Ohisalo teki karhunpalveluksen tasa-arvotyölle
Hallitus julkaisi viime viikon torstaina tasa-arvo-ohjelmansa vuosille 2020-2023. Sen otsikon mukaan tavoitteena on nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi.
Ohjelman valmistelua johti pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.).
Otsikot kaappasi päiväkausiksi kuitenkin aivan toinen ministeri, vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Mariaa Ohisalo.
Ohisalo twiittasi, että ohjelman kantavana näkökulmana on nyt eri syrjinnän muodot tunnistava intersektionaalinen feminismi.
Seurasi päiväkausien poliittinen kiistely, jossa osapuolet jakautuivat identiteettipolitiikan rajalinjojen mukaan.
Hetkeksi palattiin siihen vihreiden ja perussuomalaisten polarisaatioon, joka hallitsi poliittista keskustelua ennen koronakriisiä.
Ohisalon temppu oli taitava, mutta korrektina sitä ei voi pitää. Hallituksen ohjelmasta ei nimittäin löydy sellaista käsitettä kuin intersektionaalinen feminismi.
Sen sijaan ohjelmassa puhutaan intersektionaalisesta tarkastelutavasta, jossa sukupuolen ohella otetaan huomioon esimerkiksi sosioekonomisen taustan, asuinpaikan, alkuperän, perhetaustan, koulutuksen, iän, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun vaikutus yksilön asemoitumiseen yhteiskunnassa.
”Intersektionaalisuus on keino tarkastella yhteiskunnassa vallitsevia päällekkäisiä ja läpileikkaavia syrjiviä mekanismeja”, ohjelmassa todetaan.
Ohjelma olisi ansainnut kunnon keskustelun ilman Ohisalon provokaatiotakin. Nyt moni asia jäi julkisessa keskustelussa feminismiväittelyn alle.
Intersektionaalinen tarkastelutapa laajentaa käsitystä tasa-arvon ulottuvuuksista.
Vaarana kuitenkin on, että tasa-arvosta tulee liiankin laaja käsite.
Jos kaikki asiat kuuluvat tasa-arvo-otsikon alle, uudistusten asettaminen kiireellisyysjärjestykseen on vaikeaa.
Lähes 40 sivun mittainen periaatepäätös ei poikkea niin radikaalisti edellisten hallitusten vastaavista papereista kuin Ohisalo antoi ymmärtää.
Esimerkiksi miesten ja naisten palkkaeroihin puututtiin jo Anneli Jäätteenmäen hallituksen ohjelmassa vuonna 2003.
Ohjelma olisi ansainnut kunnon keskustelun ilman Ohisalon provokaatiotakin. Nyt moni asia jäi julkisessa keskustelussa feminismiväittelyn alle.
Esimerkiksi sopii tyttöjen ja poikien koulumenestyksen ero, joka on Suomessa poikkeuksellisen suuri ja näyttää vain kärjistyvän edelleen.
Ohjelmassa luvataan kyllä toimenpiteitä tämän kehityksen katkaisemiseksi, mutta ehdotukset jäävät valitettavan yleiselle tasolle.
Ohjelmassa näkyvät toki kaikkien hallituspuolueiden sormenjäljet, ja monista sen esittämistä toimenpiteistä voidaan keskustella.
Voidaan hyvin kysyä, onko järkevää esimerkiksi poistaa henkilötunnuksista sukupuolen ilmaiseva osa.
Ehdotuksen toteuttaminen maksaa satoja miljoonia euroja, joille koronaepidemian todellisuudessa on parempaakin käyttöä.