Älä syytä peiliä, jos naamasi on vino
Median ja poliitikkojen välillä kuplii. Perussuomalaiset uhriutuvat ja syyttävät mediaa. Todellisuudessa he ovat langenneet itse kaivamiinsa kuoppiin ja toimittajat ovat tehneet työtään.
Journalistiliiton puheenjohtajan Hanne Ahon mukaan mediasta on tehty osapuoli. Kun viestinvälittäjä julkaisee tiedon journalististen periaattein, poliitikot olettavat motiivina olevan hallituksen kaataminen. Se ei kuitenkaan ole median tehtävä, vaan epäkohdista – kuten ministereiden aiemmista rasistisista kirjoituksista – kertominen.
Meno muistuttaa Jenkkilää, jossa Donald Trump sai kannattajansa uskomaan, että riippumaton media valehtelee. Valtaosa republikaaneista on yhä sitä mieltä, että Trump voitti vuoden 2020 presidentinvaalit.
Suomessa verkossa toimii populistisia vastamedioita, joissa kyseenalaistetaan valtamedian sisältöjä. Viime vuosina niissä on otettu kantaa niin maahanmuuttoon, koronaan kuin Ukrainan sotaan. Poliittinen agenda on kallellaan äärioikeistoon, mutta samalla sivustot pyrkivät aktiivisesti horjuttamaan journalismin tekotapoja ja tulkintoja.
Näyttää siltä, että sama toimintatapa on levinnyt laajasti perussuomalaisiin.
Kohuja seuratessa minua on häirinnyt sekä median että poliitikkojen kykenemättömyys itsekritiikkiin. Mitään sen suuntaista ei kuultu esimerkiksi perussuomalaisten puoluekokouksessa.
Toisten syyttely ei auta mitään, vain omaa käytöstään voi muuttaa. Tämä opetetaan jo päiväkoti-ikäisille. Peilin pitäisi löytyä perussuomalaisten puoluetoimistolta, mutta myös mediataloista. En puhu yksittäisistä uutisista tai näkökulmista, vaan isosta kuvasta.
Onko käynyt niin, että media on epäonnistunut tiedonvälityksessään palvelemaan koko kansaa? Kuka pääsee ääneen? Onko joku väestönosa unohtunut?
Vastamediat ovat syntyneet julkisuudessa syrjityiksi tulleiden ryhmien tarpeesta saada äänensä kuuluviin. Luulenpa, että heitä on yhä kasvava joukko, eivätkä he ole vain äärioikeistolaisia.
En tarkoita, että median pitäisi julkaista valheellisia, syrjiviä tai polarisoivia juttuja, mutta esimerkiksi maahanmuutosta julkisuuteen mahtuisi lisää äänensävyjä.
Suomalainen mediakenttä on viime vuosina yksipuolistunut – ja se on yksi syy poliittisen melun takana. Kun yhä harvempi ääni pääsee julki, se antaa tilaa valtamediavastaisuudelle.
Maakuntalehdet ovat kahden konsernin hallussa. Useissa maakunnissa johtavalla lehtitalolla on liki täydellinen monopoli. Samoja juttuja julkaistaan sanasta sanaan. Koko kehitykseen on suhtauduttu välinpitämättömästi, vaikka mielipidevallan keskittyminen uhkaa demokratiaa.
Puoluelehdillä on tärkeä paikkansa mediakentässä, mutta puoluelehdet ovat olleet viime vuodet tiukilla.
Vaalien jälkeen Suomenmaan rahoituksesta leikattiin puoluetuen pienenemisen vuoksi yli puolet. Niinpä viimeinen Suomenmaan aikakauslehti ilmestyy 8. joulukuuta, ja sen jälkeen uutisointi siirtyy kokonaan verkkoon.
Moniääninen media on demokratian kulmakivi. Tuota moniäänisyyttä on kuitenkin nakerrettu vähän joka nurkasta, sekä sisältä että ulkoa.
Samalla ihmisten lukutaito heikkenee. Opettaja-kirjailija Tommi Kinnunen sanoi Helsingin Sanomissa (10.8.), että monelle lukiolaiselle kahden sivun lukeminen on liian raskasta.
Lukutaidottomia ihmisiä on helppo ohjata. Vaikka sitten uskomaan, että valtamedia valehtelee kaikesta.