Kansanvalta ja kansansivistys – ei toista ilman toista
1800-lukua sanotaan aatteiden vuosisadaksi. Ranskan vallankumous vuonna 1789 oli ehkä merkittävin lähtölaukaus liberaalien, sosialististen ja nationalististen aatteiden kehitykselle.
Tuon ajan radikaalit aatteet loivat suuntaviivat sille, mitä olemme tänäkin päivänä.
Kansalaisvapaus on yksi osa tätä perintöä. Tiedämme, mihin olemme vapaita ja oikeutettuja, mutta yksi tärkeä osa yli sadan vuoden takaisten liikkeiden perinnöstä on unohtumassa – kansalaisvastuu.
Kansan tuki oli valtaapitäville tai valtaan pyrkiville tärkeä asia. Totta kai kansaa tuli siis sivistää ja valistaa siitä, mitä kukin liike halusi ja mitä on vastuullinen kansalaisuus.
Myös kansan joukosta alkoi nousta uusia kykyjä ja tulla uusia avauksia.
Tietämys poliittisesta järjestelmästä ja yhteiskunnasta kehittyi, ja tätä myötä ihmisten oli helpompaa itsekin arvioida yhteiskunnan kehitystarvetta ja vaikuttaa sen kehitykseen.
Ei ole tietä sivistykseen, sivistys on tie.
Gandhin lause ”ei ole tietä rauhaan, rauha on tie” pätee myös sivistykseen. Ei ole tietä sivistykseen, sivistys on tie matkalla kohti parempaa.
Mikä on sivistyksen ja politiikan suhde? Sivistys on kansanvaltaisen politiikan edellytys.
Nykyään tietotaidon uudet saavutukset keskittyvät yhä harvemmille. He voivat käyttää sivistystasoaan väärin ja korostaa sillä omaa paremmuuttaan.
Tällöin tulee muistaa tiedon ja arvojen ero; ei tietenkään ole vaihtoehtoisia faktoja, mutta vaihtoehtoisia arvoja ja aatteita on. Mikä on politiikassa tietojohtamisen ja mikä arvojohtajuuden rooli?
Politiikkaa tehdään nykyään lähinnä vallitsevien puitteiden pohjalta. Ei ole visioita tulevaisuudesta, ei ole suuntaa, tietä, jota pitkin ja jota kohti edetä.
Politiikkaa seurataan mediasta, ja siihen on vaikeaa päästä mukaan itse. Kun joskus tulee oma paikka vaikuttaa eli vaalit, äänestetään populistisia, asioita yksinkertaistavia liikkeitä.
Opitaanko sivistyksen merkitys vasta sen jälkeen, kun ehdottomuuden politiikka on jo toteutunut?
Kirjoittaja on KOL:n 2. varapuheenjohtaja.