Sitkeä väite kumottu? Tutkimus selvitti, miksi vyötärölle alkaa kertyä ylimääräistä keski-iässä
Keski-iässä usein esiin tuleva sitkeä vyötärölihavuus ei johdukaan pelkästään elintavoista tai tahdonvoiman puutteesta, kuten usein väitetään.
Kyseessä on myös biologinen prosessi, tuore tutkimus kertoo.
Sciencessä julkaistu tutkimus paljastaa aiemmin tuntemattoman rasvasolutyypin, joka ilmestyy erityisesti keski-iässä ja johtaa nopeaan rasvan kertymiseen vatsa-alueelle.
Yhdysvaltalaisten City of Hope Medical Centerin ja UCLA:n tutkijat seurasivat rasvasolujen muodostumista eri-ikäisillä hiirillä.
Tutkimusryhmä tunnisti uudenlaisen rasvasolujen esiasteen, jolle he antoivat nimen ”CP-A”. Nämä CP-A-solut ilmestyvät erityisesti keski-iässä, ja niillä on huomattava kyky moninkertaistua ja muuttua kypsiksi rasvasoluiksi.
Nuorilla aikuisilla hiirillä uusia rasvasoluja muodostui harvoin, mutta ”keski-ikäisillä” hiirillä rasvasolujen muodostuminen suorastaan räjähti käsiin.
Vuoden ikäinen hiiri vastaa noin 40-vuotiasta ihmistä. Yli 80 prosenttia vuoden ikäisten hiirien vatsaontelon rasvasoluista oli vastamuodostuneita, kun taas nuoremmilla hiirillä niitä ei juuri ollut.
Keho alkaa siis muodostaa uusia rasvasoluja yllättävän nopeasti 40 ikävuoden jälkeen.
Keski-ikäisille hiirille kehittyi ihmisille tuttuja piirteitä: vyötärönympäryksen kasvu, energiankulutuksen väheneminen ja insuliiniresistenssi – kaikki ikään liittyvien aineenvaihdunnan muutosten tunnusmerkkejä, jotka lisäävät riskiä sairastua diabetekseen ja sydänsairauksiin.