Pääministeri antoi opetusta

Pääministeri Juha Sipilä antoi kuluneen viikonvaihteen aikana moneen kertaan opetusta niille, jotka ovat epäilleet hallituksen yhtenäisyyttä ja päätöksentekokykyä tai ihmetelleet ”poukkoilua”, kuten media on ryhtynyt kirjoittamaan.

”Hallituksen päätöksenteosta ei kannata kantaa huolta”, Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuustossa Mikkelissä. Saman hän toisti heti perään radion pääministerin haastattelutunnilla.

Sipilä avasi omaa filosofiaansa niille, joille se on vielä jäänyt hämäräksi. Sen mukaan hänen johtamansa hallituksen päätöksenteossa on olennaista vain se, että tulos syntyy. Keinoilla ei ole niin väliä.

Taustalla on ”iso kuva”, tärkeät tavoitteet. Ne pidetään mielessä, eikä niistä lipsuta.

”Mutta kun puhutaan keinoista matkan varrella, niin ei voi kukaan odottaa, että kolmen viikon hallitusneuvotteluissa olisi sellainen viisaus yhtäkkiä paikalla, että siellä välttämättä olisivat löytyneet ne maailman parhaat keinot”, Sipilä suomensi.

Hän sanoi pysyvänsä tästä eteenpäinkin avoimena sille, että jos isoon päämäärään pääsemiseksi löytyy parempia keinoja, kuin mitä hallitusneuvotteluissa keksittiin, niitä myös vaihdetaan.

Tässä valossa ”poukkoilua” voisi nimittää myös ”poliittiseksi viisaudeksi” tai ”politiikan tekemisen taidoksi”.

Tärkeitähän ovat ne suuret tavoitteet.