Suomi on huikea menestystarina

Suomen valtiollisen itsenäisyyden satavuotisjuhlat huipentuvat 6. joulukuuta perinteiseen tasavallan presidentin vastaanottoon Presidentinlinnassa. Sitä seuraa jälleen miljoonayleisö televisioruutujen ääressä.

Presidentinlinnan vastaanottoon tiivistyy juhlavuoden tunnus ”Yhdessä”.

Linnassa nähdään jälleen läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta: poliitikot, yritysjohtajat, ay-johtajat, median edustajat, tieteen ja taiteen vaikuttajat, uskontokuntien johtajat, urheilijat, sotien veteraanit ja monet tavalliset kansalaiset kohtaavat toisensa presidentin kättelyjonossa ja linnan saleissa.

Sata vuotta sitten itsenäisyys toteutui aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Yhteiskunta oli repeytymässä kahtia.

P. E. Svinhufvudin senaatti hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta 1917. Eduskunta hyväksyi senaatin toimet äänestyksen jälkeen 6. joulukuuta. Enemmistön muodostivat porvarillisten ryhmien edustajat.

Vähemmistöön jääneet sosiaalidemokraatit hyväksyivät kyllä itsenäisyyden periaatteessa, mutta vaativat sen toteuttamista yhteistyössä Venäjän kanssa. Bolsevikit olivat kaapanneet V. I. Leninin johdolla vallan Pietarissa 7. marraskuuta ja yllyttivät suomalaisia aateveljiään seuraamaan esimerkkiä.

Vain runsaat seitsemän viikkoa itsenäisyysjulistuksen hyväksymisen jälkeen alkoi verinen sisällissota.

Näistä lähtökohdista alkanut itsenäisen Suomen tarina on suorastaan huikea kertomus sovinnosta, eheytyksestä, demokratian voimasta ja yhteisten arvojen tärkeydestä.

Keskusta voi olla ylpeä omasta roolistaan sata vuotta sitten.

Maalaisliitto yritti sovitella viimeiseen saakka eduskunnassa syksyllä 1917. Marraskuun 15. päivä eduskunta julistautui Santeri Alkion ehdotuksesta korkeimman vallan haltijaksi. Päätös syntyi maalaisliiton ja sosiaalidemokraattien äänillä.

Samana yönä vahvistettiin vielä kunnallislait ja kahdeksan tunnin työaikalaki. Tämä äärimmilleen viety sovittelu saattoi estää Venäjän esimerkin mukaisen vallankumouksen Suomessa.

Marraskuun yleislakon aikaiset levottomuudet tekivät maalaisliiton ja sosialistien yhteistyön jatkamisen mahdottomaksi. Maalaisliitto ryhtyi yhteistyöhön eduskunnan oikeiston kanssa, ja itsenäisyysjulistus hyväksyttiin tällä enemmistöllä.

Suomen menestystarinan jatkuminen edellyttää, että yhteiskuntaan ei päästetä syntymään liian syviä railoja eri kansanryhmien välille.

Vain muutamia viikkoja kansalaissodan jälkeen maalaisliiton Kyösti Kallio esitti sovinto- ja eheytyspolitiikan ohjelmajulistuksen.

Nivalan kirkossa 5. toukokuuta 1918 pitämässään puheessa Kallio asetti tavoitteeksi Suomen, jossa ei olisi enää punaisia ja valkoisia vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia.

Kallio sai nähdä tasavallan presidenttinä tavoitteensa toteutumisen 30.11.1939, kun talvisota syttyi. Kansakunta lähti yhtenä miehenä ja naisena puolustamaan itsenäisyyttään ja kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä.

Sisällissodan jälkeen maalaisliitto jäi yksin puolustamaan tasavaltaista hallitusmuotoa, kun sosiaalidemokraatit oli suljettu pois eduskunnan työstä.

Oikeiston vyörytys monarkian puolesta johti suoranaiseen farssiin lokakuussa 1918. Tynkäeduskunta valitsi saksalaisen Hessenin prinssin Friedrich Karlin Suomen kuninkaaksi vain joitakin viikkoja ennen Saksan romahdusta ensimmäisessä maailmansodassa.

Tasavalta voitti, kun SDP:n palasi parlamentaariseen työhön vuoden 1919 eduskuntavaaleissa. Tasavaltainen hallitusmuoto vahvistettiin heinäkuussa 1919.

Kansallista sovintoa maaseudulla vahvisti maalaisliiton ajama torpparivapautus.

Kaupungeissa eheytyspolitiikan tärkeimmiksi vetureiksi nousivat kunnanvaltuustot, joissa punaiset ja valkoiset opettelivat katsomaan toisiaan kiväärinpiipun sijasta kokouspöydän yli.

Vuoden 2017 Suomessa on mahdotonta edes kuvitella niitä vaikeuksia, jotka kohtasivat itsenäisen Suomen rakentajia vuosina 1917–1919. He onnistuivat kuitenkin luomaan sen perustan, jolle Suomen menestystarina voitiin rakentaa.

Kiitollisuuden lisäksi on toinenkin hyvä syy muistaa sadan vuoden takaisia tapahtumia.

Espanjalainen filosofi George Santayana on todennut, että ”ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä”.

Suomen menestystarinan jatkuminen edellyttää, että yhteiskuntaan ei päästetä syntymään liian syviä railoja eri kansanryhmien välille. Tämä vaatii jatkuvaa valppautta niin kansalaisilta kuin päättäjiltäkin. Tasavaltalaisella keskustalla on tässä velvoittava perintö vaalittavana.