Miksi ilmastoanarkismi pyrkii suututtamaan mahdollisimman monet?
Taas yksi askel ilmastotyössä taaksepäin, taas yksi pykälä polarisaatiota lisää. Tämä oli ensimmäinen ajatus, kun tieto Eduskuntatalon pylväiden sotkemisesta levisi mediassa.
Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Töhrintäepisodin ansiosta emme keskustele turpeen ostamisesta Ruotsista, vaan ilmastoanarkismin toimintatavoista ja Elokapinan kieltämisestä.
Anarkismin, ei aktivismin. Anarkismi on oikeampi sana silloin, kun itse asia hukkuu riehumisen alle, kuten nyt kävi.
Ilmastoaktivismi on enimmäkseen oikeassa kaikessa, mitä se sanoo. Ihmisen toiminta maapallolla on kohtuutonta. Ilmaston lämpenemistä ei ole saatu kuriin. Tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tee riittävästi.
Tekemättömyys nyt voi johtaa karmeaan lähitulevaisuuteen, jossa osa maapallosta muuttuu ihmiselle mahdottomaksi asua. Tästä seuraa kiihtyvä muuttoliike, jonka sosiaaliset vaikutukset ovat pelottavia. Luontokato on totta jo nyt, ja emme voi tietää, mitä se merkitsee esimerkiksi ruokatuotannolle.
Aktivismi on tuonut paljon hyödyllistä tietoa, jota talouselämä ja vallankäyttäjät eivät halua kansan näkevän. Jos aktivismia ei olisi, tietomme turkiseläinten oloista olisivat pelkästään alan markkinointiviestinnän varassa. Emme olisi kuulleet sikojen potkimisesta teurastamoilla tai siitä, millainen lyhyt ja kurja elämä jokaisella broilerilla on ennen päätymistä tietämättömien ruokapöytään. Aktivismi on paljastanut myös kehitysmaiden ihmisten käyttöä tuotantokoneina, joilla ei ole mitään arvoa.
Jokainen on näiden paljastusten pohjalta voinut ratkaista oman suhtautumisensa vaikkapa turkiksiin, lihantuotantoon tai halpavaatteisiin.
Onko tosiaan niin, että ilmastokeskustelussa on vain kaksi osapuolta: riehuvat anarkistit ja metsäkoneessaan rintaliiveistä vitsaileva sovinisti?
Sen sijaan töhrintäanarkismin ansaintalogiikkaa on vaikea käsittää. Jos vaikkapa minä haluan mahdollisimman monen olevan samaa mieltä tämän tekstini kanssa, edistääkö tavoitetta, jos sotken teidän lukijoiden kodin ja syljen vielä päälle?
Miten ilmastotoimia edistää suututtaa mahdollisimman suuri joukko ihmisiä ja aiheuttaa torjuntareaktio, jossa ei keskustella ilmastosta, vaan koko aktivismin kieltämisestä?
Onko tosiaan niin, että ilmastokeskustelussa on vain kaksi osapuolta: riehuvat anarkistit ja metsäkoneessaan rintaliiveistä vitsaileva sovinisti? Mitä asiallisen enemmistön pitää tehdä, valita näistä jompikumpi puoli?
Meillä ei ole mitään yhteisempää kuin luonto ja ilmasto. Miksi emme voi vaalia sitä yhdessä, tai edes keskustella aiheesta yhteisillä käytöstavoilla?