laatimista.
Virkamiehiin, poliisiin tai oikeuslaitokseen kohdistuessaan maalituksella murennetaan demokraattisen yhteiskunnan perusrakenteita, Mäkinen totesi Helsingin Sanomille (17.5.).
Poliitikkoihin kohdistuvassa puheessa sallitun ja kielletyn välinen raja on korkeammalla kuin muiden ammattiryhmien kohdalla. Rajanvedosta tulisi silti keskustella. Muuten ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että ”itse kukin vain jossain vaiheessa turtuu kaikkeen nimittelyyn”, kuten entinen pääministeri Alexander Stubb kesäkuussa tviittasi.
On pelottava ja surullinen skenaario, jos politiikassa pärjäävät vain kaikkein kovapintaisimmat.