Sotkamoon kokoontuu 30-vuotias Suomen Keskusta

Kainuussa pidetyissä puoluekokouksissa vuosina 1952 ja 1988 on tehty historiallisia päätöksiä. Vajaan kolmen kuukauden päästä keskustaväki kokoontuu taas Kainuuseen, Sotkamoon.

Arvo Korsimo valittiin puoluesihteeriksi Sotkamossa vuonna 1952. Hän päihitti Johannes Virolaisen äänin 200–119.

Virolainen piti puoluekokouksessa esitelmän maalaisliitosta keskustapuolueena hahmotellen yleispuolueen ideologista linjaa ja poliittista olemusta. Virolaisen esitelmä ei ottanut vielä tuolloin isommin tulta.

Keskustapuolue muutti nimensä Suomen Keskustaksi Kajaanissa vuonna 1988. Maalaisliitosta tuli Keskustapuolue Kuopion puoluekokouksessa vuonna 1965.

Kajaanin puoluekokouksen päättämä nimenmuutos oli symboliteko: 1980-luvun poliittiset avaukset ja ideologinen kehittely rekisteröitiin puoluekokouksen ohjelmalinjauksissa. Se oli pääasia.

Puolueemme tulee toimineeksi kesäkuussa 30 vuotta Suomen Keskustan nimellä. Keskustapuolue-vuosia kertyi ”vain” 23. Maalaisliitto-nimi keskustalla oli liki 60 vuotta.

Puoluekokouksissa märehditään menneitä ja tähytään tulevaisuuteen. Sotkamossa on aihetta molempiin: hallituspolitiikan käänteet ja myönteiset tulokset, kahdet tappiolliset vaalit sekä lähitulevaisuuden vaalit.

”Suomi kuntoon”- ohjelmalle tarvitaan mukaansatempaavaa jatkoa, jota puolue tarjoaa kansalle syksyn maakuntavaaleissa ja vuoden päästä eduskunta- ja EU- vaaleissa.

On uskallettava ja osattava vastata 2020-luvun kysymyksiin. Vahva tulevaisuusohjelma edellyttää herätteeksi myös symbolin.

Kajaanin puoluekokouksessa 1988 puntaroitiin nimenmuutoksen ohella hyvin menneitä presidentinvaaleja (kakkossija) ja tulevia kunnallisvaaleja (sittemmin voittoisia). Keskusta nousi molemmissa vaaleissa keskisuuresta puolueesta uudelleen suurten puolueiden joukkoon.

Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa pankki räjähti: keskusta ponnahti pitkän paussin jälkeen maan suurimmaksi. Vuosien määrätietoinen työ palkittiin.

Olisi perusteltua ruotia Sotkamon puoluepäivillä Suomen Keskustan 30-vuotinen politiikka (1988–2018) kaikkineen: olisiko siitä taipaleesta – voittoineen ja takaiskuineen – jotain opiksi otettavaa?

Olisiko paikallaan ryhtyä kirjoittamaan 112-vuotiaan keskustan historian 6. osaa?

Mielessä on toinenkin ehdotus. Olisiko paikallaan ryhtyä kirjoittamaan 112-vuotiaan keskustan historian 6. osaa: 1980-luku voitaisiin jo aukaista?

Se on merkittävä ja mielenkiintoinen vuosikymmen Suomen ja keskustan historiassa, vallanvaihdosten vuosikymmen. Keskusta päätti horjuttaa demareiden hegemoniaa; nyt tiedämme, miten siinä kävi.

Tuolloin puhuttiin ”aatteellisesta tahtopolitiikasta”. Suomi siirtyi professori Pertti Alasuutarin mukaan kilpailutalouden yhteiskuntaan, mikä laajenee ja syvenee. Vuonna 1987 alkoi myös kokoomuksen nousu maan vaikutusvaltaisimmaksi poliittiseksi voimaksi.

Keskusta määritteli 1980-luvulla itsensä näin: ”uudistus-, kasvatus- ja sivistysliike ja kansanvaltainen poliittinen puolue”. Mitä se tarkoitti 1980-luvulla, ja mikä on keskustan olemus tänään ?

Materiaalia on yllin kyllin 1980-luvun analysoimiseksi. Myös Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston arkistojen materiaali on välttämätön keskustan ja demareiden kimuranttien suhteiden avaamiseksi. Miten lienee Ilkka Suomisen ja Harri Holkerin arkistojen laita ?

Keskustan historian 6. osan kirjoittaminen on uskottava vakavasti otettavalle historiantutkijalle. Kysymys on tieteellisestä työstä ja vain siitä.

Puoluekokous jättää aina jonkin jäljen; niin oli vuoden 1952 ja 1988 kokousten laita. Sekin, että puoluekokous ei jättäisi jälkeä, on jonkin merkki. Mistä Sotkamon kokous 2018 muistetaan?