Lukijalta: Miksi Donald Trump himoitsee paavin virkaa?
Toistamiseen Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump himoitsee paavin virkaa, vaikka parhaillaan istuu maapallon napahenkilöksi määritellyllä pallilla. Mitkä tekijät paavin vakanssilla ajavat Yhdysvaltain presidentin viran ohi?
Äskettäin presidentiksi valittu Trump ylitti tehtävässään sadan päivän merkkipaalun, jolloin Washington Postin kyselyn perusteella hänen suosionsa oli laskenut alle 40 prosentin rajan.
Tulos on huonoin, mitä USA:n presidentit ovat saaneet viimeisten 80 vuoden ajalla. Täten Yhdysvaltain 340 miljoonasta asukkaasta tukee Trumpin tekemisiä enää alle 140 miljoonaa henkilöä.
Trumpin presidentin kaudesta on jäljellä alle neljä vuotta, joka voi edelleen supistua hänen maailman valloitushalujensa ja säätämiensä taloudellisten tullimuurien seurauksena. Myös Trumpin yhteisymmärrys Venäjän Vladimir Putinin tavoitteiden hyväksyjänä syö hänen kannatusta kotimaassaan ja maailmalla.
Katolisen kirkon paavin virka avautui äskettäin kuolleen paavi Franciscuksen jäljiltä, johon seuraajan valinta käynnistyi heti hautajaisten jälkeen.
Kristinuskon kannattajien joukosta katolisen kirkon seuraajiksi on valikoitunut noin 1,4 miljardia henkilöä, joita yksiselitteisesti johtaa paaviksi valittu henkilö. Kulloinkin paaviksi valitun henkilön kannatus pysyy vakaana, mikä näkyi Franciscuksen hautajaisten seuraajamäärissä.
Jos Donald Trump valittaisiin elinikäiseen paavin virkaan, hänen kannattajakuntansa kymmenkertaistuisi nykyiseen presidentin virkaansa nähden. Eli vallanhimo on mammonan himoakin suurempi!
Aulis Korhonen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/