Marin luo uutta nimityskulttuuria
Valtioneuvosto nimitti torstaina Henrik Haapajärven pääministerin valtiosihteeriksi valtioneuvoston kansliaan. Haapajärvi tulee Mikko Koskisen tilalle.
Kummankin Marinin valtiosihteerin tausta poikkeaa aiempien pääministerien nimittämistä valtiosihteereistä.
Haapajärvi on toiminut aiemmin Marinin poliittisena erityisavustajana ja SDP:n ministeriryhmän sihteerinä. Hän on työskennellyt aiemmin ammattiliitto Prossa elinkeino- ja ympäristöpoliittisena asiantuntijana. Koulutukseltaan Haapajärvi on hallintotieteiden ylioppilas.
Koskinen työskenteli viime vaalikaudella poliittisen valmistelun päällikkönä SDP:n puoluetoimistossa. Hän oli Marinin poliittinen valtiosihteeri liikenne- ja viestintäministeriössä ja siirtyi sieltä Marinin mukana valtioneuvoston kansliaan.
Näin Marin on luonut uuden käytännön, jossa maan ylimmäksi virkamieheksi voidaan nimittää ansioituneita erityisavustajia tai poliittisia valtiosihteereitä. Vaikka jälkimmäisillä on sama titteli kuin valtioneuvoston kanslian valtiosihteerillä, toimenkuva ja valtuudet ovat aivan erilaiset.
Poliittisilla valtiosihteereillä ei ole muodollista päätösvaltaa sen enempää kuin erityisavustajillakaan. He ovat ministereidensä luottohenkilöitä ja tässä roolissa heillä voi olla toki paljonkin asiallista vaikutusvaltaa.
Valtioneuvoston kansliaa johtavalla valtiosihteerillä on sen sijaan paljon myös muodollista päätösvaltaa. Hän toimii virkavastuulla valtioneuvoston esittelijänä ja johtaa kansliapäälliköiden työtä hallitusohjelman toteuttamiseksi.
Aiemmat pääministerit ovat nimittäneet valtiosihteereiksi kovan luokan johtamiskokemuksen omaavia henkilöitä. Esimerkiksi sopii Antti Rinteen valtiosihteeri Raimo Luoma, jolla oli pitkä virkamiesura ja johtamiskokemusta monista organisaatioista.
Pääministerin valtiosihteerillä on myös merkittävä asema kriisijohtamisessa. Hän saa aina ensimmäisten joukossa tiedon, jos jossakin tapahtuu jotain ikävää.
Aiemmat pääministerit ovat nimittäneet valtiosihteereiksi kovan luokan johtamiskokemuksen omaavia henkilöitä. Esimerkiksi sopii Antti Rinteen valtiosihteeri Raimo Luoma, jolla oli pitkä virkamiesura ja johtamiskokemusta monista organisaatioista.
Juha Sipilän ja Jyrki Kataisen valtiosihteereinä toimivat Paula Lehtomäki ja Olli-Pekka Heinonen, joilla kummallakin oli pitkä ministerikokemus. Matti Vanhanen luotti Risto Volaseen, jolla oli takanaan ansiokas virkamiesura ja kymmenien vuosien johtamiskokemus. Mari Kiviniemen valtiosihteerillä Mika Rossilla oli virkamies- ja johtajakokemusta muun muassa kunnanjohtajana.
Ei ole tietenkään syytä asettaa kyseenalaiseksi Marinin nimittämien valtiosihteerien kykyä selvitä vaativista tehtävistään. Edeltäjiin verrattuna he joutuvat kuitenkin tekemään paljon työtä sellaisen luottamuksen hankkimiseksi virkakunnassa, mitä vaikkapa vaativien kriisitilanteiden johtamisessa vaaditaan.
Haapajärven rasitteeksi voidaan laskea vielä ylemmän korkeakoulututkinnon puute. Näiltäkin osin vastuun nimityksestä kantaa pääministeri.
Olisi tärkeää kuulla pääministerin perustelut valinnoilleen. On periaatekeskustelun paikka, jos valtioneuvoston kansliaa johtavan valtiosihteerin paikasta halutaan tehdä käytännössä vain erittäin hyvin palkatun erityisavustajan tehtävä.