Rasisti tarvitsee toisia alapuolelleen ollakseen itse jotain
Rasistinen puhe on Suomessa yleistä ja normalisoitunutta. Joudun toistuvasti vastenmielisiin tilanteisiin, joissa maahanmuuttajista puhutaan kantasuomalaisten toimesta törkeillä kielikuvilla, aivan kuin ne olisivat normaalia kirjakieltä.
On siis olettama, että kaikki kantasuomalaiset, myös minä, ovat sitä mieltä, että on täysin itsestäänselvää esimerkiksi kutsua tummaihoista mutakuonoksi. Olen joutunut kuuntelemaan myös romaneja halventavia vitsejä, koska se nyt vaan on ihan fakta, että kaikki pitävät niitä hauskoina, siis oletusarvoisesti myös minä.
Nämä tilanteet tuntuvat liki sadistisilta: joudun kuuntelemaan, ei naurata, mutta on mahdotonta sanoa mitään. Olen kuuntelijana tullut kytketyksi rasistien kimppaan, koska kaikistahan mannevitsit ovat hyviä ja mutakuono ihan tavallinen sana.
Rasistilla on omasta mielestään Jumalan tasoa oleva valtuus määritellä, kuka on minkäkinlainen. Kun vastaan tulee tummaihoinen, tämä on automaattisesti alempiarvoinen, mutakuono. Kun kaupassa kävelee romani, tämä on automaattisesti myymälävaras, koska joku romani on joskus varastanut myymälästä.
Meille muille jokainen vastaantuleva ihminen on yksilö, josta emme tiedä mitään, eikä meillä ole mitään kompetenssia lajitella tuntemattomia ihmisiä hyviin ja huonompiin. Kun toimimme tämän ajatuksen mukaisesti, olemme antirasisteja, vaikka haluaisimme vain olla inhimillisiä ihmisiä.
Ihmiset, jotka suhtautuvat kunnioittavasti jokaiseen ihmisyksilöön ihonväriin katsomatta, ovat kuin keväisen tienvarsien siivouskampanjan talkoolaisia jätesäkkeineen.
He siivoavat toisten yhteiseen todellisuuteemme viskaamaa sanallista törkyä, tahtomattaankin hyvittelevät inhottuja ja pilkattuja. Toiset sotkevat, toiset yrittävät siivota. Sotkijat saavat jatkaa sotkemistaan.
Ihmiset, jotka suhtautuvat kunnioittavasti jokaiseen ihmisyksilöön ihonväriin katsomatta, ovat kuin keväisen tienvarsien siivouskampanjan talkoolaisia jätesäkkeineen.
Koko rasismin juuri on se, että jotkut meistä tarvitsevat alapuolelleen kaikenlaista, että kokevat itse olevansa jotain. Siksi yhdenvertaisuus olisi heille sietämätöntä ja pelottavaa. Heidänhän pitäisi silloin ansaita arvostuksensa kilpailemalla kaiken maailman alempiarvoisten kanssa. Hokemalla mutakuonoa ja mannevitsejä ei olisi vielä mitään.
Pelkääjien mielenmaisemaan voi tutustua vaikka lukemalla kuuluisan nimimerkki ”riikan” (ps.) tuotoksia. Hän ja kaltaisensa haluavat verhota vierasvihansa ”maahanmuuttokeskusteluksi”, jota on juuri siksi hyödytöntä käydä.
Vaikka on raskasta siivota ja hyvitellä rasistien aikaansaannoksia, hyvään pyrkivät talkoolaiset saavat silti suurimman palkinnon. Heille maailmassa on vain monenlaisia ihmisiä, eikä ketään tarvitse epäillä epäilemisen vuoksi. Heillä on koko ajan sata prosenttia potentiaalisia ystäviä, tuli vastaan kuka tahansa. He eivät pelkää toisia ihmisiä, he ovat luottavaisia elämään.
Se on onnellinen tunne, jota rasisti ei omien valintojensa takia saa koskaan kokea.