Veikkauksen rahanjako vaatii pikaista remonttia
Veikkauksen tuotot ovat romahtaneet koronan ja peliriippuvuuden vähentämiseksi tehtyjen toimenpiteiden takia rajusti. Vuositasolla tulot ovat laskeneet sadoilla miljoonilla euroilla.
Veikkaustulojen tipahtamisella on sekä hyvät että huonot puolensa. Voittajia ovat peliongelmaiset. Kun peliautomaatit ovat olleet joko kokonaan tai osittain kiinni, moni peliriippuvuuden kanssa paininut on päässyt irti pelaamisesta tai vähentänyt sitä merkittävästi.
Veikkauksen edunsaajien kannalta tilanne on hankala. Veikkausrahoilla on tuettu suomalaista tiedettä, kansanterveyttä, kulttuuria, liikkumista ja huippu-urheilua.
HALLITUS on luvannut kompensoida valtaosan menetetyistä veikkaustuloista. Etukäteen on kuitenkin selvää, että osalle nykyisistä edunsaajista voi jäädä jaossa tyhjä arpa käteen.
Veikkaustulojen romahtaminen ei koske vain viime vuotta tai kuluvaa vuotta. Veikkauksen tulovirta laskee pysyvästi. Tuloja nakertavat peli-innon laskemisen ohella verkossa toimivat ulkomaiset vedonlyöntiyhtiöt.
Kylmä tosiasia on, että nykyinen Veikkaus-järjestelmä on tullut tiensä päähän. Se ei toimi entiseen malliin, kun jaettavana ei ole lisää rahaa vaan niukkuutta.
Satojen miljoonien eurojen aukon paikkaaminen ja järjestelmän uudistaminen on hankala ja vaativa tehtävä. Se on kuitenkin pakko tehdä.
TIEDE– ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) ehdotti viikonvaihteessa Veikkauksen tuottojen siirtämistä valtion budjettiin. Kurvisen mukaan Veikkauksen tuotot pitäisi siirtää Alkon tulojen tapaan budjettiin, josta rahat ohjattaisiin tarkoituksenmukaisiin kohteisiin.
Ministeri Kurvinen ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Vastaavan esityksen teki puoli vuotta sitten Suomen Pankin entisen pääjohtajan Erkki Liikasen (sd.) johtama työryhmä.
Uudistus on välttämätön myös edunsaajien kannalta. Tukea nauttivien järjestöjen on vaikea ennakoida tulevaisuutta, jos toiminnan jatko on rahoituksen takia vuosittain vaakalaudalla.
VEIKKAUS on päättäjille ikävä rasti. Valtaosa päättäjistä puolueista riippumatta pitää tärkeänä, että peliriippuvuudesta kärsivien henkilöiden ja heidän lähipiirinsä huoli otetaan tosissaan.
Uhkapelaamisen haittojen lieventäminen niin, että Veikkauksen tuotoista nauttivat järjestöt voisivat jatkaa toimintaansa entiseen tapaan, ei ole mahdollista. Valtion kassasta näitä rahoja on vaikea ottaa.
Satojen miljoonien eurojen aukon paikkaaminen ja järjestelmän uudistaminen on hankala ja vaativa tehtävä. Se on kuitenkin pakko tehdä.
Hallitus on sopinut, että se perustaa parlamentaarisen työryhmän selvittämään, miten Veikkauksen tuotot kannattaa tulevaisuudessa jakaa. Veikkauksen rahahanojen pienentyminen ei ole vain opetus- ja kulttuuriministeriön ongelma. Se koskettaa myös muita ministeriöitä.
Umpisolmun avaamisessa keskeisessä roolissa on valtioneuvoston kanslia ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) esikunta. Päätöksiä Veikkauksen tulevaisuudesta ja rahanjaosta ei kannata vitkutella. Mitä kauemmin ratkaisua lykätään, sitä hankalammaksi tilanne muuttuu niin edunsaajien kuin Veikkauksenkin kannalta.
Nosto:
Kuvateksti: Veikkauksen tuotot ovat nyt vuositasolla useita satoja miljoonia euroja pienemmät kuin ennen korona-aikaa.