Venäjä aikoo käyttää pakkolunastettua amerikkalaisyritystä sotilaidensa ruokkimiseen
Venäjä aikoo käyttää pakkolunastamaansa amerikkalaista säilykevalmistajaa Glavproduktia ruuan toimittamiseen armeijalleen, Reutersin näkemä asiakirja osoittaa.
Glavprodukt on ainoa Venäjän haltuunsa ottama amerikkalaisyritys. Pakkolunastusta perusteltiin vakaan tuotannon takaamisella ja pyrkimyksellä varmistaa tulevat tavarantoimitukset puolustusministeriölle ja kansalliskaartille.
Glavprodukt on nyt Venäjän liittovaltion kiinteistönhoitoviraston Rosimushchestvon hallinnassa. Sen aiempi omistaja oli Los Angelesissa asuva Leonid Smirnov. Reutersin mukaan yritys ei ole aiemmin toimittanut tavaraa Venäjän armeijalle.
Venäjä on syyttänyt Smirnovia ja hänen hallitsemiaan yrityksiä noin 1,38 miljardin ruplan (17 miljoonan dollarin) siirtämisestä Venäjältä vuosina 2022–2024, RBC-sanomalehti raportoi maaliskuussa. Smirnov kiistää syyllistyneensä väärinkäytöksiin.
Moskovan välimiesoikeus takavarikoi Glavproduktin omaisuuden 12. maaliskuuta valtakunnansyyttäjän pyynnöstä. Kuulemistilaisuus on määrä pitää 18. huhtikuuta.
Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö, Rosimushchestvo tai Venäjän valtakunnansyyttäjä eivät vastanneet Reutersin kommenttipyyntöihin.
Noin kymmeneltä eurooppalaiselta yritykseltä on pakkolunastettu venäläisiä tytäryhtiöitä presidentin asetuksella. Näihin lukeutuvat tanskalainen panimo Carlsberg ja suomalainen sähköyhtiö Fortum.
Kreml on varoittanut myös uusista länsimaisten yritysten pakkolunastuksista.