Brittimonarkian jatkuvuus joutuu testiin kuningatar Elisabetin jälkeen
Iso-Britannian kuningatar Elisabet II toinen kuoli torstaina 96 vuoden ikäisenä. Uutinen pysäytti koko kansakunnan, ja maahan julistettiin perjantaina kymmenen päivän suruaika.
Britit surevat aidosti kuningatarta, joka ehti hallita maata 70 vuotta, kauemmin kuin yksikään edeltäjänsä. Suurin osa kuningaskunnan asukkaista on syntynyt sen jälkeen, kun Elisabet nousi valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1952.
Elisabet oli perustuslaillinen monarkki vailla muodollista valtaa. Tosiasiallista vaikutusvaltaa oli sitäkin enemmän. Hän tapasi säännöllisesti maan pääministereitä, jotka arvostivat luottamuksellisia keskusteluja kuningattaren kanssa.
Elisabetin valtakauden ensimmäinen pääministeri oli toisen maailmansodan aikana maata johtanut Winston Churchill. Hänen jälkeensä Elisabet ehti nimittää viisitoista pääministeriä, viimeksi Liz Trussin tiistaina, vain kaksi päivää ennen kuolemaansa.
Tasavallassa eläneiden on vaikea käsittää Elisabetin merkitystä Iso-Britannialle. Pääministeri Truss tiivisti sen merkityksen torstai-iltana muistosanoissaan. Hänen mukaansa kuningatar oli kallio, jolle kansakunta on rakennettu.
Pääministerin kauniissa retoriikassa on totta toinen puoli. Iso-Britannia on monikulttuurinen maa, jonne siirtomaavaltamenneisyys on tuonut asukkaita maailman kaikista ääristä. Kuningatar on ollut yhdistävä tekijä, jota kaikki ovat kunnioittaneet kansakunnan symbolina.
Elisabet oli symboli paitsi briteille myös laajemminkin. Häntä voi hyvällä syyllä pitää maailman tunnetuimpana ihmisenä. Brittimonarkialla on Suomessakin ihailijansa, jotka seuraavat ahkerasti kuningasperhettä koskevia uutisia ja hankkivat kuninkaallista rihkamaa.
Elisabet oli symboli paitsi briteille myös laajemminkin. Häntä voi hyvällä syyllä pitää maailman tunnetuimpana ihmisenä.
Kuningashuone on myös ehtymätön lähde viihdeteollisuudelle. Historian kuninkaista ja kuningattarista on tehty lukemattomia elokuvia. Viimeksi on tehty televisiosarja Elisabetin elämästä.
Kuningashuoneella on muutoinkin valtava taloudellinen merkitys Iso-Britannialle. Se vetää joka vuosi miljoonittain turisteja Lontooseen katsomaan, miltä se Buckinghamin palatsi luonnossa näyttää.
Kuningatarperheen skandaalit ovat aika ajoin horjuttaneet monarkian perustuksia. Tällä vuosituhannella Elisabetin arvostus on noussut niin korkealle, että vakavasti otettavia vaatimuksia tasavaltaan siirtymisestä ei viime vuosina ole juuri kuultu.
Arvostuksen taustalla oli kuningattaren ehdoton sitoutuminen tehtäväänsä hänen 70 vuotta sitten antamansa lupauksen mukaisesti. Hänellä oli myös vahva kristillinen vakaumus, mikä näkyi hänen toiminnassaan.
Valtaistuimelle nousee nyt kuningattaren vanhin poika Charles, jonka hallitsijanimi on Charles the third, Charles kolmas. Hänen vaativa tehtävänsä on säilyttää monarkian arvostus ja asema Elisabetin jälkeen.
Äiti helpotti Charlesin tehtävää ehdottamalla viime kesäkuussa hallitsijakautensa 70-vuotisjuhlien yhteydessä, että Charlesin nykyisen puolison Camilla Parker-Bowlesin arvonimeksi tulisi kuningatarpuoliso. Ehdotus toteutui jo torstaina, kun hovi ilmoitti kuningattaren kuolemasta.
Charlesin ensimmäinen vaimo oli prinsessa Diana. Avioeron ja Dianan traagisen kuoleman jälkeen prinsessan suuri ihailijakunta vierasti Charlesin uutta puolisoa, jota pidettiin syyllisenä avioeroon. Herttuatar Camillan arvostus on ajan myötä noussut, ja uusi kuningaspari pääsee aloittamaan työnsä puhtaalta pöydältä ilman menneisyyden painolastia.
Britit käyvät suruajan jälkeen varmasti periaatteellisen keskustelun monarkian tulevaisuudesta. Todennäköisesti he eivät kuitenkaan luovu yli tuhat vuotta kestäneestä kuningashuoneiden traditiosta.
Monarkian pitää kuitenkin uudistua säilyäkseen elinkelpoisena. Uudistaminen saattaa jäädä nuoremman sukupolven varaan, onhan Charles jo 73 vuoden ikäinen. Katseet ja median huomio kohdistuvat jatkossa entistä enemmän prinssi Williamin ja hänen puolisonsa herttuatar Catherinen perheeseen.
Elisabetin myötä maailmanpolitiikan näyttämöltä katoaa sukupolvi, joka on kokenut toisen maailmansodan kauhut. Tuolle kokemukselle olisi valitettavasti käyttöä Euroopassa juuri nyt.