Sote-keskustelun unohdetut kysymykset: Mikä on kansalaisen oma vastuu terveydestään? Ja kuka kaiken maksaa?

Samaan aikaan kun käydään keskustelua siitä, minkälaiset organisaatiot hoitavat suomalaisia tulevaisuudessa, ovat vielä suuremmat kysymykset jääneet unohduksiin.

Kysymykset kuuluvat: Jaksammeko maksaa kaiken sen hyvän, mitä vaadimme? Vai olisiko kansalaisten otettava enemmän vastuuta omasta terveydestään?

Ja kun nyt puhutaan ”omasta vastuusta”, ei tällä kertaa tarkoiteta rahaa, kuten esimerkiksi terveyskeskusmaksun omavastuuosuutta..

Jokainen ajatteleva ihminen osaa luetella yksinkertaisimmat vastaukset jälkimmäiseen kysymykseen itse:

Syö terveellisemmin ja ennen muuta vähemmän. Liiku enemmän. Lopeta tupakointi ja alkoholin liikakäyttö. Nuku tarpeeksi. Harrasta ja hanki sisältöä elämääsi.

Siinä tärkeimpiä. Eivätkä maksa mitään, vaan aivan päinvastoin. Liikuntakaan ei vaadi merkkivaatteita tai kuntosaleja. Vaikkapa kävely on ihan ilmaista, mutta tehokasta.

Sairaanhoidon kulut kasvavat aina vain, jos emme vähennä sairastavuutta.

Näiden elämänohjeiden toteuttaminen näkyy jokaisen henkilökohtaisessa terveydentilassa. Sillä tavoin jokainen saa henkilökohtaista etua.

Mutta samalla terveellisemmät elämäntavat auttavat meitä selviämään koko yhteiskunnan sairaanhoitokuluista.

Voi nimittäin huoletta sanoa, että sairaanhoidon kulut kasvavat aina vain, jos emme vähennä sairastavuutta.

Hallintouudistukset ovat välttämättömiä, mutta ne eivät ole lopullinen ratkaisu.

Kustannusten noususta pitävät huolen nykyisten elämäntapojemme ja ikääntymisen lisäksi lääketieteen edistysaskeleet. Ja ne maksavat.

Toinen tie tietysti on, että rajaamme entistä enemmän sitä, ketä hoidetaan ja miten hoidetaan.

Esimerkki hoidon ja kustannusten rajaamisesta tulee Päijät-Hämeen kuntayhtymästä.

Siellä päätettiin muutama vuosi sitten, että yli miljoona euroa maksavia hoitoja ei enää anneta, jos niillä ei voida taata potilaan eliniän jatkumista vähintään puolella vuodella.

Tieto pysäyttää monella tavalla.

Yksilön näkökulmasta se on vavahduttava. Ei siis hoideta, vaikka voitaisiin. Mutta yhteiskunnan näkökulmaa on helppo ymmärtää. Miljoona euroa – ja vain puoli vuotta.

Oman vastuun pitäisikin nousta paljon enemmän esille. Suomalaisten terveydenhoitomenot ovat jo nyt yli 20 miljardia euroa vuodessa.

Se on valtavasti, sillä valtion kaikki vuotuiset menot ovat noin 55,5 miljardia.

Kustannusajattelua kannattaa kuljettaa mukana valinnanvapauskeskustelussakin.

Siihen antaa eväitä Sitran rahoittama uusi tutkimus. Siinä selviteltiin valinnanvapausmallin vaikutuksia Ruotsin kokemusten perusteella.

Yksi tutkimuksen huomio on tässä: valinnanvapaus on synnyttänyt paljon uusia hoitoyksiköitä ja lisännyt vastaanottokäyntejä.

Lisännyt siis vastaanottokäyntejä – eli kustannuksia.

Yhteisistä rahoista on kysymys lopulta kuntien yksityistämishankkeissakin.

Jokainen kunta saa valtionosuuksia. Se on oikein, sillä kunnat hoitavat valtion niille määräämiä tehtäviä.

Mutta monen kunnan elämä on niin riippuvaista valtionosuuksista, että olisi sopivaa, jos ne kuuntelisivat herkällä korvalla myös maan hallitusta. Sen tehtävänä on katsoa yhteistä parasta.

Esimerkiksi sitä, mihin kansalaisten yhteiset rahat riittävät.